20.1.2012

Uudet tossut!

Olin tänään Intersportissa etsimässä ystävälleni lenkkareita ja päädyimpä ostamaan uudet jouksutossut itsellenikin!:) 

Käytössäni on aina kahdet lenkkarit, jotta jalat saa vaihtelua lenkeillä. Viime aikoina tosin on tullut lenkkeiltyä ihan liian vähän ja yhdetkin olisivat riittäneet..  Josko uusista lenkkareista saisi taas motivaatiota lähteä useammin lenkille;)
Viimeksi taisin ostaa lenkkarit kesällä ja ne ovat Adidaksen. Sitä ennen olen aina juossut Asicsen kengillä ja tähän asti ne ovatkin olleet parhaimmat. Kaapissa on edelleen yhdet Asicset, mutten ole vielä raaskinut heittää niitä pois vaikka ovatkin aika kuluneet. Innolla odotan miten nämä Niken zoom vomerot toimivat omille jaloilleni!:) Nämä ovat siis ensimmäiset juoksukenkäni Nikeltä. Eetu taas on käyttänyt Niken kenkiä jo kauan ja ostaa saman mallin noin puolen vuoden välein.
Laitan raporttia lenkkareista, kun olen ehtinyt koejuosta ne pari kertaa:)

Lenkkareista otan usein inan normaalia jalan kokoani isomman koon. Käytän yleensä 37-38 kokosia kenkiä, mutta lenkkareissa saa mielestäni olla vähän tilaa ja nämä ovat nyt kokoa 38,5.

Onko monella Niken lenkkarit käytössä ja oletteko olleet tyytyväisiä?:)

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Anonymous
    20.1.2012 at 22:09

    Ei niillä kengillä niin kauheasti ole väliä, kunhan ne on Niket ja pääväri musta ;D
    Itseasiassa Niket ovat normaalia pienemmät. Oms normikokoni on 37,5 ja Niket (juuri ostin uudet) ovat 38,5 – eli ihan sama täällä!

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:03

      Hih:)
      Joo taitaa tosiaan olla suht pientä kokoa. Lenkkareita muutenkin täytyisi aina kokeilla mahdollisimman hyvin jo kaupassa ettei tee virheostosta…:)

  • Reply
    Kats
    20.1.2012 at 22:41

    Mona, apua! :D

    Teitkö sä joskus aiemmin (muistaakseni vanhaan blogiin jo pidemmän aikaa sitten) postauksen sellaisesta sisustusjutusta, missä lasiastiaan oli laitettu höyheniä, valoja, ehkä jotain muutakin? Jotenkin muistelisin, että olisin sen sun blogista bongannut, mutta tuota vanhaahan ei enää pääse lukemaan…

    Kysymyksenä kuitenkin olisi, että jos tämä systeemi oli sun tekemä, millaisia valoja käytit siinä? Testailin itse vastaavaa juttua joulun aikaan, mutta käyttämilläni valoilla ei toiminut…

    Ja vielä itse asiaan: en ole kovin merkkiuskollinen lenkkareiden suhteen, tällä hetkellä käytössä on Asics ja Salomon. Salomonit olivat todella positiivinen yllätys, ovat siis sellaiset vettä pitävät versiot. Asicsin kengät sopivat omaan jalkaani kuin valettu. Myös Adidaksen lenkkareita olen käyttänyt ja tykännyt. Niketkin on joskus muistaakseni ollut käytössä, ja hyväthän nekin olivat. Taitaa olla niin, että kunhan kengät on laadukkaat, niin merkiltä kuin merkiltä löytyy omaan jalkaan toimivat :)

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:05

      Voi nyt en kyllä tiedä mistä puhut!:/ Mulla ei oo ollu tuollaista vaikka hyvältä kuulostaakin:)
      Onko muilla lukijoilla tietoa tuosta????

      Ja totta varmasti että monelta kengältä löytyy sopivat, sitä usein vaan tykästyy johonkin tiettyyn merkkiin:)

    • Reply
      Kats
      21.1.2012 at 19:55

      Voi ei, olin ihan varma, että olin nähnyt ko. postauksen täällä :D No, eipä voi mitään, ilmeisesti ollut siis joku satunnaisblogi, jota en sen enempää seuraa…

  • Reply
    Anonymous
    20.1.2012 at 22:42

    Meinasin just tulla kommentoimaan, että täydelliset ovat, hyvät jalassa ja ihanat (itselläni limen väriset niket), mutta koko saattaa olla kaksikin kokoa suurempi. Itselläni kai nyt 40 & 3/4, vaikka 39 jalka.. Mutta sitähän muutkin näköjään sanovat:(

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:08

      Totta. Lenkkarit saa aina testata hirmusen hyvin kaupassa ettei tuu virheostosta. Itse oon joskus ostanu myyjän neuvosta 1,5 numeroa liian isot Asicselta ja ne ei ollu lainkaan hyvät vaan hölskyi ihan liikaa.:/ Ja kun mallitkin vaihtelee niin paljon, niin aina pitäisi olla aikaa kokeilla lenkkareita kaupassa kunnolla:)

  • Reply
    RagDoll
    20.1.2012 at 22:47

    On pirtsakat! Omat myös nikelta, vanhalta työpaikalta hankittu. Kerran ehkä lenkkeilty ja hyvät oli. =D Se on tarkkaa se valinta, kun riippuu niin hurjasti omasta jalasta, sekä maastosta missä juoksee.

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:09

      Mä tykkäsin myös ulkonäöstä;)
      Eetu taas sanoikin ekana että kokeilitko edes vai otitko pelkästään värin perusteella:DD

  • Reply
    Tiia
    20.1.2012 at 22:50

    Olispa kiva kun olis tollaset :p

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:09

      Voin suositella ainakin näin jalassa kokeilleena;)
      Hintaa näillä oli nyt 119e joten ei mielestäni kovin paha jos vaan ovat hyvät:) Kantsii harkita:)

  • Reply
    Kristiina
    21.1.2012 at 00:33

    Hei Mona,

    Kiitti tosi kivasta blogista. Olen juuri niitä blogien lukijoita, jotka seuraavat pitkään, mutta silti se kommentointi vaan jotenkin jää. Täytyy selkeästi tehdä joku ryhtiliike asian suhteen :)

    Tähän postaukseen liittyen aloinkin selaamaan vanhoja postauksia, toiveena löytää juoksuaiheisia postauksia. Silmiini ei millään osunut postausta, jossa kerrot juoksuharrastuksen aloittamisesta. Olisin tosi kiinnostunut kuulemaan, miten olet aloittanut juoksulenkit ja miten lailla siihen “addiktoituu” :) Jos olet kirjoittanut aiheesta, olisin ikionnellinen, jos joku linkkaisi postaukseen.

    Ihanaa viikonloppua! :)

    • Reply
      Mona
      21.1.2012 at 09:15

      Heippa ja kiitos kivasta kommentista!:) Ihana, että lähdit kommentoimaan:)
      En olekkaan tainnut koskaan tehdä sellaista postausta.. Liikunta on kuulunut elämääni oikeastaan aina joten sellaista erityisempää hetkeä ei ole jolloin olisin esim juoksemisen aloittanut. Tosin olen nuorempana tykännyt joukkuelajeista ja yleisurheilusta ja ehkä lukioon mennessä taisin vasta aloittaa ennemän hölkkäillä. Silloinkin enemmän kävin salilla ja ohjasin erilaisia ryhmäliikunta tunteja. Turkuun muutaessani noin neljä vuotta sitten lenkkeilystä muuttui enenemmän se mukavin liikuntamuoto:) Voin vaikka joskus koittaa tehdä postauksen jossa kirjoitan liikuntamuodoista joita on tullut aikoinaan kokeiltua:)
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle!! <3 :)

  • Reply
    Nora
    22.1.2012 at 16:51

    Mulla on Vomerot muutaman vuoden takaa ja ovat todella loistavat. Ovat vieläkin loistokunnossa, koska mun lenkkeilytahti on aika harva. Viime vuonna vedin vain kerran 18km Länsiväyläjuoksun. :) Ja itse asiassa nekin Adidaksilla, koska ovat mustat ja oli vielä märkä maa.

    Vomerot on mulla valkoiset ja ovat ihanan kapeat. Nuo Adidakset ovat lestiltään aivan liian leveät, mutta onneksi mulla on niin hyvät jalat, etteivät pienestä valita. Sopii siis moni tossu jalkaan.

    Nikeä kyllä preferoin juuri tuon lestin takia. Heillä vain ei ole kaikkiin mun lajeihin jalkineita, niin on joutunut käyttämään myös Addua, Asicsia, Reebokia, Pumaa La Sportivaa, Salomonia ja montaa muuta merkkiä.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *