30.6.2012

Mulberry Oversized Alexa

Nyt se on täällä ja tämä tyttö on enemmän kuin valtavan leveää hymyä. Pitkään haaveilemani ja kuolaamani laukku on vihdoin hankittu. Täytän piakkoin 25-vuotta ja halusin ostaa itselleni lahjan, jonka muistan pitkään ja jota olen kauan haaveillut. Nyt saakin laukkujen hankinta olla hetken aikaa jäissä. Tällä hetkellä olen todella tyytyväinen kaapista löytyviin laukkuihin, vaikka ainahan sitä haaveilee uusistakin;) Muutama laukku on ehdottomasti must listalla, mutta niiden aika ei ole vielä pitkään aikaan. Seuraavaksi luulen, että palkitsen itseni uudella haavelaukulla, kun valmistun yliopistosta;)
FB:n puolella jo julkaisin kuvia laukusta ja ekasta asusta laukun kanssa. Tässä nyt kunnon kuvat uudesta murusesta;)

Nyt todella vaan toivon pitkää ikää Alexalleni. Toivottavasti ei ole sattunut maanantai kappale ja tämä menee monen monta vuotta. En todellakaan aio varoa mitenkään erityisesti laukkua vaan ostin sen ehdottomasti käyttöä varten. Luulenkin, että tämä tulee kiikkumaan hyvin paljon olallani. Nousi heti ihan lemppareimmaksi!:) Kylläpäs sitä voikin tulla iloiseksi yhdestä laukusta. 
Väriksi valitsin tosiaan tuon klassisen oakin. En olisi voinut olla tyytyväisempi valintaan. Rakastan konjakinruskeaa väriä ja nyt yltyi himo löytää saman väriset ballerinat;) Myös leohuivi olisi kiva yhdistää laukun kanssa.. Plaah, loputon lista..:D Toistaiseksi tyydyn vaatekaapin nykyiseen antiin. Nyt saa nimittäin hetken aikaa taas säästellä uusia shoppailuja varten.
Oversized koko oli aivan passeli. Tavaraa mahtuu vaikka miten paljon, vaikkei laukku näytäkkään ihan hirmuisen isolta. Vitsit, miten tyytyväinen olenkaan tähän hankintaan. Pure love <3 :) Minkäs nainen itselleen voi.. Laukku- ja kenkäfriikki kun on..;)

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply
    Jessica
    30.6.2012 at 07:04

    Onnea Mona! :) Hieno laukku tuo Alexa, sopii sinulle oak värisenä :)

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 08:21

      Kiitos ihana <3 Toivottavasti nähdään pian!!!:) <3

  • Reply
    Cherry
    30.6.2012 at 08:06

    On se kaunis ! <3 Kyllä sulla on nyt ollut upea, herkullinen vuosi ja vasta kesäkuussa mennään :))

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 08:25

      Kiitos muruu <3 <3 No todellakin:D On kyllä tullut tehtyä isot investoinnit. Mutta voi miten tyytyväinen olenkaan ollut <3 Tosin tuon kameran osalta olo ei oo ihan niin samalainen kuin laukkujen. Laukkuvarastoon olen erittäin tyytyväinen ja uusia ei ole järjettömän isoa hinkua nyt saada, mutta oih… Putkia haluan ja monta erilaista!!:D Ehkäpä sit jouluna vois satsata itselle jonkun kivan uuden putken;)

  • Reply
    Raparperi
    30.6.2012 at 08:26

    Tuo on kyllä NIIN upea. Itse haaveilen tuosta myös, mutta hieman pienemmässä muodossa :)

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 08:33

      Kiitos paljon:) Mäkin kelpuuttaisin mieluusti eri kokoisia ja värisiä kaappiin tästä mallista;)

  • Reply
    Selena
    30.6.2012 at 08:32

    Voi että… Kun joskus saisikin säästettyä rahaa niin että voisi oman oversized alexan hankkia. Tuo oak on muuten ehdottomasti ainut oikea väri tähän laukkuun. Onnea uuden unelmalaukun omistajalle :)

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 08:35

      Kiitos Selena <3 Toivottavasti tää nyt kestää kauan ja saan tästä iloita pitkään:)
      Ensi kosketuksella voin sanoa, että kyllä kannatti panostaa, on se vaan just niin ihana ku ajattelinkin:) Kannattaa siis säästää;)

  • Reply
    Petra Pauliina
    30.6.2012 at 08:35

    On se kyllä nätti! :)) Ja sama täällä: tykkään tuosta konjakinruskeasta tosi paljon, se on niin klassinen ja kaunis!

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:29

      Kiitos paljon <3 :)

  • Reply
    Enni
    30.6.2012 at 09:39

    Ihana ihana!

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:29

      Hih, samaa mieltä;)

  • Reply
    Riina
    30.6.2012 at 10:47

    On se kyllä niin ihana ja varsinkin tuossa värissä! <3 Toivotaan että kestää hyvin, ainankin omat Mulberry laukut ovat olleet ahkerassa käytössä ja ehjinä pysyneet. :)

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:31

      Kiitos Riina:) Toivottavasti tosiaan!!:) Ahkeraa käyttöä laukku ainakin tulee varmasti saamaan;)

  • Reply
    muru
    30.6.2012 at 11:02

    Ihanuuden olet hankkinut! :) Sävy on tosi kaunis ja perinteinen, mistä itse juuri pidän.
    Hyvää viikonloppua kaunokaiselle! <3

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:32

      Kiitos paljon ihana <3 Samoin oikein mukavaa vlp sinulle <3 Täällä ollaan vietetty lauantai päivä äidin kanssa laatuajasta nauttien:)

  • Reply
    lili
    30.6.2012 at 11:23

    Vauu! Onnea Mona upeasta uudesta laukusta!:) Ja väri on varmasti ihan oikea valinta, sopii niin kaiken kanssa. Tämä on munkin nro. 1 laukkuhaavelistalla, saa nähdä milloin jaksan kärsivällisesti säästää niin kauan, että saan tämän hankittua:D

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:33

      Kiitos paljon!!:) Voi kyllä ehdottomasti suositelle, kärsivällisyys todella palkitaan;)

  • Reply
    Anonymous
    30.6.2012 at 11:41

    Ihana!!! Paljonko maksoi?!

  • Reply
    Tiia
    30.6.2012 at 14:04

    Tosi upea laukku :) Olet varmasti hyvin onnellinen Alexan omistaja :P

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:34

      Kiitos Tiia:) Todellakin kyllä täällä aika isoa hymyä ollaan;)

  • Reply
    Anonymous
    30.6.2012 at 18:08

    AIVAN TÄYDELLINEN! :-)

    • Reply
      Mona
      30.6.2012 at 18:35

      Hih, samaa mieltä;)

  • Reply
    Jonna
    30.6.2012 at 21:58

    Voih, kyllä se on vaan juuri niin kaunis kuin nettikaupan kuvissakin, ehkä jopa pikkiriikkisen upeampi ;) Onnea uudesta laukkuperheenjäsenestä! Minäkin haaveilen aina toisinaan Oversized Alexasta juuri Oakina, mutta kun toisaalta minulla on jo Bayswater juuri samassa sävyssä.. Elämän suuria ongelmia ;D

  • Reply
    KRIS
    1.7.2012 at 17:34

    ihana värinen ja mallinen laukku! kannatti ostaa :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *