16.3.2012

Herkuttelua

Kiitos ihanista kommenteista edelliseen postaukseen!:) Teen ehdottomasti positiivisen palauttaan johdosta samalaisen postauksen myöhemmin jostakin toisesta vaatteesta.:) Samalla tulee katsottua vaatekaappia tarkemmin läpi. Toivottavasti vaatteet joita ei niin usein käytä pääsisi täten päälle useammin:)
Mutta nyt taas herkutteluihin…;) Olen tällä viikolla herkutellut oikein kunnolla ja saanut nauttia ystävien seurasta. Tiistaina syötiin sushia ja eilen vietimme leffailtaa sydänystäväni kanssa ja katsokaas mitä herkkuja meillä oli!;)

Olen ihan heikkona juustoihin!! Karkkilakko on nyt kohta toiminut jo nelisen viikkoa, mutta juustoista en kyllä kykene luopumaan, on ne vaan niin äärettömän hyviä:) Muita juustohiiriä??:)

Kirjoittelen tuosta karkkilakosta ihan erillistä postausta jossain vaiheessa, mutta tosi hyvin on kyllä mennyt tähän asti. Olen kehittänyt kaikkea muuta herkkua kyllä sitten tilalle, mutta paljon terveellisemmässä muodossa. 16 viikkoa olis vielä jäljellä karkitonta arkea ja toki senkin jälkeen pyrin siihen, että karkit eivät vain kuulu minun ruokavaliooni kuin todella harvoin.
Onkos muut karkkilakkoilleet vielä?;)

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply
    emmu
    16.3.2012 at 19:47

    Heippa Mona! Kiva blogi sulla! Oon seurannu tätä jo jonkin aikaa, oon vaa nii huono kommentoimaan :P Juustot on kyllä ihania! Niiden kanssa tulee syötyä aina jotain hedelmiä ni eihän niitä sit voi pitää epäterveellisinä, heheh :D Toi edellinen postaus oli kanssa tosi kiva! Rupes harmittamaan, etten ostanu samaista mekkoa viime kesänä.

    • Reply
      Mona
      17.3.2012 at 12:17

      Hei emmu!:) Kiitos paljon tosi kiva kuulla että oot viihtyny täällä <3 :)
      Voi toivotaan että tänäkin kesänä tulisi saman tyylisiä!:) Toi oli kyllä aika hyvä ostos ja vielä edullinenkin! Hintaa taisi olla vain 19e?!:)

  • Reply
    Annika (axu)
    16.3.2012 at 19:51

    Itse tykkään kovasti fetasta ja mozzarellasta ja käytän niitä aina salaateissa. :) Voimakkaat juustot tai homejuustot sopivat pizzaan!

    • Reply
      Mona
      17.3.2012 at 12:18

      Oi feta ja mozzarella kuuluvat myös lemppareihini;) Nam! Tai oikeastaan rakastan ihan kaikkia juustoja:D

  • Reply
    Anonymous
    16.3.2012 at 20:27

    Pakko kysyä, että mitä nuo mustat jutut ovat :) Saattaa olla kyllä minulle tuttujakin, mutta kuvakulmasta kunnolla en erota, mitä nuo voisivat olla :—D Tummia viinirypäleitä kenties :o ?

    • Reply
      Mona
      17.3.2012 at 12:19

      Hih:D Ihan oikeaan osuis, tummia rypäleitä ne ovat!:) päärynä ja rypäleet sopii musta toooosi hyvin juustojen kanssa:)

  • Reply
    Anonymous
    16.3.2012 at 22:52

    Hei Mona! Kiitos ihanasta blogista :) Tuun aina niin hyvälle mielelle sun juttuja lukiessa. Kuulisin mielelläni tuosta karkkilakosta lisää. Mä oon monesti yrittäny esim. 1kk karkkilakkoa, mutta aina se tyssää siihen 1-2 viikkoon, vinkkejä siis kaivataan! :D Ihanaa kevättä.

    -Minni

    • Reply
      Mona
      17.3.2012 at 12:20

      Voi kiitos Minni sinulle että jaat aikaasi kanssani <3:) Teen ehdottomasti postausta siitä ja myös vaihtoehdoista mitä syön kun tulee karmiva karkkihimo:))
      Ihanaa kevättä myös sinulle!!<3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *