9.10.2012

Turun Stockmann Fazer brunssi

Kävimme viimeisimpänä brunssina testaamassa Turun Stockmannin Fazer brunssia. Olimme melko aikaisin liikkeellä ja tarjouksena oli ainakin tämän kuun aikana, että ennen 12 saa brunssin 12 euroon. Normaali hinta brunssilla on 18,9.
Tilaa brunssilla oli mainiosti, joten ei todellakaan tarvinnut jonotella pitkää aikaa ruokia. Toisin kuin esimerkiksi Blankossa usein joutuu odottelemaan melkoisen tovin.
Nappasin taas blogia varten paljon kuvia tarjoiluista. 

Salaatit olivat aivan mielettömän hyviä. Muun muassa ohra/kana salaatti oli todella herkullista eikä sitä ole Turun muiden brunssien tarjonnassa koskaan ollut. Samoin nuudelirapusalaatti oli omaan makuuni täydellistä.

Fazer brunssi oli koostettu lähinnä kylmistä ruoista, eli tuttuja lihapullia, nakkeja saati munakokkelia ei ollut tarjolla. Minua se ei haitannut, enkä niitä juuri kaivannutkaan. Tuo meidän tarkempi ruokakriitikko kyllä mainitsi asiasta..

Jälkkärit olivat myös melko herkulliset. Itse piden eniten pannukakuista, joiden kanssa oli kermavaahtoa, hilloa ja erikoisempana lisänä mariannemurskaa. Nam!:) 

Myös marjasmoothie oli ihan huippu hyvää!

Mahat tuli syötyä taas aivan ähky täyteen. Se onkin varmaan brunsseissa ainut huono puoli. Kaikkia herkkuja tekisi mieli syödä vaikka kuinka, mutta maha ei vaan vedä loputtomasti:D

Kaiken kaikkiaan olin todella tyytyväinen Stockmannin Fazer brunssiin ja varmasti tulemme sielä vielä uudelleenkin käymään. Tosin molemmat olimme sitä mieltä, että melkein 19 euroa on hieman liian kova hinta tästä brunssista, mikäli sitä vertaa muihin Turun brunsseihin..
Mitäs mieltä siellä ollaan? Onko moni ehtinyt kokeilla Fazerin brunssia?:)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    hennu
    9.10.2012 at 05:18

    Onpas hyvännäköistä evästä :)! Täytyy selvittää onko Oulun Stockalla Fazerilla vastaavaa ;)!

    • Reply
      Hanilo
      9.10.2012 at 08:54

      Itekin mietin samaa, mutta en ainakaan just nyt hoksaa että olis.

  • Reply
    Essi
    9.10.2012 at 07:39

    Herää kysymys kuinka aikaisin sie yleensä nouset ylös? Tämäki postattu kuudelta, ihan itteä hirvittää. :D

    • Reply
      Mona
      9.10.2012 at 07:49

      Hih, ajastan aina postaukset aikaiselle aamulle, jotta niitä on mukava lukea aamukaffen kera;) Teen postaukset yleensä aina illalla:) Itse meinaan tykkään ihan hurjasti lukea lemppari blogejani aamuisin ja erityisesti pidän siitä jos uusi postaus on tullut jo ajoissa:)
      Yleensä herään 6-7 riippuen menenkö töihin vai kouluun:)

  • Reply
    Veronica
    9.10.2012 at 10:57

    Kuulostaapa hyvältä tuo! Täytyy käydä testaamassa joku päivä :) Puuh, täällä on ollut hirveää kiirettä ja harmittanut etten ole ehtinyt paljon blogeja lukemaan, saati kommentoimaan. Mutta kivoja juttuja taas tännekkin tullut :) Keskiviikkona alkaakin ne kuuluista stokkan hullarit, vaikka vihkosesta ei mikään pompannut itselle esille niin kai sieltä jotain täytyy aina hakea;)

  • Reply
    Riikka
    9.10.2012 at 14:02

    Pitääkin käydä testaamassa toi Stockan brunssi, hyvältä näyttää! Ensi sunnuntaina tosin saattaa olla vähän enemmän tungosta kun on Hullut Päivät..

  • Reply
    Senja
    9.10.2012 at 18:09

    en oo testannut mutta välillä siellä on toi 12 euron tarjous ja mielessä on käynyt! blankonkaan kuuluisalle brunssille en tosin ole vielä pääsyt ja se on kyllä ensimmäisenä listalla:D tykkään brunsseista älyttömästi (no kuka ei tykkäisi) mutta oon huono viikonloppuisin niille ajoissa lähtemään. nyt kyllä pitää skarpata ja vaikka tänä sunnuntaina testata toi blanco!!

  • Reply
    Siiri
    9.10.2012 at 18:30

    Oi! rupesi etenkin himottamaan pannukakut & mariannemurska(suomalaiset karkit miten teitä ikävöinkään :-D).pitääki koittaa ens kerralla ku oon suomessa :-) ite oon tähän asti aina käyny blankkossa tai fontanassa ku oon brunssille lähteny :-) niissäkin on kyllä hinnat nousseet viimeisen vuoden aikana siihen 18e :s muistan kun ekoja kertoja kävin niin taisi saada mahan täyteen noin 13-15 eurolla.

  • Reply
    Anonymous
    9.10.2012 at 23:57

    Hei tosi kiva kun laitat tänne näitä ravintoloiden arvosteluja! Nää on mun suosikkeja ja sun ansiosta on tullut testattua uusia ravintoloita Turussa! Kiitos siitä. :) Tämäkin pitää varmaan käydä kokeilemassa pikimmiten…

  • Reply
    Siiri
    1.3.2013 at 14:46

    Itsekin olen käynyt tuolla pariin otteeseen ja aina on saanut lähteä kylläisenä ja tyytyväisenä, toinen luottopaikkani Aulan lisäksi. :) Pitäisi välillä käydä jossain muuallakin…

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *