27.12.2012

Kuulumisia

Huomenta ja mukavaa vuoden viimeisiä päiviä kaikille!:) Täällä on herätty taas arkeen ja päivällä suuntaan töihin. Keräsin aamulla muutaman kuvan meidän joulusta tänne blogin puolelle.
Aatto sujui ihanan rauhallisesti minun äidin ja isäpuolen luona. Aamulla aloitimme lenkkeilyllä, jonka jälkeen suuntasimme kirkkoon. Kirkon jälkeen saunomista ja illalla jouluruuat ja lahjojen jakoa. Olimmekin olleet Eetun kanssa ihan huisin kilttejä, nimittäin todella mieluisia lahjoja saimme ja ihan liikaakin:) Fb:n puolella jo hiukan vilahtikin kuvaa lahjoista, mutta blogin puolelle tulossa niistä vielä tarkempaa postausta;)

Joulupäivänä suuntasimme Eetun mummin luo ja siellä oli niin paljon vilinää ja vilskettä, että kuvatkin jäi ottamatta. Meitä oli parhaillaan 21 ihmistä syömässä ja nauttimassa Joulusta mummin luona!:D Pieni perhe….
Tapaninpäivä aloitettiin mummin luona riisipuurolla ja päivällä lähdimme ajelemaan minun mummun ja vaarin luo. Siellä kokoontui minun isäni ja kummisetäni. Vähän rauhallisemmissa merkeissä muistin jopa napata muutaman kuvankin;)

Ellu mäyräkoira oli ihan rakastunut Eetuun!!:D Tossa Eetun sylissä se nökötti tyytyväisenä ennen kuin aloitettiin syömään.:) Nappasin kuvaa mun suloisen pikkusiskon hiuksista. Mäkin haluan noin pitkät ja über paksut hiukset!:) Jaksan aina päivitellä niitä ja sitä, ettei niitä vaan saa mennä värjäilemään tai leikkaamaan:D
Vaari pääsi poseeraamaan Ellun kanssa. Vaakku näkyikin juuri joulupäivänä telkkarissa tulleessa Kaksipäisen kotkan varjossa elokuvan taustanäyttelijöiden kaartissa:)

Mummun seinä on täynnä lasten ja lastenlastenkuvia. Meikäläinenkin on lierihattu päässä poimimassa voikukkia.
Palailen illalla taas paremmalla ajalla blogin puolelle. Kivaa torstaita kaikille!!:)

Miten teidän Joulu on sujunut??:)

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Veronica
    27.12.2012 at 08:40

    Hyvin rauhallisesti meni täälläkin ja rakkaiden seurassa. Aatto ja Joulupäivä meni molemmat hyvin rauhallisesti omilla vanhemmillani ja miehen vanhemmilla. Tapaninpäivänä kokoonnuimme vielä minun sukulaisten kanssa lapsuudenkotiini nauttimaan viimeisistä ruoista! Ja kyllä tuli syötyä, huh. Lahjoja tuli kyllä tännekkin melkeinpä liikaa, mutta olen hyvin onnellinen silti niistä sillä kaikki oli hyvin tarpeellisia :) Astioita ja lahjakortteja enimmäkseen :)

    • Reply
      Mona
      27.12.2012 at 20:41

      Parhautta tuollainen Joulu!:) Hih, mä söin vielä tänäänkin kalkkunaa lounastauolla;D
      Mä olin myös niiiiiin iloinen saaduista astioista:)) IHan huippua kun saa astiastoa kokoon:)

  • Reply
    Kukka
    27.12.2012 at 11:58

    Teidän joulu näyttää niin mukavan idylliseltä, täynnä väriä, hulinaa ja rakkaita sukulaisia. Meidän joulu vierähti vähän toisissa tunnelmissa :) Hehkuviiniä nauttien :) Nyt ollaan taas Suomessa ja pitäis vähän jaksaa mennä alennusmyynteihin. Hakusessa on onneksi vain alusvaatteita ja takki, huomenna sitten Vaasaan jatkamaan muilla ostoksilla ja 1.1 alkaa taas shoppailulakko :) Mukavia välipäiviä Mona <3 Pus

    • Reply
      Mona
      27.12.2012 at 20:44

      Oi, hei toi shoppailulakko olis myös mulle poikaa:DDD Eilen melkein sorruin aleissa tilaamaan Jimmy Choon korkkarit, mutta hitsit kun haluun niin kovin säästää uutta laukkua varten et jätin ne sitten tilaamatta..:D
      Toivottasvasti löytyy hakusessa olevat jutut:) Ihanaa loppuviikkoa murunen <3 <3 pus ja haleja <3

  • Reply
    muru
    27.12.2012 at 17:10

    Kuulostaa oikein mukavalta joululta! :)
    Meillä meni hyvin ja vauhdikkaasti, eli hyvin vauhdikkaasti. :D Me ollaan ne ketkä reissaa joka huushollin välillä. Oi tosi kivaa, mutta vähän väsy painaa. Odotan jo niitä aikoja kun saisi vain olla omassa talossa ja kaikki tulis meille. heh, olisi helpompaa. ;) Lahjamäärä oli tänä vuonna aika mahtava, vaikken mitään toivonut. Paljon mukavia, tarpeellisia, juttuja sain itselleni ja me saatiin kotiin. :)
    Mukavaa loppuviikkoa! <3

    • Reply
      Mona
      27.12.2012 at 20:45

      Hih:D No juu sama homma, ees taas…:D Toisaalta on niiin kivaa kun on paikkoja joissa käydä ja ihmisiä joiden luo mennä <3 :) Mä kyllä silti myös haaveilen joskus siitä, että itellä olis iiiiiso talo jonne kaikki tulis:))
      Ihanaa loppuviikkoa myös sinne teidän koko perheelle <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *