26.11.2012

Silittämällä stressistä eroon…?

Eikös jokaisella meistä ole joitakin hassuja tapoja..? Minun todella hassu tapani on se, että rakastan silittämistä!:) Se on ihan äärimmäisen rentouttavaa ja vähentää ainakin minun stressiäni. Minulla on tapana silittää iso kasa liinavaatteita kerrallaan. Laitan silityslaudan sohvan eteen ja istahdan sohvalle silittelemään isoa pinoani. 
Nyt olen myös lisännyt hieman silitysnautintoani eräällä tuotteella. Laura Ashleyn liinavaatetuoksusuihkeella nimittäin. Ostin sen Stockalta ja siinä eniten ihastuttaa pehmeän tuoksun lisäksi äärimmäisen tyylikäs putelo!:)

Tuote on todella riittoisa ja suihkin sitä tyynyliinoille, pussilakanoille, lakanoille ja pyyhkeille. Liinavaatekaapitkin tuoksuvat ihanalta tämän jälkeen:) Tuoksu ei ole kovin vahva ja sopii täten hyvin herkemmillekkin. Silittämisen lisäksi rakastan kauniissa järjestyksessä olevia liinavaatekasoja. Silittämisellä ne kun saa niin ihanan linjakkaiksi. Liinavaatetuoksusuihkeen ja sileän pyykin tuoma järjestelmällisyys onkin ihan parhautta kodin kaapeissa!:)
Mitä pyykkien pesuun tulee, olen aika tarkka siitä millä pyykkejä pesen. Blogin kautta sain näitä Arielin Exel Liquitabs pesunestepusseja testiin. Ne ovat ympäristöä säästäviä, koska niiden luvataan antavan loistavia pesutuloksia jo 30 asteessa. Voin yhtyä tuohon täysin näitä testattuani. Likaisestakin pyykistä (lue Eetun treeni vaatteet) tuli todella puhdasta viileämmässäkin pesussa. Nestepussi on myös todella helppo käyttää, koska se tarvitsee vain heittää pesukoneeseen ja sen jälkeen täyttää pyykillä. Tuotteen ainut miinus puoli minusta oli sen tuoksu. Pyykki tuoksui todella hyvälle ja puhtaalle, mutta herkkänenäiselle haju oli kyllä vähän liikaa. Toivonkin kovasti, että näitä tulisi markkinoille myös hajusteettomina jolloin myös herkkikset pääsisivät  näitä käyttämään vaivattomasti kaikessa pyykissä!:)
Huuhteluaineita en käytä juuri lainkaan. Tosin pidän huuhteluaineen jättämästä pehmeästä tunteesta kovasti pyykeissä. Onko teillä antaa hyviä vinkkejä hellävaraisista ja miedosti hajustetuista huuhteluaineista?
Näihin kuviin ja tunnelmiin… Oikein mukavaa ja stressitöntä viikkoa kaikille.
Ps. Onko muita yhtä hömelöitä, jotka rakastavat silittämistä..?;)

You Might Also Like

30 Comments

  • Reply
    M
    26.11.2012 at 07:50

    Tunnustan! Pidän myös silittämisestä, laitan yleensä jonkun tallennuksen tai DVD:n pyörimään ja käyn kasan kimppuun. Pyrin siihen, että kaikki vaatteet olisivat silitettyjä. Ja lakanoita en voi ainakaan laittaa kaappiin ryppyisinä :)

    • Reply
      Mona
      26.11.2012 at 21:11

      Hih, en siis ole ainoa höpsö!!;D Se on niin rentouttavaa!!:)

  • Reply
    Onski
    26.11.2012 at 08:28

    Voi apua Mona sun on ihan pakko tulla silittämään munkin vaatteet ! :D Mä suorastaan inhoan sitä, aina kun ihana puhdas pyykki on tullut koneesta niin mielessä pyörii vain ajatus ettei tossa kasassa vaan ole mitään, joka pitäisi silittää. Onneksi sitten kun sen on saanut hoidettua alta pois niin tulee kyllä hyvä fiilis rypyttömistä ja siisteistä vaatteista tai petivaatteista :) Saatika sitten kun henkarista voi ottaa valmiiksi silitetyn paidan ja laittaa sen päälle, miettimättä niitä ryppyjä enää siinä vaiheessa.

    • Reply
      Mona
      26.11.2012 at 21:18

      Hihihih:DD Siitä tulee niiiin hyvä mieli kun saa kaikki siistiksi kaappiin:)
      Mä tuun silittään teillekkin!!;)

  • Reply
    Johanna
    26.11.2012 at 09:18

    Ahhaha. Mä myös rakastan silittämistä. Se on niin outoa. Mikä sen parempaa ku suurpyykkipäivä ja silittelyä ja vaatteet kerrankin nätisti kaapissa järjestyksessä..:D Sooooo relaxing. :)

    • Reply
      Mona
      26.11.2012 at 21:19

      Jee en ole ainut höpsö!!;D Kyllä se oikeesti siis on vaan niiiin rentouttavaa:)))

    • Reply
      Johanna
      28.11.2012 at 00:26

      Kyllä. Pienenä jo tykkäsin silitellä ja leikin että vaatekaappini on vaatekaupan kassa ja nätisti sinne niitä paitoja asettelin ikäänkuin olisin myynyt niitä..:D Miks tuli yhtäkkiä tällainen mieleen.:D
      Sulla on rakennekynnet, mutta jos ei olis niin suosittelisin myös kokeileen kynsien lakkailua. Aika usein vaihtuu mulla väri kynsissä..;) :D

  • Reply
    Anonymous
    26.11.2012 at 09:47

    Hih, täällä toinen silityksen rakastaja :) Eilen viimeksi silitin mieheni 12 kauluspaitaa samalla, kun katsoin telkkaria. Ystäväni kauhistelevat aina, että “eikö miehesi silitä itse paitojaan”, kyllä silittäisi, jos antaisin, hih ;) Silitän myös tyynyliinat ja keittiöpyyhkeet, jota mieheni ei ymmärrä ollenkaan, sillä “ne rypistyvät kuitenkin heti”. Mielestäni silittäminen on ennen kaikkea terapeuttista ja mitä parhainta puuhaa telkkarin katselun lomassa, sillä itse en ainakaan malta vain maata sohvalla tekemättä mitään. Pitääkin käydä käydä Stockalla katsomassa tota Laura Ashleyn liinavaatesuihketta, jos kerran sopii “herkkiksillekin”, kiitos vinkistä :)

    -hanna

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 08:40

      Hihhih:D mäkin silitän myös keittiöpyyhkeet;) Nekin on sitten nätissä pinossa:))
      Ja kiva jos sait vinkkiä!:) Toivottavasti myös tykkäät:))

  • Reply
    Anonymous
    26.11.2012 at 09:59

    Voi harmi, liian vahva tuoksu pesuaineessa on kyllä ärsyttävä! Itsekin välttelen huuhteluaineen käyttöä juurikin siitä syystä, että ne tuppaa tuoksumaan liian voimakkaalle mun makuun. :/ Tollainen annospussisysteemi kuulostaa kyllä muuten tosi kätevältä! Tsemppiä maanantaihin!
    T:Ammi

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:19

      Toi oli kyllä tosi kätsä!:) Noita pitäisi kai olla jo hajusteettomina, joten toivotaan että tulisi tänne Suomeenkin:))
      Kiitos tsempistä, aion ammentaa sitä vielä tiistaillekkin!;)

  • Reply
    Riihitonttu
    26.11.2012 at 10:27

    Meille ostin Arielin pyykinpesuainetta ja kone alkoi haisemaan aivan kamalalle!! Luukun sisäpintaan kertyi myös ihmeellistä mönjää (zeoliittia=savea) mitä ei tutulla ja turvallisella Omolla ole koskaan tapahtunut. Enkä siis käyttänyt kuin puolet Arielista ja sain loput laittaa menemään :( Ja tuoksu todellakin on hirmuisen voimakas. Nyt kun käyttää vaatteita jotka on pesty Omon tuoksullisella pesuaineella tai Arielin vastaavalla, on A:lla pestyt hurjan paljon voimakastuoksuisempia. Saan niistä päänsärkyä ;(

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:22

      Ou nou!!:/ Pitääkin pitää silmällä pesukonetta. Toistaseksi ei oo tullu mitään ja muutamat kerrat jo käyttäny.

  • Reply
    Jenna
    26.11.2012 at 11:37

    Mä oon ennen inhonnut ylikaiken silittämistä ja silitin todella harvoin. Nyt kuitenkin oon aupairina “joutunut” silittää ja alkanut pitää siitä! Parasta on, kun katsoo samalla tv:stä jotain hyvä ohjelmaa tai laittaa musan soimaan!

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:23

      Hih:) Mä olin ihan onnessani aupairina ollessa ku silitettävää oli ihan super paljon (ja aikaa myös;) )!! :) Ja tein just samalailla ku säkin!! Leffa pyörimään ja silityspinon kimppuun;)

  • Reply
    Sara
    26.11.2012 at 11:37

    Oi tule meillekin silittämään :D minä inhoan silittämistä yli kaiken! Tällä hetkellä to-do-kasa on niiiin iso että en edes uskalla ajatella sitä kuinka kauan siinä menisi.. Apua :)

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:23

      Hihih, mä tuun!! ;D

  • Reply
    Anonymous
    26.11.2012 at 14:10

    Hyi kauhea, silittäminen on tylsästäkin tylsempää! :–) Mutta monia tiedän jotka siitä tykkäävät. Sitä paitsi en ees osaa kunnolla. Vain joitain paitoja ja juhlavaatteet meillä silitetään, muut laitetaan mankeliin. Ilman mankelia en kyllä pärjäis.

    Mutta jotain samaa, minäkin rakastan suoria ja sileitä liinavaatepinoja <3 En ymmärrä ihmisiä, jotka voivat laittaa silittämättä tai mankeloimatta liinavaatteet kaappiin. :-D

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:24

      Oi mankeli olis kyllä kätsä myös:) Sellasen voisin haluta sit ku on hiukan isompi koti!:)

  • Reply
    Anonymous
    26.11.2012 at 19:56

    Täytyy myöntää, että silittäminen ei ole ihan mun juttu, mutta se millä minä rentoudun on vaatekaapin järjestely. Oikein kun on stressaavaa niin otan viikonlopusta hetken, vedän pari hyllyä tyhjäksi ja järjestän pinot uudelleen suoriksi. Se, jos mikä rentouttaa, eikä tule niin kuuma kuin silittäessä.

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 19:25

      Oi kyllä, kaappien järjestely on mustakin ihanaa!!! :) Ja se fiilis kun kaikki hyllyt on siistit!! <3 :D

  • Reply
    Anonymous
    26.11.2012 at 20:59

    Miten ihmeessä voi istuvilteen silittää! Ja vielä sohvalla :D laita ensi kerralla video silitys hetkestäsi niin ehkä minäkin alan tykkäämään siitä ;D

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 23:06

      Hihihi :D Se on tosi kätsää!! Lauta vaan ihan matalimmalle tasolle ja sit soffalle istuskelemaan ja silittämään;D
      Siinä oliski nauramista kun sen videoisin… :DD Tai siis meikkis varmaan täällä yksinään naureskelis kiitettävästi..
      Otos yksi: Näin asetan laudan. Otos kaksi: Istu sohvalle. Kolme: aseta rauta pistorasiaan. Neljä: SIlitä.
      Hihihihihi :DD Kahtotaan jos oikeen repäsen jossain vaiheessa:D

  • Reply
    Käpy
    26.11.2012 at 22:43

    Tykkäsin silittää ennen kolmea vikkeläjalkaista lasta ja alati kasvavaa pyykkivuorta… Kouluikäiset aktiiviset lapset tuottavat pyykkiä koneellisen verran päivässä. Ja siihen ei ole laskettu lakanapyykkiä, pyyhkeitä tai urheilukamojen pesua :)

    Nyt nautin, kun saan oman vaatehuoneeni viikonloppuna järjestykseen ja löydän sieltä uutta päälle pantavaa. Shoppailua omalla vaatekaapilla :)

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 23:11

      Hih:) No joo tuossa tulee kyllä jo aika vastaan! Nii ja vitsit, mä haluan kanssa vaateHUONEEN!!!!! :) Shoppailu omalla vaatekaapilla on niiiiin kivaa välillä:)

  • Reply
    Anonymous
    27.11.2012 at 13:34

    Hei,

    Mä kuulun taas niihin jotka inhoavat silittämistä. En koskaan saa esimerkiksi paitojen hihoja sileiksi vaan aina jää ryppyjä. Mutta kun olet intohimoinen silittäni niin osaatko vinkata hyvää silitysrautaa? Mulla on sellainen hakusessa, mutta en oikein osaa päättää minkä ostaisin. Kriteereinä on, että se on erittäin laadukas ja sillä saa sileää jälkeä helposti! Onko sulla muuten käytössä hihateline? Mä oon ajatellut sellaisenkin ostaa, jos vaikka silitysjälki paranisi. Täytyy myös ehdottomasti kokeilla tuota suihketta. Muistatko miltä osastolta sen Stockalta löysit? :) Kiitos paljon jo etukäteen vastauksesta! :)
    /L

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 23:03

      Heippa L!!:)
      Mulla on käytössä Braunin silitysrauta ja oon kyllä ollu tosi tyytyväinen!:)
      Se on jo useamman vuoden vanhakin ja silti pelittää ihan loistavasti.
      Tuo suihke löytyi siivousvälineiden kanssa samalta paikalta, Turun stockan kolmosesta. :)
      Hihatelinettä mulla ei ookkaan…. Pitääkin funtsia jos sellaisen hankkis, kuulostaa kätsältä:)))

  • Reply
    Kukka
    27.11.2012 at 14:47

    Täällä, täällä.. Mä tykkään silittämisestä ihan hurjan paljon! Sukat lienee ainut mitä en silitä… Joka sunnuntai silitän ison läjän pyykkiä ja se tuoksu mikä silittämisestä tulee on niin ihana :) Vaatekomero on myös niin nätti kun kaikki on ojennuksessa eikä ole ryppyisiä vaatteita. Mun sisko ei silitä mitään, mä oon siitä ihan järkytyksis :D

    Hei, sait mut nauramaan kun mietin miten sä silität sohvalla istuen :D Ihana oot <3

    • Reply
      Mona
      27.11.2012 at 23:13

      Jee kohtalotoverI;D Mä en myöskään sukkia silitä (paitsi ihan joskus vaan;) )
      Hih, mä jo melkein lupauduin tekee siitä vielä videonkin:DDD Siinä sit vasta nauramista onkin!!:DD
      Pus murunen <3 <3

  • Reply
    imlacking
    28.11.2012 at 23:18

    Mä olen hajusteille allerginen joten toi ei ehkä sovi mulle. Yleensä käytän muutenkin hajusteettomia pesuaineita.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *