28.3.2012

Vapaapäivä Turussa

Olen viettänyt tänään ihan täydellisen vapaapäivän kaupungilla kierrellen ystäväni Maijan kanssa. <3  Ihanaa, kun ei ole ollut mihinkään kiire ja on saanut nauttia koko päivän ihanasta seurasta:) Aloitettiin Tintån salaattilounaalla jonka jälkeen suuntasimme ihastelemaan Nina’sin valikoimaa.

Kiersimme myös uuden kultatalon jonka avajaiset oli tänään. Cubus oli aivan täynnä shoppailijoita joten siellä piipahdimme hyvin pikaisesti. Sen sijaan vähän tarkemmin kiersimme Sand Storen jossa oli ihan todella laaja valikoima laatu merkkejä. Huh, sieltä olisi voinut kotiuttaa yhden jos toisenkin vaatteen. Etenkin työvaatteita tuolta olisin voinut kahmia vaatekaapin täyteen:)

Kävimme myös Stockmanin meikkiosastolla testaamassa Maijalle kirkasta huulipunaa:) Eikös sovikkin ihan älyttömän hyvin kaunokaiselle??:) 
Kahvittelun lomassa piti testailla vähän uusia blogi juttuja;)
Iltapäivällä mentiin vielä päivälliselle ja ylläri ylläri alkitsimme paikaksi taas Tintån!!:D Ei taida olla vaikea arvata mikä on mun lemppari paikka?!;) Tintåssa on aina niin ystävällistä henkilökuntaa ja härkävarrastahan ei voita mikään;)

Nyt pitänee jättää rentoutumiset sikseen ja aloittaa taas lukemaan. Ihanaa kun sai pitää tällaisen mukavan päivän keskellä viikkoa. Piristi niin hirmuisesti ja nyt jaksaa taas lukea ja keskittyä työjuttuihin.
Ihanaa iltaa kaikille <3 :)

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply
    kelly
    28.3.2012 at 18:27

    Ihana postaus ja ihania kuvia :) tollaset päivät on kyl parhaita!

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:47

      Kiitos paljon!:) Arkipäivän vapaat on kyllä kivoja, kun ei oo kiire ja saa rauhassa kierrellä ja höpötellä:)

  • Reply
    Maija
    28.3.2012 at 18:56

    Täällä ollaan palattu turvallisesti kotiin, oli aivan ihana päivä! <3
    Huulipunalle tuli muuten hyväksyntä, eli eiköhän ensi viikolla lentokentällä kurvata myös Chanelin pisteen kautta!

    Onneksi nähdään taas pian, niin kiva päästä tuulettumaan arkitohinoiden keskellä! :)

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:48

      Mä arvasin että raati tykkää punaisesta!!!;) Ja mä vaan niin tiesin, että toi punainen on sun juttu:)

  • Reply
    Katriina
    28.3.2012 at 18:56

    Voi todellakin sopii Maijalle toi puna! Silmät näyttää vielä entistäkin ihanammilta :) Ei saa laittaa Nina'sista kuvia, se on petollista…. :D

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:48

      Joo mä sanoin ihan samaa, et silmät vaan säihkyy entisestään!!!:)
      Hih, Nina's on aikas ihana paikka;) Monet parit olisin voinut nytkin kotiuttaa;)

  • Reply
    Senja
    28.3.2012 at 19:14

    oi ihanan näköisiä ruokia! me käytiin carlon kanssa tänään ekaa kertaa creenzissä kun siellä oli syöviikkojen tarjouksena 10 e salaatti+juoma ja oli kyllä hyvät salaatit! vielä huomenna voimassa tuo tarjous eli pitää kai vielä toisenkin kerran käydä ;D

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:50

      Pitääkin käydä siellä joku kerta! Koskaan ei oo tullu käytyä silloin kun se oli vielä Eerikinkadulla.
      Monet sitä kyllä kehuvat:) Voi että kun ei törmätty, mentiin meinaan siitäkin pikaseen ohi..:)

  • Reply
    Viivi
    28.3.2012 at 19:19

    Voih näiden kuvien jälkeen tekee entistä enemmän mieli Turkuun. :) Olin jo matkaamassa sinne bestikseni luokse, mutta kaikkien kiireiden vuoksi reissu taas lykkääntyy. :P

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:52

      Hih, Turku on kyllä ihana kaupunki:) Toivottavasti pääset pian vierailemaan täällä:)

  • Reply
    Tuulia
    28.3.2012 at 19:22

    Onpa teillä ollut kiva päivä! :)

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:53

      Oli kyllä tosi mukava rento päivä ilman kiirettä:) Hyvää vaihtelua perus opiskelu/työ arjelle:)

  • Reply
    M
    28.3.2012 at 19:29

    Turusta löytyy kyllä mahtavia paikkoja! Pitää tulla joku lauantai käymään, eikä odottaa vain kesää kuten aiemmin:

    http://private-blend.blogspot.com/2012/02/uutta-varia-kaupunkiin.html

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:57

      Voi ehdottomasti kannattaa tulla ennen kesääkin, vaikkakin kesällä Turku onkin ihan parhaimmillaan;)

  • Reply
    Petra Pauliina
    28.3.2012 at 20:53

    Turku! <3 ja myös Tintå on <3 :))

    Harmi kyllä mutta välillä olen saanut siellä aika huonoa palvelua; vaikuttaa, että tarjoilijoiden mieliala vähän vaihtelee päivittäin ;) Mutta ruoka on ihanaa, siitä ei pääse mihinkään. (enkä vieläkään ole ehtinyt maistamaan tuota härkävarrasta!)

    • Reply
      Mona
      28.3.2012 at 20:58

      Voi ei tosi kurja kuulla!!:O Tosin mä olen myös kerran puhelimitse saanut sieltä erittäin töykeää palvelua, mutta paikan päällä ovat kyllä olleet erittäin ihania:)
      Siis sun on ihan have to maistaa härkävarrasta!!!:) Se on niiiiiiin hyvää:D Mä en varmaan ikuna kyllästy siihen:D

  • Reply
    ibe
    28.3.2012 at 22:08

    Olipa ihana päivä kuvina -postaus, tällaiset on aina niin kivoja:) Ja namskis mitä ruokia!;)

    • Reply
      Mona
      29.3.2012 at 06:37

      Kiva kuulla, että tällaiset kuva postaukset ovat kivoja!:)
      Tintån ruuat on ihan ihan parhautta;)

  • Reply
    Siiri
    28.3.2012 at 22:40

    voi ihanalta näyttää ! itsekkin olen nauttinut turusta ja lomastani aika lailla samoissa merkeissä : ruokaa & ystäviä & kaupungilla kiertelyä. ja voi että olen lievästi sanottuna kateellinen tuosta ystäväsi lv almasta….:-D

    • Reply
      Mona
      29.3.2012 at 06:39

      Hih, joo ton Alman voisin minäkin haalia itselleni:D Se on ihan huippu ihana <3 :D
      Kyllä tällaiset pienet arjen ilot ovat niitä parhaimpi, hyvä seura ja ruoka;) <3

  • Reply
    Anonymous
    29.3.2012 at 05:02

    Hei!

    Olen lukenut blogiasi jo pitkään. Vaikutat todella pirteältä ja herttaiselta ihmiseltä ja postauksesi ovat usein mielenkiintoisia. Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota kirjoitustyyliisi. Blogiin kirjoittaminen ei tietenkään ole sama asia kuin tieteellisen tekstin tuottaminen. En silti voi olla kommentoimatta blogisi kirjoitusasua, joka on usein valitettavan huolimaton. Vaikutelmani on, että monet postauksesi jäävät kokonaan oikolukematta. Tiedän, että tästä asiasta kommentoiminen aiheuttaa yleensä kiukkuisten puolustavien vastausten ryöpyn. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan loukata tai olla ilkeä. Tuskin kukaan kirjoittaa aina täydellistä kieltä, mutta esimerkiksi yhdyssanojen ja ihan silkkojen kirjoitusvirheiden korjaaminen tekisi blogistasi huomattavasti mukavamman lukea.

    Lukijasi H Turusta.

    • Reply
      Mona
      29.3.2012 at 06:48

      Voi ei kommentistasi missään nimessä loukkaavaa saa. Eihän minun kirjoitustyylin arvostelu ole kuitenkaan lainkaan henkilökohtaista;)
      Eikä minulla ole oikein syytä lähteä edes mainitsemaasi korjaamaan tai puolustamaan, koska olet täysin oikeassa!:) Kirjoitustyylini kuvaa itseasiassa hyvin luennettani… Olen todella hätäinen ja kärsimätön;D
      Toisaalta kirjoitusvirheet johtuvat myös todella huonosta äidinkielestäni. Kaikille kun kielellisiä lahjoja ei valitettavasti ole suotu. Vaikka siis oikolukisin tekstin moneen kertaan virheitä jää silti. :/ Tosin myönnän, että usein en vaan hätäisyyttäni jaksa lukea tekstiä läpi;) Mutta kiitos asiallisesta kritiikistäsi, koitan olla ainakin välillä tarkempi;)

  • Reply
    Cherry
    29.3.2012 at 16:12

    Piti tuijottaa Maijaa todella pitkään, niin upean kaunis <3
    Ja teidän ruuat… ne sai mut vakuuttuneeksi siitä, että perhana sentään ensi kesänä otan kyllä sen Turun kuvioihin ja syön vatsani täyteen Tintåssa!!!

  • Reply
    Anonymous
    30.3.2012 at 05:54

    Maija on kyllä löytänyt täydellisen värisen huulipunan; voiko udella mikä värisävy oli kyseessä ? :-)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.