28.8.2012

Vastauksia

Pahoittelut, että kysymyspostauksen vastauksien julkaisuun meni näin pitkä tovi. Reissukuvien läpikäyminen vei alkuun paljon aikaa ja kaikki muu siinä sivussa. Kiirettä on ollut hurjasti ja tämä kyllä vaati hetkeksi ihan istumista aloilleen;) Mutta nyt vihdoin ja viimein tässä ne ovat!:) Kiitos kysymyksistä, en osannut lainkaan odottaa, että keksitte niitä näin paljon;)

Mistä sait alunperin ajatuksen perustaa oman blogin? Ja mistä löydät virtaa jaksaa kirjoitella niin paljon?
Innostuin ensin kovasti itse blogeista äitini vinkkaamana 2008 ja halusin itsekkin alkaa toteuttaa itseäni. Oli mukava jakaa päivän asuja blogiin, etenkin kun ei tarvinnut erikseen aina kyselevälle äidille selittää mitä tänään oli päällä;D Ideoita bloggaamiseen tulee jatkuvasti arjessa ihan kaikesta. Harvoin tulee olo, ettei olisi mitään kirjoitettavaa.

Olisi mukavaa kuulla hieman opinnoistasi ja tulevaisuuden suunnitelmista, missä haluaisit työskennellä. Minne olet tähtäämässä. Onko kysymyksessä haavealasi :)
Opiskelen yhteiskuntatieteellisessä ja arvostan suuresti, että sain tämän paikan. Olen hakenut aikaisemmin kahdesti oikeustieteelliseen, joka alunperin oli haavealani. Sittemmin olen ollut todella tyytyväinen siihen mihin elämä on minua nyt vienyt. Toivon, että voin tulevaisuudessa tehdä töitä, jossa pystyn näyttämään, että asioita pitää tehdä ja ilman muutoksia ei tapahdu kehitystä. Haaveeni on, että voin inspiroida ihmisiä voimaan hyvin ja toimimaan yhteisen hyvän eteen.


minkälaisilla painoilla treenaat salilla? :)
Hih:) Painoja tulee käytettyä niin monipuolisesti salilla, että niitä taitaa olla melko mahdoton tähän listata.
Joskus teen liikkeitä sellaisilla painoilla, että jaksan 8 toistoa joskus 15. Harvemmin tulee kokeiltua maksimi painoja;)


Mitkä on sun tyylin “kulmakivet” ja mitä vaatteita sun mielestä pitäis olla täydellisessä vaatekaapissa? Tästä tietysti voi tehdä ihan oman postauksenkin! :)
Hyvin istuvat farkut ja valkoiset ohuet paidat!:) Niillä pääsee pitkälle. Kiitos postausvinkistä, teen ehdottomasti kulmakivet postauksia jossain vaiheessa!:)

Kauanko olet seurustellut? ja ootko alunperinkin Turusta kotoisin, vai koska olet tänne muuttanut?
Olen seurustellut Eetun kanssa 2009 marraskuusta asti. Turkuun olen muuttanut vuonna 2008. 


Mikä on mielestäsi Turussa parasta ja parhaat paikat missä käydä? 
Turussa parasta on vanhat rakennukset ja idyllinen tunnelma. Parhaita paikkoja on muun muassa Linnateatteri, Tintå, Ylioppilakylä, Kakolan mäki, Portsa, Vartiovuorenmäki ja Raunistula. Joukossa oli siis alueita joista erityisesti pidän;) Suosittelen tänne vierailemaan tuleville pitkiä kävelylenkkejä pitkin Turkua!:)

Mistä muista kaupungeista pidät erityisesti?
Helsingistä ehdottomasti, vaikka siellä ihan liian vähän olen käynytkin.

Mikä on sun lempi tv-sarja?
Hahah:D Tää on helppo!! Suurin pudottaja!!!!:D

Luetko paljon kirjoja? Millaisista kirjoista pidät?
Pidän todella paljon lukemisesta, mutta aivan liian vähän tulee luettua. Pidän koskettavista kirjoista ja myös hömppäkirjat uppoaa hyvin;) Enkeleitä hiuksissani oli todella koskettava ja toisenlaisena kirjana voisin mainita joskus teininä lukemani Nancyn. Viimeksi olen lukenut Madeleine, kuka vei tyttäreni? kirjan. Se oli äärimmäisen koskettava ja mieleen jäävä. Jos minun pitäisi päättää yksi kirja, jonka toivoisin jokaisen lukevan, olisi se juuri Madeleine.

Onko sinulla lemmikkiä tai jos ei, haluaisitko sellaisen?
Meillä ei ole lemmikkejä. Tällä hetkellä en haluaisi lemmikkiä, koska edellisestä luopuminen on ollut hyvin vaikeaa. Joskus myöhemmin, kun elämäntilanne on erilainen voisin ehdottomasti harkita lemmikin hankintaa.

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?
Toivon suuresti, että olen ainakin äiti. Saan toteuttaa itseäni uralla ja elän vakaata arkea rakkaan Eetun kanssa.

Haluatko muuttaa tulevaisuudessa ulkomaille?
Ehdottomasti! Rakastan matkustelua, ja ulkomailla asuminen jonkun aikaa on ehdottomasti toteutus listallamme.  Olen todella huono kielissä, joten ulkomaille muutto on siitäkin syystä erittäin iso toiveeni jotta saisin kehitettyä kielitaitoani.

Mikä /Missä haluat olla “isona”? Mikä on Turussa parasta (Tintån lisäksi ;) )?
Haluan ison vaikuttaa siihen, että ihmiset pystyvät toimimaan ja luomaan jotain suurta yhdessä!:) Haluan, että pystyn motivoimaan ja antamaan muille uskoa huomisesta. Kehitys vie eteenpäin ja haaveet on arjen bensaa!!!:) Toivon, että isona pystyn todella vaikuttamaan asioiden tapahtumiseen.
Turussa parasta on se, että löysin täältä elämäni miehen;) Hih ja ehkä myös toi Aurajoen ranta;)

Mikä sinusta elämässä on haastavaa?
Jos ajatellaan arkisia asioita, niin mun tapauksessa odottaminen.:D Olen todellakin toiminnan nainen. Asiat pitää tapahtua just nyt. Kärsivällisyys on mun kehittämislistalla varmaan ikuisesti.. Kyllä mä vähän viimisen kolmen vuoden aikana oon kehittyny.. Eetu tasapainottaa mua aika hyvin olemalla itse rauhallisuus.

Jos saisit suunnitella reality-tv ohjelman, millainen se olisi?
Varmaan kaikkein vaikein näistä kysymyksistä… Ehkäpä jonkun matkusteluun liittyvän… 
Bloggaajat autiolla saarella…:P

Mistä haaveilit 10 vuotiaana?
Haaveammattini taisi olla eläinlääkäri tuolloin. Haaveilin varmasti omasta isosta hevostallista ja siitä kuinka olisin jonain päivänä maailman paras ratsastaja:D

Mistä arveilet haaveilevasi 10 vuoden päästä?
Ehkäpä uraan liittyvistä jutuista.. Tääkin on aika vaikee.. Myös talohaaveita saattais olla. Iso omakotitalo!:)

Missä asioissa haluaisit kehittyä seuraavan vuoden aikana ja miten?
Toivoin kovin, että pystyn panostamaan opiskeluihini täysillä. Haluan myös päihittää pahan tenttijännitykseni, joka aiheuttaa melkoisia tykytyksiä jo paljon ennen tenttiä. Toivon myös, että oppisin ottamaan vähän rauhallisemmin, enkä stressaisi asioita niin paljon.


Onko sosiaalipolitiikan opiskelu sinulle se haaveala?
Nuorena en suunnitellut opiskelevani juuri sosiaalipolitiikkaa, mutta kyllä se on haavealani!:) Olen äärimmäisen tyytyväinen opiskelupaikkaani. Olen todella oikeudenmukainen persoona ja toivon asioiden toimivan kaikkien hyväksi. Hyvinvointi on äärimmäisen tärkeä asia itselleni ja se jos jokin kuvastaa sosiaalipolitiikkaa parhaiten.

Missä haluaisit työskennellä valmistuttuasi?
En osaa oikein sanoa vielä tarkkaan mitä haluan tehdä, kun mahdollisuudet ovat niin rajattomat. Toivoisin kuitenkin saavani valmistumisen jälkeen mahdollisuuksia työskennellä laajojen ja kansainvälisten projektien parissa. Toivon myös, että pystyn tulevaisuuden työssäni vaikuttamaan mahdollisimman positiivisella tavalla ihmisten hyvinvointiin. Haluan, että pystyn työskentelemään niin, että työni tuottaa todella tulosta, eikä se jää ainoastaan suunnitelmien tasolle.

Mitä teit ennen nykyisen opiskelun aloittamista? Olitko töissä vai oletko opiskellut jotain muuta?
Olen ollut noin 20 eri paikassa töissä. Olen siis tehnyt töitä 15-vuotiaasta asti ja paljon olenkin tehnyt. Olen äärimmäisen kiitollinen jokaisesta työpaikasta, jossa olen ollut. Ne ovat antaneet mahtavia työkokemuksia ja kasvattaneet jokainen myös minua ihmisenä. Olen töiden kautta myös tutustunut äärimmäisen mahtaviin ja mielenkiintoisiin ihmisiin. 

Miten pukeutuu mielestäsi tyylikäs ihminen?
Tyylikäs ihminen pukeutuu vaatteisiin, joissa itse kokee olonsa hyväksi. 
Omaan silmääni tyylikkyys on selkeitä linjoja, klassisia värejä ja hyvin istuvia vaatteita. 

Pidätkö tyylikkyyttä tärkeänä vain itselläsi vai haluatko, että esimerkiksi kaverisi ja poikaystäväsi pukeutuvat tavalla joka on omasta mielestäsi tyylikäs?
En missään nimessä vaadi ystävieni tai mieheni pukeutuvan minun makuuni sopivasti. En siis koskaan ikinä “valitse” ystäviäni pukeutumisen tai ulkonäön perusteella. Kyllä ystävyydessä ja rakkaudessa on kyse jostain aivan muusta. Tosin onhan minulla maailman komein ja tyylikkäin mies sekä ystävät;) 

Miten kuvailisit luennettasi? 
Todella räiskyvä ja sponttaani. Olen myös äärimmäisen oikeudenmukainen. 

Oletko ujo vai sosiaalinen? 
Ehdottomasti sosiaalinen. En oikein osaa ujostella, vaikka välillä ehkäpä pitäisikin:D

Lähestytkö muita ihmisiä helposti?
Kyllä melko helposti:)

Miten sinä ja poikaystäväsi tapasitte?
Olen bongannut Eetun ensimmäisen kerran kaupan kassalta:D 
Vuosi tämän näkemisen jälkeen päädyin monen mutkan kautta samaan työpaikkaan kuukaudeksi. Päädyin pyytämään Eetua treffeille (facebookin kautta) ja ensimmäisten treffien jälkeen olemmekin olleet kuin paita ja peppu.

Herätessäni…
Torkutan ainakin viisi kertaa:DD Varmaan Eetun mielestä kamalin ja ärsyttävin tapani;) Saatan laittaa herätyksen ihan vain torkkumisen takia jo viideksi, vaikka menisin vasta kahdeksaksi töhin:)

Ravintolassa tilaan…
Hih, Härkävarrasta….;) 

Minua itkettää…
AINA :D Olen TODELLA herkkä….. Pikkuveljälläni on tapana pilkata hyvässä mielessä minua matkimalla minua: “Mä aloin taas parkuu!!”
Olen niin äärimmäisen spontaani ja tunnerikas persoona, että itkun tirauttaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus,  oli sitten kyseessä ilo, ärsytys, suru tai muu vahva tunne… Koen sen kuitenkin rikkaudeksi. On mahtavaa, kun huomaa todella olevansa elossa. Saan kiittää tästä piirteestä äitiäni. Meidän perheessä ei koskaan ole säästelty tunteita. Ne ovat olleet avoimia ja niistä on aina keskusteltu yhdessä.

Ette uskoisi, jos tietäisitte, että minä…
kiroilen aivan liian paljon…

Rakkain rutiinini on…
Eetun pussaaminen AINA ennen kuin hän tai minä lähden johonkin (esim vaan töihin). Maailman kirjat ovat sekaisin, jos en pusua anna tai saa…

Taito, jonka oppimisesta haaveilen…
KÄRSIVÄLLISYYS!!! Niin ja kielitaito on myös taito, jota arvostan todella paljon ja josta itse kovasti haaveilen:)

Leffa, jota voisin katsoa aina vain uudestaan…
How to lose a guy in a ten days

Turhaudun, kun…
jossain asiassa menee enemmän kuin 2 sekunttia…..;) Hih, niin se kärsivällisyys, oliko sitä jossain jaossa?

Ihmettelen ihmisissä…
Epäoikeudenmukaisuutta ja valehtelemisen tarvetta. Epätosien juttujen keksiminen. Sitä en vaan ymmärrä, en yhtään.

Minut saa takuulla nauramaan…
Minun pikkuveljeni mahtavilla imitaatioillaan:DD 

Baarissa tilaan…
Luomu punaviiniä tai tänä kesänä skumppaa.

Lempikynsilakkani on…
LCN superharder…:D 

Kauneudenhoitovinkkini lukijoilleni…
Juokaa paljon paljon vettä ja syökää terveellisesti:) Pitkät ja hyvät yöunet ovat myös aika mainio vinkki:) 

Pidän arvossa ihmisiä, jotka…
ovat rehellisiä ja aikaansaavia.

Matkustaessani haluan…
Nähdä paljon uusia paikkoja ja jakaa matkakokemukseni rakkaan Eetuni kanssa:)

Haluaisitko naimisiin piakkoin? 
Mielellään heti huomenna;)

Odotatko kosintaa jo malttamattomana?
KYLLÄ!!:D

Haluaisitko äidiksi tulevaisuudessa?
Äitiys on ehdottomasti yksi suurimpia haaveitani.

Voisitko kuvitella asuvasi ulkomailla?
Kyllä ja toivottavasti jossain elämänvaiheessa asunkin:) Parin vuoden sisällä tarkoitus on lähteä vaihtoon.

Voisitko luopua lihasta kokonaan ja alkaa kasvissyöjäksi?
En usko.. Vaikken lihaa paljon syö niin kyllä joskus täytyy saada hyvä pihvi!:D Niin se Tintån härkävarras…;)

Mitä tv ohjelmia seuraat?
Suurinta pudottajaa ja satunnaisesti joitakin rikossarjoja. Aika vähän katson telkkaria. Tää tietokone vie huomattavasti isomman siivun..

Mitä kieliä osaat puhua?
Hyvä kun suomea saan sönkötettyä!;D Olen todella onneton kielissä. Ehdottomasti mun suurin heikkous. Mutta kyllä mä englanniksi ja ruotsiksi jotenkin pärjään.. Niin ja osaan mä Beso sanoa espanjaksi ;) 


Minua kiinnostaisi ihanan kiinteän vatsasi salaisuus! Minkälaisia vatsalihasliikkeitä suosit ja kuinka usein pyrit treenaamaan vatsoja? Entä kuinka treenaat pakaroita, nekin kun ovat niin ihanan naisellisen pyöreät! Kiitos jos etukäteen jos vastaat :)
Voi kiiitos hurjasti kohteliaisuudesta näin heti alkuun!!:) Vatsan salaisuus taitaa olla lähinnä geenit, koska kaikki rasva mulla kehossa kerääntyy juurikin reisiin ja pakaroihin:D



jos olisi pakko mennä kauneusleikkaukseen, mitä sinulle tehtäisiin?
Silikonit varmaankin laittaisin.. Omat ovat melkoisen pienet, joten vähän täytettä ei tekisi niistä luonnottoman näköisiä;)

oletko hypännyt benjihyppyä?
JOO!! Ja se oli niiiiiiin kivaa :D

tykkäätkö kissoista?
Tykkään, mutta enemmän koirista. Kaikki eläimet ovat ihania.

jos saisit 100 000 euroa, mitä tekisit?
Luulenpa, että tylsänä maksaisin asuntolainaa pois.. Jos ei olisi lainaa, lähtisin vähän pidemmälle matkalle!:)

Asutteko vuokralla vai omistusasunnossa?
Omistusasunnossa. Allekirjotettiin lainapaperit tasan kolme kuukautta ensimmäisistä treffeistä. Hyvä tapa sitoa mies kiinni itseensä;D

onko sulla selluliittiä? paras neuvo sen poistoon?
Todellakin on!!:D Ei siihen taida olla oikein keinoja.. Laihduttaminen varmaankin ainoa oikea keino.. Mutta ei selluliitti niin vaarallista ole!:) Voisin väittää, että enemmistöllä naisista sitä on.. 


Kysyisin että minkälaista musiikkia kuuntelet vapaa-ajalla?
Kuuntelen tosi paljon erilaista musiikkia. Ihan fiiliksen mukaan vähän kaikkea.:)

Mikä on paras keikka jonka olet nähnyt? 
En oo koskaan juuri käynyt keikoilla.. 

Entä kuunteletko juostessa musiikkia, jos niin minkälaista? 
Juostessa  juuri eniten kuuntelen musiikkia. Tykkään menevästä, joka saa energiat kattoon. Myös hymyn huulille tuovat biisit ovat parhaita.. Mikään kovin raskas ei uppoa juostessa..

Muutenkin olis kiva kuulla sun juoksumietteitä, kuinka pitkiä lenkkejä teet ja miten usein käyt juoksemassa? 
Lenkkejä teen yleensä 4-9km. Kerrat riippuu täysin viikoista, mutta noin 2-4 kertaa.

Onko sulla tavoitteita, oletko joskus juossut puolimaratonin tai haluaisitko juosta sellaisen?
Nyt olen ottanut ensi kesän tavoitteeksi puolikkaan!:) Lyhyemmällä välillä pyrin juoksemaan viikottain 30km. 

Missä maissa olet käynyt ja mihin haluaisit vielä mennä top 10. 
Italia, Englanti, Ranska, Arabiemiraatit, Ruotsi, Puola, Viro, Venäjä, Kreikka, USA, Latvia.
Top 10 valkkaan kaupunkeja mihin ainakin haluan: New Yourk, Kuala Lumpur, Venetsia, Sydney, Delhi, Hongkong, Tokio, Rio de Janeiro, Reykjavik.

Mikä on ollu paras kohde tähän mennessä?
Vaikea laittaa järjestykseen, mutta Englanti on aina tuntunut toiselta kodilta. Dubai oli myös ihan huippu paikka!!:)

Huh, kiitos vielä kysymyksistä! 

Oikein mukavaa tiistaita kaikille. Palailen illalla pikaisesti vielä kirjoittelemaan. Nyt pukkaa  pientä kiirettä muutamaksi päiväksi, joten blogin puolella voi olla vähän hiljaisempaa. Vastailen teille heti ihaniin kommenteihin, kun saan vähän aikaa istua alas.

You Might Also Like

21 Comments

  • Reply
    Anonymous
    28.8.2012 at 08:05

    Sori mutta se on “how to loose a guy in ten days”. Loos tarkoittaa briteissä vessoja ja gay taas tarkoittaa homoa.

    Muuten kiva postaus!

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 08:21

      hahah :DDDD Siinä kiteytyikin täydellisesti mun kielitaito:DD
      Kiitos korjauksesta;)

  • Reply
    Anonymous
    28.8.2012 at 08:39

    Nämä vastaukset vahvistivat sen ihanan kuvan sinusta, jonka olen saanut blogisi välityksellä, voi että, kun nauroin täällä itsekseni hauskoille vastauksillesi :) Ja täällä on ihan sama juttu, mitä tulee tuohon pussaamiseen, meillä on avomieheni kanssa myös tapana antaa aina pusut, kun “erotaan” ja annas olla, jos ei tule vähintään kolmea pusua, niin on maailman kirjat sekaisin ;) Onneksi mieheni tietää tämän ja antaa usein varmuuden vuoksi vielä pari ylimääräistä pusua! Huomasin muutenkin, että olet monessa asiassa samanlainen kuin minä :) Tosin pakko myöntää, että en ole yhtä pirtsakka pakkaus kuin sinä!!

    -hanna

    Pst. Kommentoin aikaisemmin nimimerkillä Hannah

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:40

      Hih:D Ihana kuulla sinusta myös vähän juttuja ja musta on niiiiin kivaa kun kommentoit samalla nimimerkillä <3 Silloin opin hiukan tuntemaan myös lukijoita ja tiedän kehen yhdistää:) Mietenkin aluksi, että oletkohan vaan unohtanut h:n perästä :D Mutta arvasin kyllä kommentoijan sinuksi <3 :) Ystävälliset sanat ja kirjoitus olemas kyllä huokuu kommenteistasi, kiitos niistä <3 :)

  • Reply
    Veronica
    28.8.2012 at 09:15

    Voi Mona, ihania vastauksia! Aika tutulta kuulosti tekstisi, ihan kuin osan olisi itse kirjoittanut/vastannut :D Kun täältäkin sitä spontaanisuutta ja sosiaalisuutta löytyy, vähän liikaakin ajoittain ;) Sulla on kyllä myös mahtava huumorintaju! Tsemppiä paljon koulun alkuun! Ja pakko vielä lähettää terkkuja sille parhaalle asiakaspalvelijalle meidän K-kaupassa :D

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:42

      Hih, ihana :D Kiva kuulla, että meillä on yhteisiä juttuja <3 :) Toivottavasti nyt joskus törmättäisiin kaupungilla:)
      Terkut välitetty!;)

  • Reply
    ibe
    28.8.2012 at 09:28

    Ihanan huumorintajuisesti olet vastannut kyssäreihin, naureskelin täällä moneen kertaan :D Suurin Pudottaja on yks miunkin lempiohjelmista ja kun mainitsit myös että itket herkästi, tuli hauska mielikuva susta katsomasta Suurinta Pudottajaa ja vollottamassa sohvalla :D

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:46

      Hahahha, arvaa paljonko nauroin kun luin sun kommentin!!!!! :D Mä niiiiiin oon vollottanu jopa Suurinta pudottajaa katsoessa:D Apua:D
      Mut oikeesti pahin taitaa olla, ku oon kattonu joskus sattumalta jotakin hurjaa remonttia ja tajunnu vuodattavani ihan jäätäviä kyyneleitä;D Ja samalla miettiny, et huh onneks Eetu ei oo kotona…

  • Reply
    Anonymous
    28.8.2012 at 10:39

    Ihania vastauksia! :D Vaikutat niin mukavalta ihmiseltä kaikin puolin! :) Ja blogiasi on mukava lukea.
    Haluaisin kuitenkin selventää tohon, kun joku on kysynyt selluliitin poistosta, että kannattaa kokeilla näitä:

    * säännöllistä kuivaharjausta
    * tehdä kuumia/kylmiä suihkuja vuorotellen suihkussa ongelmakohtiin, koska se tehostaa aineenvaihduntaa.
    * vartalo kannattaa kuoria pari kertaa viikossa
    * kiinnitä huomiota terveelliseen ruokavalioon; syö paljon kasviksia ja vältä eineksiä, pikaruokaa ja hiilihydraattipitoisia naposteltavia
    * jumppa
    * juo paljon vettä

    no tässähän näitä tuli :D

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:49

      Kiitos ihanasta kommentistasi ja voi olet ihana, kun olet täsmentänyt keinoja!!!!:)
      Itse en koskaan oo sen suuremmin koittanut selluliittia poistaa, mutta tuostapa voisi ottaa tuon kuivaharjauksen ja kylmä/kuuma testiin!:)
      Kivaa viikkoa sinulle ja taidanpa varastaa vinkkisi ihan postaukseen jossain vaiheessa;)

  • Reply
    Anonymous
    28.8.2012 at 12:49

    mikä puhelin sinul on? ootko ollu tyytyväinen?

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:50

      iPhone ja oon ollu TOSI tyytyväinen!!:)

    • Reply
      Anonymous
      28.8.2012 at 21:39

      Onks se 4 vai 4S? :)

    • Reply
      Anonymous
      28.8.2012 at 21:40

      ja millä muistilla? :o oon ite hankkimas iPhone 4S:ää mut en oo varma mikä muisti kantsis ottaa 16GB vai 32GB? Ku 8GB on liian pieni ja 64GB vähän turhan iso. :D

  • Reply
    Riikka
    28.8.2012 at 14:27

    Heh, suurin pudottaja on kyllä PAKKO nähdä aina :DD

    Vähän mua muuten stressaa kun en ole vieläkään keksinyt mitä haluun tehdä sitten kun saan opiskelut päätökseen, liikaa vaihtoehtoja. Luulin että olisin tähän mennessä keksinyt :D Tsemppiä opintoihin, sulla taitaa pian taas jatkua kurssit! Mua ärsyttää kun syventävien opintojen aikatauluja ei ole tullut vielä ja en yhtään tiedä koska kurssit alkaa.

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:53

      Oot kyllä niin oikeassa, vaihtoehtoja on aivan järjetön määrä! Mutta toisaalta se on vaan hyvä, mahdollisuus tehdä paljon erilaisia juttuja:) Ja kiitos tsempistä sitä tarvitaan!:D Onpas tosi kurja jos ei vieläkään oo tullu aikatauluja:/
      Keskiviikkona onkin aineopintojen info.. Niin kivaa päästä taas opiskelun makuun:) Tsemppiä myös sulle ja kyllä varmasti vielä löydät sen oman jutun. Se voi tulla ihan sattumaltakin vastaan!:)

  • Reply
    Helli
    28.8.2012 at 14:55

    Minne ajattelit lähteä vaihtoon? Eikö ole muuten hankalaa omistaa asunto ja opiskella samalla? Ja oletteko keskustelleet jo häistä keskenänne? :)

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 20:59

      Malesia on haaveissa:)
      Asunnon omistaminen opiskelujen ohella vaatii sen, että töissä on samaan aikaan käytävä. Mutta koen sen ihan mielekkäänä. Olen aina tehnyt paljon töitä, joten olisi outoa olla niitä tekemättä..
      Kyllähän me häistä ollaan keskusteltu, mutta kun toi mies ensin ymmärtäisi kosia;D No hyvää kai kannattaa odottaa…:) Eihän meillä oikeesti mikään kiire oo, mutta oon vaan niin varma, että olen löytänyt mun elämäni miehen <3:)

  • Reply
    Anonymous
    28.8.2012 at 15:36

    jaaa mitääää?? lainapaperit 3kk päästä? melko rohkeaa :D no mutta mikäs siinä, hyvin näyttää menevän :)
    olet niin suloisen ja aidon oloinen :)

    • Reply
      Mona
      28.8.2012 at 21:03

      Hihi, kyllä todella rohkeaa!!:) Onhan sitä monet ihmetelleet. Mutta esimerkiksi meidän vanhemmat olivat todella tukevia asiassa:) Kaipa he näkivät sen tunteen ja todenmukaisuuden miten me koettiin toisemme heti ekoista treffeistä lähtien:)
      Ja jos jotain ikävää olisi joskus käynyt tai kävisi, niin saadan sen asunnon aina myytyä. Välillä on ihan hyvä ottaa “riskejä”. Yhtään ei oo kaduttanu, että nopeasti ollaan luotu yhteistä arkea:) <3

  • Reply
    Anonymous
    31.8.2012 at 09:32

    Tulin taas pitkäst aikaa katsomaan täältä kautta mitä siskolle kuuluu. :) ainaki sain nauraa. Pystyn kuvainnollistamaan päässä monet näistä sun vastauksista :D
    U r special! :) – Jontte

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.