Hyvinvoinnin tavaratalo

Sain sähköpostiin yhteistyövälittäjän kautta viestiä *Hyvinvoinnin tavararatalosta. En ollut aikaisemmin tutustunut sivustoon lainkaan ja itseasiassa ajattelin, että myynnissä on ainoastaan dieettituotteita joita itse en juurikaan kannata. Olen kyllä huomannut juuri noita dieettimainoksia, mutta ne eivät ole omaa mieltäni herättänyt käymään sivuilla. Käytyäni vierailulla saatuani sähköpostia sivuista yllätyin erittäin positiivisesti!:) Valikoimissahan on myynnissä vaikka mitä terveystuotteita ja vielä järkevään hintaankin.
Sivuilta löytyy todella paljon eri tuotemerkkejä. Oma lempparini taisi olla  Superruokakauppa josta löytyi vaikka mitä herkkuja. Alla kollaasissa tuotteita joita tuolta löytyi.

Itselläni on ollut noita kaikkia muita käytössä paitsi Pakuri jauhetta. Olen kyllä lueskellut ja kuullut siitä pelkkää hyvää ja tarkoitus onkin jossain vaiheessa ottaa sitä kokeiluun. Se menisi kivasti vaikka pirtelön seassa joihin minulla on aina tapana lisäillä kaikkia ekstra juttuja jotta saa niistä mahdollisimman paljon terveysvaikutteita tai sitten yleisemmin sitä käytetään ihan teenä. Annetaan hautua ja nautitaan sen jälkeen. Onko pakuri teille tuttu tuote?:)
(adlinks)

6 thoughts on “Hyvinvoinnin tavaratalo”

  1. Anonymous

    Tuota pakurijauhetta on kyllä hankittava! Paljon helpommin käsiteltävä kuin kokonainen kääpä. Ja hirmu suuret terveysvaikutukset, alkaen jo ihan immuunipuolustuksesta :)-mami-

  2. Anonymous

    ei hitsit, en oo tällaisesta nettikaupasta tiennytkään! :) Mulla lähti tilaus menemään luonnonkosmetiikkaa. Oon pitkään aikonut vaihtaa perusmeikit niihin ja vihdoin löysin paikan jossa niitä myydään “Suomen kielellä” :D

  3. Anonyymi,
    Tosi kiva kuulla jos tästä oli vinkkiä!!:)
    Luonnonkosmetiikka on loisto valinta;) Itselläni on käytössä mm santen ja madaran tuotteita:)

  4. Anonymous

    kuulin että kaljulla miehellä oli alkanu kasvaan tukka takas sen jälkeen ko oli tuota pakuria syöny, tosi ihmeellistä ja sen takia houkuttelee jos itelläki kasvais vaikka nopeampaa tai jotain. en oo vielä kokeillu mutta aion kokeilla. sitä löytyy kyllä jos jaksaa ettiä ja kerätä vaikka paljon helpompi on ostaa.

  5. Anonymous

    Oon keräilly pakuria ite pari vuotta :) Edelleen kerään sen mielellään itse! Tykkään käyttää sitä teenä ja ylijäämä teen pirtelön pohjaks…

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top