21.5.2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Olen saanut viimeaikoina ihanilta bloggaaja kollegoilta kivoja haasteita, joissa tarkoituksena on vastailla esitettyihin kysymyksiin. Olen hieman huono toteuttelemaan näitä blogihaasteita vaikka niistä tulen aina ihan äärimmäisen iloiseksi ja käyn aina lukemassa muiden kirjoittamat haasteet. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja vastailin naisten kivoihin kysymyksiin. Samalla tuleekin vähän enemmän kurkistusta minuun. Ei mitään ihmeellistä, mutta vähän jotain pintaa syvemmältä:)


Ihanan Nannan kysymykset:

1. Mikä muisto hymyilyttää eniten?
Eetun ja minun ensimmäiset treffit saa aina ison hymyn huulille <3 
Tiesin heti, että kyseessä oli elämäni rakkaus.



2. Mistä kirjasta löytää elämänviisauksia?
Voima, Rhonda Byrne
Rakastan tätä kirjaa. Se saa aina uskomaan hyvyyteen ja omaan jaksamiseen vaikeampinakin hetkinä.



3. Missä luulet olevasi 10 vuoden päästä?
Kymmenen vuoden päästä elän ihanaa arkea rakkaan mieheni Eetun kanssa ja toivon koko sydämestäni, että olen myös äiti. Matkustamme paljon koko perheen voimin. Nautimme myös Eetun kanssa töiden tuomista haasteista ja saamme molemmat toteuttaa itseämme. 

4. Jos sinun pitäisi vaihtaa nimeäsi, minkä nimen ottaisit itsellesi?
Onpas vaikea, en ole koskaan ajatellut muuttavani nimeä..:D Mutta sanotaan nyt, että pitäisin kovasti esimerkiksi nimestä Adalmiina.

5. Mistä luksustuotteesta et suostuisi luopumaan?
Louboutinin kengistäni…;)



6. Jos sinun täytyisi valita yksi urheilulaji itsellesi harrastukseksi, mikä se olisi?
Juoksu.



7. Oletko kesä- vai talvi-ihminen?
Ehdottomasti kesä!!:)



8. Mitä sanoisit eläimelle/lemmikillesi jos tietäisit täydellä varmuudella että se ymmärtää sanomasi?
Minulla ei ole eläimiä, mutta vanhalle koiralleni sanoisin, että hän oli minun tukipylvääni ja sain hänen läsnäolostaan vaikeina hetkinä enemmän voimaa mitä koskaan olisin voinut kuvitella. Kiittäisin myös häntä siitä, miten hän kasvatti minua ihmisenä kärsivälliseksi ja vastuuntuntoiseksi.




9. Mikä on suurin kohteliaisuus minkä olet kuullut/haluaisit kuulla?
Joskus tulevaisuudessa toivottavasti kuulen ja koen, että olen hyvä äiti:)

10. Mikä saa parisuhteen toimimaan?
Rakkaus tietenkin;) Me ollaan Eetun kanssa niin samalaisia asioissa, jotka koemme todella tärkeiksi, että se yhdistää ja saa arjen toimimaan. Olemme kuitenkin myös tarpeeksi erilaisia, ettei tule kyllästyttyä toiseen;) Toisen arvostaminen ja kunnioittaminen on tietysti suhteen perusedellytyksiä. Avoimuus ja asioista keskustelu ovat myöskin äärimmäisen tärkeitä. Me puhumme oikeastaan kaikesta mahdollisesta ja koen sen olevan suuri rikkaus suhteessamme. Mitään murheita tai iloja ei tarvitse miettiä koskaan yksin.

11. Mikä on tämän maailman turhin hyödyke?
Maailmassa on hurjasti turhia hyödykkeitä. Aika vaikea lähteä sanomaan turhinta, mutta ainakin huumeet voisi poistaa kokonaan maailmasta. 

Kultaisen Celinan kysymykset:

1.Kuinka pitkä olet?
170cm
2.Mikä on lempiruokasi?
Apua, rakastan niin montaa eri ruokaa, etten pysty valitsemaan.. Mutta jos joku annos on pakko valita niin kaikki varmaan arvaa, että se on Tintån härkävarras;) Oikeasti Eetu kyllä tekee kotona maailman parhaat ruuat, mutta ei niitä osaa laittaa järjestykseen:)

3.Mikä on paheesi?
Kynsien repiminen ja valitettavasti kiroileminen. Olen aika äänekäs ja päästän suustani välillä mitä sattuu..;)

4.Millä parilla adjektiivilla ystäväsi kuvaisivat sinua?
Onpas vaikea.. Pitäisi varmaan kysyä heiltä, mutta veikkaan, että voisivat sanoa esimerkiksi tempperamenttinen ja energinen.

5.Millä parilla adjektiivilla työ/opiskelukaverisi kuvaisivat sinua?
Työkaverit: Tehokas ja jääräpäinen
Opiskelukaverit: Kotihiiri ja terveysintoilija

6.Mikä on mielipuuhaasi viikonloppuisin?

Yleensä viikonlopuissa pidän kiireettömyydestä, sekä tietysti pitkistä aamuista, kun saa heräillä rauhassa kullan kainalossa. Jos saisin täysin valita mitä tekisin viikonloppuna, lähtisin Eetun kanssa lyhyellä kaupunkilomalle. 




7. Mikä on hiustesi luonnollinen väri?
Maantienharmaa

8. Mikä on seuraava lomakohteesi?
Meillä ei ole lainkaan seuraavaa matkaa tiedossa.  Toivon kuitenkin, että Lontoo!:) 

9. Mitä ilman et voi elää?
Tietysti Eetua, perhettä ja rakkaimpia ystäviä <3 Nykyään listalla roikkuu myös iPhone!;)




10.Mitä piirrettä arvostat ihmisissä eniten?

Rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Aitous ja epäitsekkyys ovat myös äärimmäisen tärkeitä piirteitä. 




11.Mitä ajattelit ehdottomasti tehdä tulevana kesänä?

Nähdä paljon ystäviäni ja lähteä Eetun kanssa ainakin pienelle reissulle johonkin:)





Sitten vielä kauniin Sofiinan kysymykset:

1.Oletko haaveammatissasi?
Noh…. Pidän ihan älyttömästi nykyisestä työstäni, mutta haaveammattini se ei kuitenkaan ole. 
En voisi kuitenkaan toivoa parempaa työtä esimerkiksi opiskelujeni ohella. 

2.Minne haluaisit matkustaa?
Nykiin!!!!:)

3.Jos saisit esittää yhden ainoan toiveen, joka sinulle toteutettaisiin, mikä se olisi?
Tämä on kyllä todella vaikea.. Yleisellä tasolla toivoisin, että saan viettää pitkän ja hyvän elämän rakastamieni ihmisten kanssa. 

4.Mikä on lempivaatteesi?
Hyvin istuvat farkut.



5.Mikä on paras luonteenpiirteesi?
Kyky rakastaa ja innostaa ihmisiä. Pystyn antamaan itsestäni todella paljon tärkeille ihmisille.
Kysyin tätä myös äidiltäni ja hän vastasi, että oikeudenmukaisuus ja positiivisuus ,joka näkyy siinä, että nään yleensä kaikissa asioissa myös ne hyvät puolet.



6.Varmasti meissä kaikissa on jotain, mihin emme ole itse tyytyväisiä. Mikä se on sinulla?
Ulkonäössä vähiten pidän hampaistani. Vinot etuhampaat ärsyttävät itseäni, mutta vuosien varrella olen oppinut hyväksymään ne osaksi itseäni;)
Luonteessa huonoa on äärimmäinen äkkipikaisuus. Jos joku esimerkiksi loukkaa minulle tärkeitä ihmisiä saatan suuttua vähän liiaksikin ja päästää suustani jotain ei niin sopivaa. Tämä pätee vähän muuhunkin. Olen kovasti yrittänyt kasvattaa itseäni siihen, etten aina sano mitä ensimmäisenä mieleen tulee vaan joskus koitan myös olla hiljaa..:D



7.Mikä on lempiruokasi?
Tähän vastailinkin jo edellisissä kysymyksissä:)

8.Mikä on suosikkidrinkkisi?
Täytyy myöntää, ettei mikään. Käytän alkoholia  vähän ja jos, niin juon punaviiniä. Vai voiko punkun luokitella drinkiksi?:)

9.Minkälaisesta musiikista pidät?
Pidän hyvin erilaisista musiikeista, joten olen tylsä enkä osaa tähänkään kunnolla vastata. 
Musiikki vaihtelee täysin fiiliksen mukaan..

10.Onko sinulla tyyli-ikonia, jonka pukeutumisesta pidät erityisen paljon?
Victoria Becham ulkomaalaisista julkkiksista kuuluu yksiin suosikkeihini samoin Lauren Conrad. Suomalaisista naisista pidän erityisesti bloggaaja Mrs.V:n tyylistä!:) Upea nainen, joka osaa ottaa muodista pieniä juttuja osaksi omaa klassista pukeutumista. 

11.Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?:)
Hih, Benettonin valkoinen kylpytakki:)



Kiitos tytöille kysymyksistä!:) Todella moni bloggaaja onkin ehtinyt näitä jo tehdä ja ajattelin hieman varioida ohjeita. Niin kuin monesti olen maininnut, minusta on ihana tietää myös teistä lukijoista pieniä juttuja. Myös niistä joilla ei ole blogia. Eli olisi todella kiva lukea teidän kaikkien lukijoiden vastauksia kommenttiboksista seuraaviin kysymyksiin:


1. Mikä on paras lukemasi kirja?
2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?


Kiitos etukäteen jos ehditte vastailla:) 

Ja oikein ihanaa viikkoa!

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Iitu
    21.5.2012 at 07:41

    Aika vaikeita kyssäreitä heti aamutuimaan :)
    Mukava toi edellinen postaus muuten!

    1) Hiukan nolo juttu mut mä sain lopetettua Twighlightit ja Taru Sormusten Herrasta parissa päivässä (kaikki kirjat), mutta nyt ku olen koittanu olla aikuinen ja lukea kunnon kirjoja, voi mennä useita viikkoja yhden kimpussa. Ikuinen lapsi ilmeisesti olen ainakin tämän saralla.

    2) Viimeks vein karkkia kun se ei päässyt bileisiin kun oli kipeä. Tuli kuulemma tarpeeseen.

    3) Isi osti junnuna uudet luistimet kun vanhat ei kulkenut enää. Aloin parkumaan ihan kunnolla kun olivat oikeen Niket ja hienommat kuin puolella koko joukkueesta. Seuraaviin treeneihin menin aika pää pystyssä :)
    (Mut en on korujakin kiva aina saada ;) )

    4) Sipsit

    5) hmm.. joku kehuu asuvalintaa joka oli vielä kotona lähtiessä hiukan liian värikäs mutta ei kerennyt vaihtaa.

    6) Poikaystävä keittää aamulla kahvit molemmille ja tekee usein vielä leivätkin. En ole aamuihminen (en oikeastaan edes aamupäivä ihminen jos poikaystävältä kysytään) joten olen tästä hänelle varsin kiitollinen.

    7) Salaman nopea innostus, sellainen, että pystyy heittäytymään asioihin pelkäämättä mitä tapahtuu jos ne menevät vikaan.

  • Reply
    Katja
    21.5.2012 at 09:40

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?

    Tällä hetkellä luen äitini ystävältä saatua Philip Carterin Altar of bonesia ja se vaikuttaa oikein jännältä ja mielenkiintoiselta. :)

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?

    Lähettämällä tekstarin sijasta joulukortin! Kortteja lähetetään nykyään ihan liian harvoin ja laitetaan vaan tekstareita menemään.

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?

    Materialahjoista Nominationin rannekkeet, joihin olen saanut paloja läheisimmiltä ihmisiltä. :) Mm. rannekoruissa olevat kissa-palat kuvastavat “elämäni kissoja” omasta lapsuudesta ja nykyajasta, joten nekin kulkevat aina mukana.

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?

    Lähden treenaamaan sisätiloihin, luen lehtiä, katselen tv:stä jotain hauskaa tai leivon. :)

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?

    Kun saan jonkun toisen hymyilemään tai kun osaan auttaa jossakin asiassa toista.

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?

    Minulla on läheiset välit isovanhempiini ja näen heitä lähes päivittäin. Vain kaukaiset sukulaiset asuvat kauempana, joten näen läheisiäni melko usein. Läheisilläni tai itselläni ei myöskään ole ollut vakavia sairauksia ja jos on, niistä on aina selvitty säikähdyksellä. :)

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?

    Hymyilemisen taidon. Olen toisinaan todella hiljainen, mutta hymyilen aina, oli kyseessä kaupan kassa tai hotellin käytävällä vastaan tuleva siivooja. On hämmentävää, että osa ihmisistä ei vastaa hymyyn hymyllä vaan vakavalla katseella. Varmaan ihmettelevät, mitä minä tuntemattomalle hymyilen. :)

  • Reply
    Anonymous
    21.5.2012 at 09:50

    Mitä sun koiralle on tapahtunut? Muistan että kirjoittelit hänestä vanhassa blogissasi, mutta tämä on mennyt kokonaan ohi minulta.

    • Reply
      Mona
      21.5.2012 at 13:50

      En ole asiasta blogissa kirjoittanut, enkä valitettavasti tule tämän enempää kirjoittamaankaan. Toivottavasti ymmärrät. Jotkut asiat ovat liian henkilökohtaisia ja kipeitä kirjoittaa julkiseen blogiin.

    • Reply
      Anonymous
      21.5.2012 at 14:36

      Ymmärrän. Ihanaa kesän alkua sinulle :)

  • Reply
    Lauran
    21.5.2012 at 10:36

    Ihania vastauksia siulla :) Tulee kyllä hyvin esiin siun persoona. Hauska idea pyytää lukijat vastaamaan, pakko vastata näihin kysymyksiin heti!

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    – En osaa millään päättää. Luen ihan hirveästi kirjoja laidasta laitaan.

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    – Tykkään hirveästi leipoa, ja nyt viime aikoina olen aina vienyt jotain leipomisia ystäville kotiin jos olen ollut muutenkin liikenteessä. Tämä lähti liikkeelle ystävänpäivänä. :)

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    – Haluaisin sanoa tähän jotain ei materiaalista lahjaa, mutta pakko kyllä sanoa että poikaystäväni veljen vaimon suunnittelemat aivan ihanat skumppa lasit, jotka sain yo-lahjaksi

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    – Poikaystävän kanssa pelleily

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    – Kehut ystäviltä. Joko sanalliset tai sanattomat.

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    – Eilen siivottu keittiö, kaupasta löytyneet -30% ruuat joiden päiväys oli vasta ylihuomenna, koiran kanssa kävely ulkona kun aurinko paistaa..

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    – Sen että kaikista asioista ei tarvitse stressata niin kovin. Pitää nauttia hetkestä.

  • Reply
    Mona
    21.5.2012 at 13:51

    Hih, kiitos ihanat vastauksista!!:) Nämä saivat ison hymyn minun huulilleni!!:)

  • Reply
    Siiri
    21.5.2012 at 13:54

    ihania vastauksia mona ! hymyilin täällä yksinäni :-)

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    J.R.R. Tolkien – Lord of the rings

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    Jos rahasta ei olisi kiinni, ostaisin hänelle Célinen Luggage Tote, sillä hän on haaveillut siitä jo ties kuinka kauan! Mutta koska sellaisia rahoja minulla ei ole, niin arjen pienet asiat kuten toiselle kokkaaminen tai toisen puolesta tiskaaminen ovat asiota joita tykkään tehdä ystävilleni :-)

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    Apua, en kyllä osaa valita yhtä ! Yksi parhaista on varmasti ollut vanhemmilta, YO-lahjaksi saatu New Yorkin matka parhaan kaverin seurassa :-)

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    Liikunta, hyvä ruoka, musiikki ja ystävien/perhaan kanssa jutustelu

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    Olen hirveän itsekriittinen ja koen hyvin hyvin harvoin onnistuneeni jossain, ja vaikka kuinka joku kehuisi en usko sen olevan totta, ja löydän aina itsestäni/suorituksestani parantamisen varaa.

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    Siitä, että ulkona ei sada, siitä että siivosin koko asunnon aamulla heti herättyäni ja nyt täällä tuoksuu puhdistusaineet(joiden hajua rakastan:-D),siitä että mun tän lukukauden viimeinen koulu työ on omalta osaltani valmis.

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    Sen, että osaan näyttää tunteeni niin hyvässä kuin huonossakin. Jos itkettää itken, jos naurattaa nauran kovaan ääneen (erittäin kamalan kuuloisella naurullani:-D)!:-)

  • Reply
    Anonymous
    21.5.2012 at 15:12

    Haha ihana toi opiskelukavereiden kuvailu :–) Niin totta !! Vaikka kyllä mä keksisin susta paljon muutakin. -j

    • Reply
      Mona
      21.5.2012 at 21:04

      Hih:D Arvasin, että nappiin meni!!;) Pitää nähdä pian:) <3 Pus <3

  • Reply
    Anonymous
    21.5.2012 at 15:49

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    Elisabet Gilbert: Eat, pray love. Myös Piiat -kirja oli aivan hirmu hyvä, kirjoittajaa en valitettavasti muista.

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    Leivon vaikka tuoreita sämpylöitä, kun tiedän hänen olevan tulossa kylään :)

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    Mieheni :)

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    Järjettömän kova salireeni tai piitkä juoksulenkki!

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    Viimeksi koin järjettömän suuren voiton tunteen, kun mun ekaluokkalaiset, joiden kanssa oltiin pitkään harjoiteltu lauseen kirjoittamista, kirjoittivat aivan älyttömän hyviä lauseita :). Myös rankan treenin jälkeinen lihaskipu tuo tälle neidille hyvän fiiliksen :)

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    Että olen juuri valmistunut unelmieni ammattiin. Ja se, että vaikeuksien jälkeen olen pystynyt kasamaan elämäni palaset uudelleen paikoilleen :)

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    Empaattisuuden ja tunnollisuuden. Toisaalta välillä kyllä kärsin liian tunnollisesta luonteestani, joten se on ehkä hieman kaksipiippuinen piirre :).

  • Reply
    Maria
    21.5.2012 at 18:42

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    Hehee, pakko sanoa, että kyllä se Taru sormusten herrasta vetää pisimmän korren. Sen voi lukea niin monesti ymmärtäen joka kerta jonkin uuden hienon pikkuseikan. :D On niitä muitakin hyviä hirmuisen paljon! Toisiksi parhainta en osaisi edes päättää!

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    Kirje! Kaikki ovat siirtyneet nykyään kaikenmoisiin hienoihin vempeleisiin kosketusnäytöistä tabletteihin. Kuitenkin se perinteisellä postilla saapuva kirje piristää aina 100 kertaa enemmän kuin vaikka tekstari. Tietää, että siihen on oikeasti käytetty aikaa. (:

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    Koiranpentu. <3

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    Jonkun tärkeän ihmisen sanat tai ihan omiin ajatuksiin uppoutuminen. Joskus saatan alkaa kirjoittamaan jotain, puran ajatukseni paperille; helpottaa yllättävän paljon.

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    Kun on jotain harjoitellut todella kauan, tai paneutunut johonkin juttuun, se onnistumisen tunne on ihan mahtava! Veriset kyyneleet ennen onnistumista palkitaan sitten siinä ja saa olla ylpeä itsestään.

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    Kaikista pienistä sattumista, jonka kautta ollaan ajauduttu tähän tilanteeseen. Vaikka joku tuntuu joskus hirveältä ja että se kaataisi elämän, toisena päivänä saa olla iloinen siitä, että se tapahtui. Hassua, mutta niinhän se on. (:

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    Auttavaisuuden ja sen, että todella välittää ja osaa myös ilmaista sen. Tosi kaveri pysyy rinnalla loppuun asti, vaikka mikä olisi! (:

  • Reply
    Nanna
    21.5.2012 at 19:45

    D <3 Kiitos ihana kun jaksoit vastailla kysymyksiini, olette niin ihania Eetun kanssa :) Toivottavasti saadaan joskus seurata teidän häävalmisteluita ;)

    • Reply
      Mona
      21.5.2012 at 21:07

      Hän on aikamoinen iso dee <3 Ikävä on kyllä kova. Ja toivottavasti tosiaan joskus tuo miekkonen vie mut alttarille!!;) Oot ihana, kiitos sulle muru kivoista kysymyksistä <3 Pus Pus<3

  • Reply
    Jaana
    22.5.2012 at 12:39

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    Vaikea kysymys…Loistavia kirjoja on niin paljon ja olen lukenut romaaneja ihan älyttömät vuoret, ennenkuin pikkuinen tyttömme syntyi ja näinollen en enää niin ehdi lukemaan. Teinivuosilta vaikuttavana teoksena on jäänyt mieleen traaginen Deborah Spungenin “Nancy”. Nyt aikuisiällä vaikuttava kirja on ollut Paulo Coelhon “Alkemisti”. Tällä hetkellä kesken on joululahjaksi saamani Jari Tervon “Layla”, joka on todella koukuttava; ei malttaisi käsistään laskea, kun alkaa lukea.

    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    Näin pikkulapsiarjen keskellä se ihanin yllätys on, kun saadaan järjestettyä yhteinen treffaaminen jomman kumman kotiin. Jos kutsun meille, katan pöytään runsaasti kivaa syötävää, josta on mukava napsia samalla, kun jutellaan ja meidän lapset leikkii :) Jos taas mennään kaverin luokse, niin vien mukanani jonkun kakun tms. Tämä on sellainen asia, mikä on todella korkealla myös oamlla arvostusasteikollani nykyisin – valmiiksi valmisteltu ja katettu pöytä :)

    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    Apua…taas vaikea kysymys. Yhdenlainen lahja oli tämä; vauvakuumeilin aika rankasti jonkin aikaa, ennenkuin mieheni innostui ajatuksesta, että lapselle annettaisiin lupa tulla meidän perheeseen. 30-vuotis-synttäreideni aattona mieheni lopulta myöntyi ajatukseen ja yhdessä päätimme, että lapsella on nyt lupa tulla, mikäli meille sellainen annetaan. :)

    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    Tämä riippuu ihan täysin päivästä ja tilanteesta. Loppujen lopuksi ne on tosi pienet asiat. Se, kun pieni tyttäreni hymyilee minulle, kiipeää syliin, halaa, sanoo “rakas äiti”…oikeastaan ihan mikä vaan, mitä tyttäreni tekee. Se, kun mieheni halaa huomatessaan, että olen apeana. Ehkä juurikin se, että joku huomaa ja tulee kysymään, että mikä on – ihan jo tämä huomioiminen piristää.

    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    Haasteellisista tilanteista selviytyminen (töissä) – kun asiat lopulta pitkän neuvottelun jälkeen loksahtavat kohdilleen. Kotona vaikka se, kun huomaan mieheni (viimein, kovan koulutuksen tuloksena) oppineen laittamaan likaiset astiat itse oma-aloitteisesti tiskikoneeseen ;D

    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    Ihanasta auringonpaisteesta ja loistavasta esimiehestäni töissä! Pomoni kanssa on suuri ilo ja kunnia tehdä töitä yhdessä ja kehittää toimintaamme edelleen.

    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    Kyvyn myöntää tietämättömyyteni, tekemäni virheet ja mokat ja tarvittaessa vilpittömästi pyytää anteeksi asinaosaisilta, kun olen erehtynyt. Tuntuu, että niin monilla aikuisilla ihmisillä tässä on vaikeuksia – mieluummin jäädään inttämään sitä omaa kantaa, vaikka jo itsekin huomataan, että ollaan väärässä tai tehty virhe jossain asiassa.

  • Reply
    Pulu
    22.5.2012 at 16:57

    1. Carlos Ruiz Zafón-Tuulen Varjo, John Irving-Garpin Maailma, Lilian Kallio-Puumajakesä, Milan Kunderas-Olemisen sietämätön keveys, Edy Poppy-Anatomia. Monotonia.

    2. Viemällä vessapaperia ja ruokatarpeita kun toisella on rahat loppu ja kaksi viikkoa palkkapäivään, vaihtamalla lampun/sulakkeen/korjaamalla tietokoneen/hakemalla digiboksin kanavat, ostamalla kirppikseltä vaatteen, kirjan tai esineen josta tulee ystävä mieleen.

    3. Isältä saatuina uusi puhelin hajonneen tilalle, ja talvirenkaat. Isä myös on auttanut taloudellisesti kun on ollut kiperä tilanne, hän myös mm.lainasi käsirahat hevosen ostoon.
    Materiaa en ole koskaan liiemmin lahjoina saanut.

    4. Hevoseni. Joka ikinen kerta! Tänäänkin olin mieli maassa, turhautunut ja ahdistunut, vaikkakin aurinko paistoi. Tallille päästyäni ja kentällä hikoiltuamme tunsin jälleen olevani maailman onnekkain ihminen :) hevoseni on elämäni keskipiste, tärkein ja paras ystävä.

    5. Työni hedelmä. Minun pitää saada tehdä asioita käsilläni ja nähdä työni tulos. Myös kehu asiakkaalta tuntuu aina uskomattoman hyvältä.

    6. Siitä, että minulla on työpaikka, ja tuuletin työpöytäni päällä :D

    7. Rehellisyyttä. Pitää uskaltaa sanoa mitä mieltä oikeasti on, en voi sietää mielistelyä ja valehtelua oman edun takia. Toki pitää muistaa tahdikkuus, kaikkea ei kuulu sanoa julkisesti, mutta kun on mielipiteessään avoin, ei joudu epämukaviin tilanteisiin.

  • Reply
    Anonymous
    22.5.2012 at 22:51

    1. Mikä on paras lukemasi kirja?
    – Love Story, Erich Segal♥
    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi?
    – Pieniä juttuja arkena:) Iso hali ja pusu poskelle tai joskus tulostan We Heart It:sta söpöjä kuvia tai osuvia tekstejä ja sujautan hänen lokeroonsa yllätykseksi:)
    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut?
    – Vaikea vastata.. rippiristillä on suuri merkitys ainakin ja se tuli mieleen. Toinen vaihtoehto voisi olla matka.
    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään?
    – Lempisarjojen tai elokuvien katselu, leipominen ja hyvän ruoan syöminen, inspiraatio kuvien etsiskely ja blogien lukeminen netistä ja hyvässä seurassa vietetty aika. Tunnelman fiilistely musiikin mukana on myös tapana, mutta se ei kyllä niinkään aurinkoisemmaksi mieltä saa:)
    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut?
    – Jos saan kokeesta hyvän arvosanan!! Ja opettajan kehut harrastuksessa:):)
    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen?
    – Ystävistä ympärillä, auringon paisteesta, kesäloman lähestymisestä, hyvän jätskin hakemisesta kioskista:)Ja ihan siitä, että oli vaan hyvä päivä!
    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen?
    – Positiivinen ajattelu! Siihen pyrin, aina kun mahdollista:)

    Blogisi on Mona ihana! Jatka samaan malliin:)
    -Sofia

  • Reply
    Lisa Hakola
    23.5.2012 at 13:14

    What a nice entry! I wish nothing but the best for all your future plans Mona (& Eetu included) :)

    & while I'm here…

    1. Mikä on paras lukemasi kirja? – Too many to name. Honestly, we could be here all day!
    2. Miten yllätät parhaimman ystäväsi? – Just recently held her a surprise home-cooked birthday dinner! She had no idea :D
    3. Mikä on paras lahja, jonka olet koskaan saanut? – One of the most memorable was a ticket to see Muse in concert on the night of my 18th birthday!
    4. Kun aurinko ei paista ja mieli on maassa, mikä saa juuri sinut piristymään? These days Topi always manages to put a smile on my face!
    5. Mikä asia saa sinut kokemaan, että olet todella onnistunut? Whenever I manage to surpass my own expectations, which isn't always the easiest thing!
    6. Pienet asiat tekevät arjesta onnellisen, mistä pienestä arjen jutusta sinä tänään olet kiitollinen? The comforts of home and those around me :)
    7. Minkä piirteen itsessäsi haluaisit kylvää mahdollisimman moneen muuhunkin ihmiseen? The ability to be nothing but yourself. There's no need to act a certain way or look a certain way to please others, just enjoy who you are and roll with it ;D

  • Reply
    Mona
    23.5.2012 at 21:03

    Tippa linssissä oon lukenut joitakin teidän vastauksia ja monissa niin iso hymy huulilla <3 Kiitos hirmuisesti kun olette antaneet aikaanne!:)
    <3 <3 <3 Ootte ihania!!:)

  • Reply
    Kukka
    24.5.2012 at 07:20

    1. Jo Nesbøn kirjat, ne on kirjoitettu niin loistavasti :)
    2. Yhteinen herkutteluhetki, toimii aina.
    3. Matka Brasiliaan.
    4. Ruoka, hah aina ruoka mielessä…
    5. Kauniit ja ystävälliset sanat, kuten sana “kiitos”.
    6. Ihana koti, oma kulta ja aurinko. Kummasti tullut energiaa kun aurinko paistaa <3
    7. Rehellisyys, ekologisuus ja kyky ajatella miten elää mahdollisimman auttavaisesti, mä olen ollut jo vuosia vapaaehtoistyöntekijänä pakolaistyössä ja voi miten antavaa se onkaan :)

    Ihanaa torstaita Mona :) Tämä postaus oli tosi kiva idea! Pus

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.