Perfect hand cream

Kirjoitin ensimmäisen kerran Mádaran tuotteista postauksessa Ihana ja luonnollinen Mádara
Sain siis heidän tuotteitaan testattavaksi marraskuun alussa ja olen kyllä edelleen todella ihastunut kyseisen merkin tarjontaan ja erityisen iloinen, että pääsin näitä tuotteita testaamaan. Iso kiitos siis Mádaralle!:)
Nyt vuorossa olisi hieman tarkempaa analyysiä käsivoiteesta, jonka olenkin kohta käyttänyt loppuun. Mádaran ecohands,  deep moisture hands cream, kulkee mukana laukussa päivittäin ja on oikea kuivien käsien pelastus. Voide tuoksuu ihan taivaallisen hyvälle. Itselleni tuoksusta tulee mieleen hieman kirsikka:)

Voide levittyy hyvin ja imeytyy nopeasti. Voidetta voi siis levittää oikeastaan milloin vain, koska se ei jätä käsiä tahmeiksi. Kädet kuitenkin tuntuvat voiteen jälkeen todella pehmeiltä ja kosteutetuilta.

Purkin vihreä ulkonäkö on myöskin omaan mieleeni, ihanan pirteä!:) Monesti ystävänikin ovat kyselleet mitäs rasvaa tämä on, eli ulkonäkö herättää siis kiinnostusta:) Monet ovat myöskin kovasti tykänneet tätä kokeiltuaan.
Aion ehdottomasti hankkia tätä laukkuun lisää, kun viimeidet pisarat voiteesta on käytetty!:)

*Mádaran Facebook sivuilla järjestetään aina silloin tällöin kivoja arvontaja joten kannattaa käydä tykkäämässä!:)
Tutustumisen arvoiset ovat myös *Mádaran nettisivut jotka ovat hiljattain uudistuneet ja sieltä löytyy myös paljon infoa Mádaran tuotteista.

Onko moni teistä jo tutustunut Mádaran tai jonkun muun merkin luomukosmetiikkaan?:) Sain muuten äidiltä joululahjaksi Santen luomutuotteita ja teen niistä myös myöhemmin postausta, kunhan tuotteet ovat tulleet paremmin tutuiksi.

4 thoughts on “Perfect hand cream”

  1. En ole itse vielä kokeillut luomukosmetiikkaa, mutta mielenkiintoa löytyisi kokeilla, ehkäpä siis seuraavalla ostosreissulla :) Olisi siis tosi kiva lukea muistakin kokeilemistasi luomutuotteista!

  2. Varmasti ihana käsivoide :)
    Hei voisitko vaihtaa fonttia? Joku selkeämpi :D
    Ja miksi ei ole enää kommenttiboxi sellainen uusi pikku ikkuna, helpompi oli lukea silleen kommetteja :)

  3. Kiitos palautteesta!!:) Vaihdoin sen, mutta en tiedä onko siinä kauheasti eroa….? Onko yhtään selvempi..:)
    Kommenttiboxi vaihtui siksi, että tällä uudella systeemillä pystyn vastaamaan erikseen lukijoiden kommentteihin suoraan kommenttien alle!:) Se on niin äärimmäisen iso plussa, että valitettavasti en halua siitä luopua..:/

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top