7.9.2012

Matkakuumetta!

Heinäkuun matkasta tuntuu olevan jo ikuisuus. Suunnitteilla onkin nyt syksyksi ja talveksi muutamia reissuja. Puolet matkasta on ehdottomasti jo pelkästään matkojen suunnittelu. Haaveilu on aina ihanaa;)
Yhdeksi viikonlopuksi nyt syksyllä olemme varanneet matkan Tukholmaan. Menemme tapaamaan sukulaisiani sinne ja tietysti hieman shoppailemaankin;) Olen viimeksi ollut Ruotsissa aivan liian kauan sitten! Jo on siis aikakin lähteä visiitille.
Katsastin muita reissuja suunnitellessa yhteistyökumppani ebookersin matkavalikoimaa. Toiseksi matkaksi meillä on suunnitteilla ainakin yksi lyhyempi kaupunkiloma. Kohteeksi olemme murun kanssa miettineet Amsterdamia. Kaikki vinkit ja mielipiteet Amsterdamista otetaan mielellään vastaan!:)  
Kuvat googlen kuvahausta


Pidennetty viikonloppu torstaista sunnuntaihin olisi täydellinen. Siitä saisi pienen irtioton arjesta. Meillä on marraskuussa Eetun kanssa vuosipäivä ja silloin olisi tarkoitus olla jossakin päin maailmaa:) Ensimmäisenä vuonna olimme Gdanskissa ja viime vuonna muutaman päivä Riikassa ja viikon Dubaissa. Yhteinen tavoitteemme on päästä aina vuosipäivänä uuteen kaupunkiin. Me rakastamme molemmat hurjasti matkustamista, joten mikä sen ihanampaa, kuin viettää yhteistä päivää aina uudessa kohteessa. :)
Onko teillä syksyksi ja talveksi tiedossa reissuja?:)

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply
    Anonymous
    7.9.2012 at 19:01

    Hei! Tämä ei liity postaukseen, mutta saatko jonkun summan aina kun joku lukija klikkaa sivuillesi? Vai vasta kun joku klikkaa postauksessasi olevia linkkejä?

    • Reply
      Mona
      7.9.2012 at 19:11

      Heippa!:) Affiliates yhteistyö linkit toimivat pääsääntöisesti niin, että niistä saa komissioita, jos joku tilaa niiden kautta. Juuri koskaan ei komissioita tule pelkästään klikkauksista. Erilaisia komissio malleja on kuitenkin hurjan paljon. Kannattaa tutustua esim Trade doublerin sivuihin!:) Jos sinulla on itselläsi blogi ja pohdit noita niin kannattaa laittaa TD:hen suoraan viestiä, he auttavat varmasti mielellään!:) Affilinkit ovat huiman oikeudenmukaisia ja fiksuja juttuja. Bloggaaja kirjoittaa joka tapauksessa jostain aiheesta josta on kiinnostunut ja mikäli hän on affiyhteistyössä kohteen kanssa voi hän kirjoituksestaan saada myös komissiota ja lukija taas loistavia vinkkejä.:) Tulipas pitkä vastaus:D

  • Reply
    josku
    7.9.2012 at 19:10

    Itse laitoin ihan samasta aiheesta postausta blogiini juurikin tänään! Hauska sattuma:D

    Olin heinäkuussa Turkissa ja tuntuu kuin siitä olisi jo vuosi. Syyslomalla nokka kohti Milanoa. Oikea shoppailutaivas. En malta odottaa! Joululomalla pääsen Thaimaan lämpöön nauttimaan kahdeksi viikoksi. Kyllä mun kelpaa, kun tänki verran matkoja luvassa vielä tänävuonna, mutta silti täytyis päästä vielä enemmän:DD

    Alankomaat on ihan huippu ihana maa! Ihmiset on älyttömän ystävällisiä ja ihania. Itse en oo ollu Amsterdamissa, kun lentokentällä, mutta kuulemma aivan loistavat shoppailumahdollisuudet siellä.

    • Reply
      Mona
      8.9.2012 at 08:28

      Hih, taitaa olla kuumetta liikkeellä;D
      Tiedän niin ton tunteen, ihan kuin vuosi olisi viime reissusta!!:D
      Milano on ihana!!! Sinen halauan kyllä joskus uudestaan.. Ja Thaimaa kelpais mullekkin vaikka heti;) En olekkaan koskaan ollut:)
      Ihania reissuja sulle <3 :)

  • Reply
    Riikka
    7.9.2012 at 20:38

    Mulla on syksyksi tiedossa reissu tai pari Lontooseen, jotenkin en osaa muita reissuja nyt edes suunnitella kun sisko muutti sinne. Ensin olisi tarkoitus mennä yksin käymään siellä ja marraskuussa viimeistään haluan viedä poikaystävän sinne, hassua kun toinen ei ole käynyt kun lapsena viimeks mun suosikkikaupungissa :)

    • Reply
      Mona
      8.9.2012 at 08:29

      Oi Lontoo on todellakin niin ihana. Ehdottomasti myös mun suosikkikaupunki <3 :) Vitsit pitäisi itsekkin varata matkat sinne:)

  • Reply
    Kukka
    7.9.2012 at 21:01

    Irtiotto arjesta, nautiskelua, shoppailua, nähtävyyksiä, hyvää ruokaa ;) Mä en voisi elää ilman parin kolmen kuukauden välein tehtäviä reissuja :) ennen mä menin kaukomaille, nykyään inhoan lentämistä ja suosin Eurooppaa :) tälle vuodelle on vielä 2 kivaa reissua tulossa, molemmat niin rakkaaseen Saksaan. Amsterdam taitaa olla mun lomakohde kun täytän vuosia helmikuussa. Loman suunnittelu on aina niin mukavaa :) kivaa viikonloppua Mona ;) Pus

    • Reply
      Mona
      8.9.2012 at 08:31

      Kolmen kuukauden välein matkustelu olisi kyllä niin optimaalista!!:) Saksaan muuten minäkin haluan mahdollisimman pian:) Eetu onkin siellä jo ehtinyt käydä, mutta minä en vielä koskaan..
      Ihanaa viikonloppua murunen <3 <3

  • Reply
    Anonymous
    8.9.2012 at 01:39

    Hei mä asun Amsterdamissa viidettä vuotta.
    Suosittelen kyllä Amsterdamia matkakohteena, varsinkin vähän lyhemmälle pyrähdykselle. Amsterdam on paljon muutakin kuin sex shoppeja ja coffee shoppeja.
    Laitan tän kommentin alle jos haluaisit vastauksen johonkin tarkempaan kysymykseen, auttaisin mielelläni :)

    • Reply
      Mona
      8.9.2012 at 08:33

      Voi kiitos paljon avustasi, miten mukava kuulla että siellä on ystävällisiä ja avuliaita lukijoita <3 :)
      Lyhyempää reissua vähän mieteimmekin. Onko sulla tiedossa sieltä jotain erityisen kivaa hotellia mitä voisit suositella?:)
      Kivaa viikonloppua Amsterdamiin!!:)

  • Reply
    Anonymous
    8.9.2012 at 08:00

    Rakastan matkustamista! Matkojen suunnittelu on hauskaa. Käytän tuntikausia hotellien, ravintoloiden ja ostospaikkojen etsimiseen.

    Tykkäsin Amsterdamista. Kaikki kivasti kävelyetäisyydellä. Kanaalit ja vanhat rakennukset tuovat tunnelmaa. Suosittelen!

    Tänä vuonna pyrähdän joulumarkkinoille Berliiniin. Rakastan myös joulua ja noilla joulumarkkinoilla pääsee ihanaan joulufiilikseen.

    IK

    • Reply
      Mona
      8.9.2012 at 08:34

      Voi kyllä!!!!!! Yhdyn täysin tuohon että voi mennä tuntikausia tutkiessa ja suunnitellessa, se on niin kivaa:)
      Reissaaminen on ehdottomasti yksi elämän suola <3

  • Reply
    Nanna
    8.9.2012 at 08:33

    Olimme Amsterdamissa pidennettyn viikonlopun viime helmikuussa. Blogistani löytyy jotain juttua ja kuvia. Hotellimme oli aiva uskomattoman hieno. Kaupunki oli meidän molempien mieleen! Ihmiset ovat mukavia, välittömiä, saman tyylisiä kuin me suomalaiset. Sinne sulautui hyvin joukkoon. Vaikka kaupunki on iso, siinä on pikku kylän viehättävä tunnelma ja arkkitehtuuri on omaa luokkaansa. Suosittelen ehdottomasti vuokraamaan pyörän ja kiertelemään kaupunkia laajemminkin. Todella mukava ja helppo tapa tutustua paikkoihin. Itse kiertelimme uudempia arkkitehtikohteita pyörillä yhden päivän ajan. Myös shoppailumahdollisuudet ovat loistavat.

    Kaikin puolin ihana paikka, ja mennään varmasti vielä uudelleen. Suosittelen!

    • Reply
      Mona
      10.9.2012 at 06:08

      Oi oi, tulenkin niitä ihastelemaan!!:) Kuulostaa ainakin kertomasi perusteella kaupunki juuri sellaiselta missä mekin viihtyisimme:)

  • Reply
    by Anni H
    8.9.2012 at 08:50

    Hei Mona! :)

    Syksyllä on ihanaa lähteä kaupunkilomalle, ja varisnkin Amsterdamiin. Olen käynyt kaupungissa jo pariin otteeseen ja rakastuin hollantilaiseen kulttuuriin jo ensi silmäyksellä. Amsterdamissa on helppo liikkua, koko ajan törmää ihaniin pikku putiikkeihin ja kahviloihin. Ja niitä putiikkejahan riittää! Suurin niistä on Dij Bajerkorf, hollannin hienoin tavaratalo. Oma ykkös suosikkini on kaupunginosa Jordaan, the most hip area of Amsterdam. Jordaanissa on kaikki vintage liikkeet ja street art galleriat.
    Voi nyt haluan itsekkin lähteä lomalle! :D

    • Reply
      Mona
      10.9.2012 at 06:09

      Voi kiitos ihana vinkeistä!!:) Kyllä me vaan taidetaan tuohon Amsterdamiin päätyä!:)

  • Reply
    Anonymous
    10.9.2012 at 14:52

    Hei!

    Jos matkustatte Amsterdamiin, suosittelen että tutustutte myös muihin lähellä oleviin kaupunkeihin. Eli tulkaa ainakin pidennetyksi viikonlopuksi ;-) Hollannissa kaupunkien välillä on lyhyet etäisyydet ja junalla pääsee helposti joka paikkaan. Lippujen hinnat ovat murto-osan siitä mitä Suomessa.

    Tutustumisen arvoisia kaupunkeja: Leiden, Haarlem, Den Haag, Delft, Rotterdam, Gouda, Utrecht (listaa voisi jatkaa loputtomasti)… Jokaisella kaupungilla on oma uniikki tunnelmansa :-)

    Kätevin yhteys lentokentältä Amsterdamin keskustaan on myöskin juna. Schipholin lentokentän alla on juna-asema, josta junia Amsterdamin suuntaan kulkee jatkuvasti. Lipun voi ostaa joko palvelutiskistä tai automaatista.

    Junista ja hinnoista saat lisätietoa osoitteesta: http://www.ns.nl/en/travellers/home

    Täällä ruuhka-Hollannin alueella (Amsterda-Rotterdam-Haag) on helppo olla turisti myös siksi, että kaikki puhuvat hyvää englantia. Ihmiset ovat yleensä tosi ystävällisiä ja auttavaisia.

    T. K Haagista

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *