17.1.2012

Tärkein ateria

Ruokapäiväkirja postauksissani tulee varmaan aika selvästi ilmi, että meikäläisen aamupala on yksi päivän tärkein ateria. Ennen kuin aloin seurustelemaan Eetun kanssa en juuri koskaan syönyt aamuisin aamupalaa. Hänen kanssaan kuitenkin siihen opin ja enään en ikinä osaisi lähteä kotoa ilman aamupalaa:) Päivä lähtee niin paljon paremmin käytiin, kun saan mahani täyteen eikä nälkä tule heti ovesta ulos lähdettyä. On myöskin ihanaa kun ottaa aamulla oman ajan aamupalan tekemiseen sekä samalla kahvin juontiin ja blogien lukemiseen. Olen aina ollut todella äreä aamuisin, mutta nykyään aamut ovat juuri aamupalarutiinien kanssa ihanaa omaa aikaa:)

Aamupalaan laitan aina marjoja jolloin saan tärkeitä vitamiineja heti aamusta kroppaani. Koen että aamupalan syöminen rytmittää koko päivän syömisiä. Jos nimittäin jätän syömättä aamupalan saatan napostella koko päivän jatkuvasti kaikkea pientä. Kun verensokerit pysyvät tasaisina aamusta asti on ruokailuajatkin helppo pitää säännöllisinä koko päivän.

Marjojen lisäksi aamupalani sisältää aina proteiinia (raejuusto ja kananmuna) sekä rasvoja (kookosöljy, kananmuna)
Käytän myös melkein päivittäin luomukanelia jota lisäilen juuri aamupalaani. Sillä on paljon hyviä vaikutuksia. Se tietääkseni muun muassa auttaa tasapainottamaan naisten hormoni toimintaa. Korjatkaa jos olen väärässä tai muistan väärin!!:)

Onko aamupala teille tärkeä, vai pitääkö moni aamupalaa ihan turhana ja aikaavievänä?:)

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply
    Anonymous
    17.1.2012 at 08:09

    Mistä ostat luomukanelia? Käytän suht usein, lapsi myös myslin joukossa, joten olisi kiva vaihtaa luomuun.
    Viittaat aina poikaystävääsi kun puhut terveellisesti syömisestä. Kuuluuko se jotenkin hänen työhönsä? Vai onko hän kilpaurheilija? Kun näyttää siis ihan “perus nuorelta mieheltä”, ei siis miltään urheilu/treenifriikiltä tai supertrimmiltä, siksi ihmettelen.

  • Reply
    Reetta
    17.1.2012 at 08:20

    Kyllä mun on ainakin pakko syödä aamuisin. Mulla on muuten tosi hutera olo ja sit just kohta nälkä. En kuitenkaan aikasin herätessä pysty ihan kauheasti syömään joten perussetti on pari palaa ruisleipää, teetä ja jos ehtii niin kananmuna.

    En kyllä pysty ymmärtämään niitä jotka ei syö aamulla koska oon samaa mieltä et sitten tekee mieli napostella enemmän!

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 08:31

      Kananmuna on loisto aamupalalla:) Ainakin mulla se auttaa myös pitämään nälkää vielä pidempään:)

  • Reply
    Tuumasta toimeen
    17.1.2012 at 08:28

    kyllä se aamupala on tärkein ateria, mutta joskus se jää kiireen vuoksi väliin ja silloin kyllä päivän aikana huomaa, että aamulla ei ole tullut syötyä :) täytyisi vaikka edellisenä iltana tehdä osa aamupalasta valmiiksi, niin ennättäisi syömään.

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 08:32

      Totta, hyvä idea!:) Varsinkin jos aamulla tosi aikainen herätys niin illalla vaan valmiiks niin ei tarvii käyttää sen tekemiseen aamulla aikaa:)

  • Reply
    Mona
    17.1.2012 at 08:29

    Ostan ceylonin kanelia luomuidyllistä!:) Luomukaupoista siis pitäisi löytää. Netissä myös on myynnissä monissa luomu putiikeissa. Kannattaa ehdottomasti vaihtaa luomuun:)
    Eihän sitä tarvitse näyttää mitenkään erilaiselta ollakseen kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta;) Hyvinvointi ennen kaikkea!!:) Eetu ei ole kilpaurheilija:) Hän on äärimmäisen kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta osittain varmasti hänen saliharrastuksensa vuoksi. Kyllä hän treenaa/liikkuu viikossa vähintään 10 tuntia, mutta omaksi harrastukseksi, ei siis kilpailuihin:) Terveellinen syöminen on osa yhteistä arkeamme, siksi tulee kirjoitettua siinä yhteydessä hänestäkin:)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 08:31

      Ylin kommentti vastauksena ekalle anonyymille, näköjään sättään vielä uuden kommentti systeemin kanssa;)

  • Reply
    Diamonds, Labels and Love
    17.1.2012 at 10:19

    En voi kans lähtä aamuisin ilman aamupalaa! Jo ihan työni puolesta en voisi jättää aamupalaa pois koska en millään muuten jaksaisi lounaaseen saakka koska työssäni ei välttämättä ehdi siinä sivussa haukkaamaan mitään. :)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:15

      Juu siinä maha alkais murisemaan jo kovin lounaaseen mennessä :)

  • Reply
    Jannika
    17.1.2012 at 11:23

    Ooo, ihania aamupaloja! Vaikka itse en kyllä raejuustoa pysty syömään minkään makean kanssa :D Minäkin opin syömään aamupalaa vasta muutettuani yhteen poikaystäväni kanssa, enkä enää nykyään voi lähteä kotoa ilman aamiaista!

    Blogisi on mahtava, tästä saa aina hyvän mielen :)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:17

      Mä ennen ja ajattelin et hyi raejuustoa marjojen kanssa, mut kokeiltuani olen jäänyt koukkuun:D Kannattaa siis ainakin kokeilla;)
      Ja kiitos ihanista sanoistasi <3 Todella kiva kuulla jos blogini välittää hyvää mieltä :)

  • Reply
    Oona
    17.1.2012 at 11:32

    Mä oon syöny AINA aamupalan ja tuun syömään! Ihmettelin joskus että voiko olla sellanenkin vaihtoehto että sen jättää pois? Hullua…:D

    Sun aamupala näyttää kyllä erittäin luksukselta verrattuna omaan perusaamuun; viiliä/luonnonjugurttia+auringonkukansiemeniä+pellavasiemenrouhetta+(joskus marjoja) :D

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:19

      Oi hyvältähän toi sun aamianen vaikuttaa!!!:) Tosta tulikin mieleen, että pitää hakea pellavansiemenrouhetta kaappiin!! En oo käyttäny sitä piiiitkään aikaan:) Kiitos siis vinkistä:)

  • Reply
    Riksu
    17.1.2012 at 11:58

    Oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Paitsi että se antaa poweria aamuun, on se myös ihana hetki aamusta :)Mun pitäisikin skarpata aamupalan monipuolisuuden suhteen, susta on hyvä ottaa mallia :) Kiitos kivasta blogista!

    Riksu

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:21

      Kiitos paljon <3 Ihana olet:)
      Joo mulle aamupala on samalla myös rauhallinen hetki kahvin ja blogien parissa :))

  • Reply
    R ja M
    17.1.2012 at 12:26

    Olen myös totuttanut itseni syömään aamupalaa ja se onkin ollut vuosien ajan tärkein ateriani päivässä! Olen kiukkuinen, äreä ja koko päivä saattaa mennä pilalle jos olen joutunut lähtemään ilman aamupalaa liikenteeseen tai muuten vain joutunut kiirehtimään! Tänäänkin Turun kaupunginsairaalan laboratoriossa oli pinna kireälllä paastolabrojen takia mutta, suuntasin siitä takaisin kotiin nauttimaan kunnon herkkulautasen ja lukemaan ihania blogeja (kuten sinun). =)

    Olet monesti tullut vastaan lenkillä mutta, en ole tohtinut kesken lenkkeilyn mitään sanoa kun hassu tilanne tulla moikkailemaan.=D

    -R-

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:25

      Hih, voi kiitos ihana!!!:) Tuu ehdottomasti vaan moikkaamaan!!!:) Nyt tosin oon ollu aika laiskasti lenkillä, kun tuntuu että tämä tietokone vie kaiken ajan koulujuttuineen.Pitää ryhdistäytyä ja saada useammin energiaa lenkkipolulta! Törmäillään;)

  • Reply
    Niina
    17.1.2012 at 13:39

    Ei voi olla totta, aiemmassa Aavikolla -postauksessa näytti vilkkuvan tuttu naama. Jos katsoin oikein niin poikaystäväsi Eetu on rinnakkaisluokaltani yläasteelta! :) Ensimmäistä kertaa voin todeta että onpa internetin maailma pieni! :)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:27

      Hih, voi vitsit!!!!:) Näytin Eetulle sun profiilikuvaa ja hän tunnisti heti!:) Pyysi lähettämään paljon terkkuja:)
      Internerin maailma on todellakin tosi pieni:D

    • Reply
      Niina
      18.1.2012 at 18:15

      Laita takaisin vaan terkkuja :) Näyttää olevan juu :D

  • Reply
    Elisabete
    17.1.2012 at 13:41

    Meillä syödään aina aamupala,vaikka tyttö syökin välillä aamupuuronsa hoidossa :)
    Puuroa,munakasta, munia,leipää jne. Ja ei ala masu kurniin ennen lounasta :)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:29

      Kuulostaa hyvälle ja terveelliseltä:)

  • Reply
    Anonymous
    17.1.2012 at 16:56

    Mä en syö melkein ikinä aamupalaa, koska herään aina liian myöhään joten meikkaaminen ja muut toimet menee sen edelle ja silti on aina kiire aamuisin! Lisäksi jostain syystä mulla ei ole ikinä aamulla nälkä. Pitäs varmaan opetella syömää, jos joku tekis mulle yhtä herkullisen näköisiä aamiaisi ku ni opettelisin varmaan heräämään aikaisemmin hehe :p

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:39

      Anonyymi,
      Mulla oli ennen sama että heräsin niin myöhään etten vaan ehtinyt.. Nykyisin pistän herätyskellon aina soimaan puolitoista tuntia ennen lähtöä..:) Noitten mun aamupalojen tekemiseen ei oikeesti mee kauaa:) Kannattaa koklata:) Raejuusto, marjat ja bansku vaan sekasin ja nassuun:)

  • Reply
    Anonymous
    17.1.2012 at 17:14

    Tuo kaneli on myös erinomainen sokeritasapainon säätelijä :) hmm.. ja voin kyllä sanoa, että on se Eetu aika “reenin”-näköinen, vaikka ei kilpaurheilija olekkaan ;) -mami-

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:39

      Hih, no juu niin on:)))) Pitäiskö tehdä postaus tältä Eetu näytää treenatessa??:D
      Mut oliko se myös niin että se kaneli vaikutti naisten hormonitasapainoon vai sekotinko sen juuri tuohon sokeritasapainon säätelemiseen??:)

  • Reply
    Senja
    17.1.2012 at 17:18

    mä syön aamupalan yleensä vaan viikonloppuisin tai jos koulu alkaa vaikka vasta iltapäivällä. aamuisin en jaksa herätä ja aamupala jää välistä..mielummin nukun nämä muutamat minuutit :D tyhmää ja oot ihan oikeessa, että päivä lähtee paljon paremmin käyntiin jos syö aamulla! ei oo heti ärsyttävä nälkä!! pitäisi varmaan yrittää parantaa tapansa, onhan se näköjään mahdollista totutella tohon aamupalansyöntiin jos sullakin kerta tavat muuttunut!!:))) oot kyllä niin hyvä esimerkki terveellisestä elämästä!!

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:42

      Sama mulla oli että ennen nukuin mieluummin pitkään ja kauheella kiireellä lähdin, mutta nyt kun olen opetellut heräämään reilusti aikaisemmin lähtöä niin koen voivani paljon paremmin ja usein olen kotoa lähtiessä paljon paremmalla tuulellakin kun ei ole tullut karmivaa kiirettä:)
      Ja voi kiitos, kiva jos postauksista saa terveellisen elämän tavan esimerkkiä <3
      Meidän pitää saada nyt vihdoin saada järkättyä lounastreffit!:)

  • Reply
    Tiia
    17.1.2012 at 17:19

    Mä taas en ymmärrä miten ihmiset voi vetää aamupalaa, kun mulla on aina hirveä paha olo aamuisin. :D Sellanen, ettei saa mitään muuta kuin vettä alas! Ehkä parin tunnin päästä siitä kykenen syömään jotain, mut ei puhettakaan et mikään puuro, kananmuna tai raejuusto menis aamulla alas…

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:46

      Moni tosiaan sanoo että ei saa syötyä pahanolon takia… Mistäkähän se mahtaa johtua että toiset ei vaan saa laitettua mitään aamulla suuhunsa… Mut toisaalta voihan sen aamupalan syödäkkin vasta parin tunnin päästä heräämisestä:) Mullakin usein on joku pikku eväs töissä aamun kahvitauolle:)

  • Reply
    Saara
    17.1.2012 at 17:24

    Heippa! Sulle olis haaste odottamassa tänään klo 21.30 osoitteessa :) Voi olla, että sut on tähän jo haastettu, mutta silti! :)

    • Reply
      Mona
      17.1.2012 at 17:46

      Kiva, tulen kurkkaamaan!! :)

  • Reply
    Anonymous
    17.1.2012 at 18:04

    Ihanaa että kirjoittelet muodin ohella terveellisestä ruokavaliosta! kummiskin aika monet nuoret tytöt/naiset blogeja lukee niin kiva että olet sitten hyvänä esimerkkinä ;) sellaista kysyisin että voisitko ihan reseptimuodossa sanoa mitä kaikkea noissa sun aamupaloissa on, kun näyttivät niin herkullisilta ja monipuolisilta? itse aamuisin smoothieita aloin kesällä harrastamaan ja nyt olisi kiva kuulla muita uusia hyväksi havaittuja reseptejä aamupalavaihtoehdoiksi:)

  • Reply
    Anonymous
    17.1.2012 at 20:32

    Kaneliahan ei oikeasti suositella käytettäväksi säännöllisesti (riippuu tietenkin määristä). Kaneli sisältää kumariinia, joka on myrkyllistä. Ceylonin kanelissa sitä on kyllä vähemmän kuin halvemmassa kanelissa, jota myydään enemmän.

    Herkulliselta näyttää sun aamupalat! Itse olen suosinut tuorepuuroa: kaurahiutaleita/leseitä, maustamatonta joguttia, marjoja ja raejuustoa. Tarvittaessa makeuttanut juoksevalla hunajalla.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *