4.12.2019

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Kaupallinen yhteistyö, Martinex

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Vuoden ihanimmat koko perheen joululahjaideat tulevat nyt tässä!

Meidän koko perhe rakastaa Muumeja. Martinex Muumi-tuotteet ovat meille hyvin tuttuja jo aikaa ennen lasta. Niitä on hankittu tuttujen lapsille lahjaksi jo pitkään. Nyt oman lapsen myötä Muumien merkitys tietysti korostuu entisestään. Olen todella iloinen, kun sain mahdollisuuden tehdä tämän kaikkien tunteman ihanan suomalaisen brändin kanssa tänä jouluna yhteistyötä! Kiitos Martinex. ♥

Ollaan muuten Martinex kanssa melkein saman ikäisiä, Martinexin (perustettu 1986) ollessa vain vuoden minua vanhempi. :) Pikkuveljeni syntymävuonna 1992 puolestaan Martinex aloitti tämän merkittävän yhteistyön Muumien kanssa. Suomen toiminnan lisäksi Martinexilla on vientiä Ruotsiin ja muihin Pohjoismaihin, Englantiin ja Japaniin, yhteensä yli 50 maahan ympäri maailmaa.

Suurin osa Martinex tuotteista suunnitellaan edelleen kotimaisuuteen panostaen Suomessa. ♥ Tarkemmin ottaen Raision toimipisteellä kuuden suunnittelijan voimin. Entisenä Turkulaisena sydämeni sykkii tälle tiedolle erityisen isosti. :)

Keräsin teille tähän postaukseen sekä Instagramin puolelle inspiraatioksi Martinexin valikoimasta ihania joululahjoja, jotka varmasti ilahduttavat monia. Martinex valikoima on laaja ja Muumeja löytyy niin leluista kuin vaatteista.

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Naisten pyjama TÄÄLLÄ
Lasten pyjama TÄÄLLÄ
Miesten pyjama TÄÄLLÄ

Minun henkilökohtainen suosikkini on koko perheen Muumi- pyjamat! Muumi- pyjamat ovat ihania ja tulen itse asumaan tässä Noël pyjamassa ja niin taitaa tulla Eetukin!;) Kurkkaa IG:n puolelta meidän koko perheen kuva!

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Muumi Retro-pyjama TÄÄLLÄ

Retro- pyjamaa päälle illalla pukiessa riittää juteltavaa ja läpikäytävää, kun katsellaan ja kysellään tarkkaan jokainen kuva ja Muumi-hahmo. On ihana huomata miten tärkeää Lionelille on tietää kaikesta ihan kaikki! :D Äidin yksiväriset vaatteet ovat saaneet jäädä kakkossijalle jo aikoja sitten…. ;)

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Haisuli- housut TÄÄLLÄ

Haisuli on aina pop! Haisuli- paita ja housut ovat super pehmoiset. Meillä ovat nämä oleet jo paljon käytössä päiväkodissa, jossa vaatteiden pitää olla kestäviä ja tietysti mukavia päällä. ♥

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Haisuli- paita TÄÄLLÄ

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Palapelisetti TÄÄLLÄ

Tämän tuplapalapelisetin lisäksi Lionel rakastui täysin Numerot-jättipalapeliin. Sanoisinkin, että tuo jättipalapeli on ehdottomasti hitti perheen pienimmille. Palaset on todella kestävät ja kuvion kokoaminen on koko perheelle kivaa puuhaa. Me ehdittiin koota isoa palapeliä ja kymmeniä kertoja. UUDESTAAN, kuului vaan joka kerta koonnin jälkeen Lionelin suusta. :D

Rakastetuimmat Muumi-lahjat jouluksi

Viidakko- bokserit TÄÄLLÄ

Ihanat Muumi-bokserit on must have nyt, kun harjoitellaan vähitellen olemaan ilman vaippaa. Hienot kalsarit motivoi kummasti taaperoa pottailemaan. :)

Kuvaleikki TÄÄLLÄ

Päättelykykyä harjoittavat lelut on loistava ja hauska tapa oppia uutta! Lionel pähkäili tämän kanssa pitkän tovin.

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

IG Storyen puolelta kannattaa kurkata videoita meidän Muumi menosta! ;) Onko siellä myös muita Muumien rakastajia?

Tilaa Martinex ihanimmat joululahjat 18.12 mennessä,
jotta saat paketit jouluksi perille! ♥

Koodilla MONA20 saat -20 % alennusta tilauksesta 18.12 asti! 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.