22.12.2012

Meidän olkkari

Vuorossa pitkästä aikaa taas kotijuttuja!:) Kuvasin lainassa olevalla Canon EOS M minijärkkärillä miedän olohuonetta ja tässä muutamia kuvia siitä.

Melko värittömällä sisustuksella mennään olkkarissakin. Rakastan nimittäin valkoista ja mustaa!;)

Tarvelista olohuoneeseenkin on aika pitkä. Me ei olla Eetun kanssa jaksettu viedä remonttia vieläkään loppuun vaan esimerkiksi edelleen nuo lattilistat puuttuvat… Pitäisi varmaan palkata joku ulkopuolinen tekemään se, että tulisi joskus valmiiksi. 

Tarvelistalla on on myös lappuja. Haluan kotiin paljon kauniita lamppuja. Itseasiassa tuossa lipaston vieressä majailee tällä hetkellä yksi ihan huippu ihana lamppu, jonka saimme isältäni joululahjaksi. Otin nämä kuvat vaan jo ennen sitä..;) Teen lampusta siis myöhemmin erikseen postausta:) 
Haluan  myös tuohon sohvan yläpuolelle jonkun todella ison kauniin maalauksen. Nuo lipaston päällä olevat saisi myös jo vaihtaa. Sisustaminen ja kodin laitto taitaa olla ikuisuus puuhaa. Aina sitä kaipaa vaihtelua aika ajoin;)
Uudelle sohvapöydälle olisi myös tarvetta. Tuo rahi on melkoisen kärsinyt ja kaipaisin sen tilalle ihan normaalia pöytää. Valkoisen tietysti. Myös matto on tarkoitus uusia, mutta sen löytäminen on ollut todella haastavaa. Jos mieluisa yksilö löytyy on hinta ollut aivan mahdoton. 
Kaikki suuret kalusteet olemme hankkineet todella edullisesti mm. Ikeasta ja Maskusta. Tänne muuttaessamme meillä ei tainnut olla muuta, kuin minun sänkyni. Jatkossa haluan kyllä panostaa sisustuksessa laadukkaisiin esineisiin ja keräillä niitä pikkuhiljaa. Klassikot kun kestävät ajasta toiseen.:)
Tässä vielä muutama kuva jouluisista yksityiskohdista olohuoneessa.

Olen kyllä ollut kaiken kaikkiaan ihan äärimmäisen tyytyväinen kotiimme. Ihan uskomatonta, että olemme asuneet tässä jo kohta kolme vuotta!! Olen viimeksi tainnut asua yhtä kauan samassa asunnossa kotona asuessani. Olen melkoisen liikkuvaa tyyppia;) Nyt meillä ei kuitenkaan ole tästä mikään kiire mihinkään. Asunto on todella hyvä näin opiskeluaikana. Toki kaipaisin hieman lisää tilaa, mutta ei se vielä välttämätöntä ole. 
Nyt kaupungilla käymään ystävän kanssa ja huomenna aloitetaankin jo minun äidin luona joulun vietto, ihanaa!!:)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Melissa
    22.12.2012 at 16:12

    Kaunis koti teillä :)

    • Reply
      Mona
      23.12.2012 at 10:04

      Kiitos Melissa:)

  • Reply
    Veronica
    22.12.2012 at 18:44

    Tosi viihtyisä olohuone kyllä ! Hyvin samoja värejä kun meillä tosin rakastan myös hyvin paljon ruskeaa ja beigeä sisustuksessa:) minkä verran teillä on neliöitä ? Tuttu tunne tuo tilan puute tai meillä ainakin säilytystilan osalta ;) meillä myös meinas jäädä listat laittamatta, mutta siskon mies onneksi pelasti kun rakennusalalla työskentelee. Mutta hyvin totta on että sisustus ei ole koskaan valmis :)

    • Reply
      Mona
      23.12.2012 at 10:06

      Meillä on 56 neliötä. Oi vitsit, pakko kyllä meidänkin ryhdistäytyä noiden listojen kanssa…Ärsyttävää kun seinät ovat kuitenkin tosi epäsiistit ilman listoja.. Mä tykkään myös beigestä ja ruskeasta!:) Makkarista niitä hiukan löytyykin, muuten aikast valkosesta kodista;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *