3.10.2013

Some pictures

Torstai on sujunut täällä mukavasti. Aamulla tosin nukuin (taas) pommiin. Päivitin eilen iPhonen ja siitä johtuen kello oli mennyt vinksalleen.. Heräsin itsekseni vasta kahdeksalta ja ihmettelin, kun puhelin ei ollut herättänyt ajallaan..:D

Tein heti herättyä hetken töitä, jonka jälkeen suuntasin yliopistolle. Päivällä kävin kaupassa hakemassa tarvikkeita suklaaherkkuun,  jota tein muutamalle ystävälleni, jotka saan tänne meille viettämään iltaa tänään.

Herkuksi väsäsin terveellistä chilillä maustettua suklaamoussea! Saa nähdä tykkääkö tytöt;) Ohjeen otin yhdestä suosikki terveyskirjastani, josta perjantaina food friday-postauksessa taas lisää reseptin kera.

Olen karsinut vaatekaapista kiertoon lähteviä tavaroita ja keräsinkin nyt osan meidän olkkariin, jotta ystäväni voivat käydä niitä läpi ennen kuin vien niitä eteenpäin. Vielä pitäisi tehdä uusi kierros entistäkin rankemmalla kädellä, sillä vaatekaappi todellakin pursuaa tavaraa. Kenkien tilanne alkaa olla jo kohtuullinen vaikka olenkin aina sitä mieltä, ettei kenkiä voi olla liikaa niin kyllä niitä melkein voi olla :D Nimimerkillä juuri uudet Converset tilannut…;)

Lumenelta sain tänään aivan mielettömän ihanan yllätyksen. Nimittäin tuotteita heidän uudesta Arctic Spa vartalonhoitotuote sarjasta! Olen ihan rakastunut näihin jo ennen testaamista:D Tuotteiden tuoksu on i-h-a-n-a ja mikä minua esteetikkona myös miellytti suuresti oli purkkien kaunis yksinkertainen ulkonäkö. Valkoiset pelkistetyt pakkaukset uppoaa täysillä minun makuuni ja ne kaunistavat kylpyhuonetta näkyvälläkin paikalla. Odotan innolla jo näiden testausta, etenkin tuon kuorinta-aineen. Olen melkoinen suurkuluttaja mitä kuorinta-aineisiin tulee, joten tämä tuli tarpeeseen;)

Aikaisemmassa postauksessa kyselin teidän mielipiteitänne asukuvista ja siitä onko sisällä otetut asukuvat ihan nounou. Mielipiteitä tuli molempii suuntiin, mutta Jaanalta tuli mielestäni todella hyvä idea miten voisi toteuttaa molempia. Silloin, kun mahdollisuutta ei ole ulkona otettuihin kuviin voisi lisäillä instagram tyylisiä asukuvia muiden kuvien joukossa postauksessa. Niinpä otetaan heti testiin tämä tapa. Tässä tämän päivän rento asu, jossa suuntasin yliopistolle ja kaupungille!:)

Nyt alan valmistelemaan kotia vieraita varten. Pikainen järjestely ja ehkä vähän pölyjen pyyhintää.

Kivaa torstai-iltaa kaikille!

PS!! Yhteistyökumppani Zalandolla on mega hyvä kamppis menossa!!! :) :) Collegepaidat ovat syksyn must have ja nyt heillä on täällä menossa kiva kamppis valikoiduista paidoista -20% koodilla PROMOFI40.  Kannattaa siis ehdottomasti kurkata, josko tuolta löytyisi se the täydellinen college syksyyn. Itse ainakin ihastuin yhteen jos toiseenkin. Kunhan vaan ehdin paremmin vielä koneelle, koitan vaikka koota omat lempparini kasaan:) Kamppikseen siis TÄÄLTÄ! :)  (huom miesten sama kamppis löytyy täältä;) ) (Adlinks)

 

 

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Katya
    3.10.2013 at 18:18

    Vitsi onpa hienot noi Lumenen uudet putelit! Haluun ne jo pelkästään ulkonäön takia :D

    • Reply
      Mona
      5.10.2013 at 09:35

      No eikö!!:) Tosi kauniita ja tyylikkäitä. Ja nyt niitä kokeilleena, myös sisältö on ihana!! Etenkin tuo kuorintavoide on aivan lempparini näistä:)

  • Reply
    Reetta
    3.10.2013 at 19:57

    Just tuon takia mä en ole uskaltanut vielä päivittää mun iPhonea :D

    • Reply
      Mona
      5.10.2013 at 09:57

      Hihih :D Muutamia outoja juttuja kyllä tullut jo vastaan… mut pääosin tosi kiva tää uus käyttis!! :)

  • Reply
    Jonttu
    4.10.2013 at 09:02

    Itsekin löysin eilen nuo Lumenen uutuudet kauppareissun aikana. Kyseessä on ehkä Lumenen kauneimmat tuotepakkaukset mihin olen koskaan törmännyt.

    • Reply
      Mona
      5.10.2013 at 09:58

      Täysin samaa mieltä, aivan ihanat putelot!! :)

  • Reply
    Janet
    4.10.2013 at 12:48

    Voi Mona murunen! Mä en olis saanut nähdä tätä postausta! Nyt mä himoitsen noita sun kiertoon laitettavia kenkiä. Kerro mulle, ettei ne todellakaan ole koja 37-38, että voin lopettaa tuskasteluni!! :P Sun vaatteet ei kyllä varmasti mulle mahtuisi, joten en edes ala haaveilemaan. Mut noi kengät, argh! :D

    • Reply
      Mona
      5.10.2013 at 10:01

      Hihihi :D Kyllä nuo kaikkai kangät ovat 37-38 kokoa!! :D Laita viestiä vaan jos jotkut tietyt kiinnostaa :) :)

      • Reply
        Janet
        7.10.2013 at 09:14

        Ou-nou! Pitikin sattua, että just samaa kokoa. Arvaa vaan, voisin kotiuttaa noista varmasti kaikki :D Kuvasta ei nyt ihan täysin saa selvää kaikista kengistä, mutta minkäkokoinen korko noissa mustissa avokkaissa (perus) on? Ja nuo molemmat nudet, pure love!!! :P

        • Reply
          Mona
          7.10.2013 at 21:45

          Niissä on noin 8 cm korko:) Koitan hei kuvailla muutamia noista kengistä tänne paremmin viimeistään viikonloppuna!! :)

  • Reply
    Hilla
    4.10.2013 at 22:18

    Missä aijot myydä vaatteitasi ja kenkiäsi? Bongaan tuolta kivoja kenkiä nimittäin. ;)

    • Reply
      Mona
      5.10.2013 at 10:02

      Tulossa on yksi kiva tapahtuma ainakin johon sain ilokseni kutsun myymään, mutta ilmoittelen siitä täällä paremmin kun saan varpistuksen vielä:) Marraskuun tienoilla kuitenkin.
      Mutta laita vaan viestiä jos noista jotkut tietyt kiinnostaisi:) Voisin toki joistakin laittaa ihan tänne blogiinkin kuvia, mutta olen niin pahuksen laiska kuvailemaan noita… Mutta josko ryhdistäytyisin..:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *