17.9.2018

Tylsä viikon aloitus ja valitusvirsi

Maanantai on aina oma lempipäiväni viikosta. Ei ollut tänään. Pikkumiehelle nousi valitettavasti eilen päivällä korkea kuume toista kertaa koskaan (38.5), joten tänään jäätiin sairastuvalle kotiin. Hommia olisi ollut tälle viikolle paljon, mutta kalenteri meni nyt uusiksi ja eniten aikaa vievät työt jää loppuviikkoon. Tänään Lionelin olo on ollut jo parempi, eikä kuumettakaan ollut enää lainkaan. Aamulla itseasiassa olin jo varma, että se oli eilisellä kuumeella kuitattu, mutta päivällä pojan suuhun ilmestyi yksi jättikokoinen (mun silmissä jätti, oikeasti ehkä 5mm paksu :D ) rakkula! :O Myös pyllyn alueella ja jaloissa oli pieniä punaisia täpliä.

Enterorokko siis taisi sitten kuitenkin tulla meillekin. Viimeksi vältyttiin rokolta onneksi, mutta olisi saanut nytkin jättää välistä. Tosin toivon, että jää tähän yhteen rakkulaan ja josko se olisi jo huomiseen mennessä poissa. Sormet ristiin.

Huomenna jäädään joka tapauksessa vielä kotiin vaikka kunto olisi hyvä, ettei sitten samantien tartuteta muitakin.

Tässä kotona sairastuvalla ollessa tuli taas tosi kiitollinen olo siitä, että päivähoito on alkanut rullaamaan. Se helpottaa meidän arkea NIIIIIN paljon. Olen itse ihan eri ihminen, kun arjessa asiat on balanssissa. Vaikka vielä ollaan suht lyhyitä päiviä hoidossa ja vaan neljänä päivänä viikossa, on siitä valtava apu. Olin tämän päivän jälkeen taas ihan rätti poikki, kun saatiin poika nukkumaan. Eetu tuli vasta puoli seitsämältä kotiin ja vedin melkoiset kiukkuhepulit taas aivan turhanpäiväisistä asioista. Onneksi toinen puolisko on meistä se super rauhallinen ja mä saan sitten olla se tempperamenttinen. Osaan kyllä onneksi myös pyytää aina anteeksi nopeasti omaa hölmöä käytöstäni. ;) Eetu sen sijaan on huomattavasti hitaampi pyytämään omia sammakoitaan anteeksi. :P

Minä olen meistä se, joka hermostuu nollasta sataan nanosekunnissa ja Eetu puolestaan pysyy rauhallisena, mutta osaa olla tosi ilkeä sanallisesti. Minä olen se, joka alkaa melkein itkemään heti kun veettää ja kiukuttelee, kuin pieni lapsi. Meillä on siis kaksi lasta kotona… :D Ainakin Eetun mielestä.

Mutta nyt taas kaikki hyvin. Aanganista haettu lohturuokaa ärsytykseen ja maha on täysi. Nyt pitkä suihku ja ihanan kirjan pariin.

Ps. Muistakaa laittaa IG tili seurantaan, siellä on arjen höpinöitä aina enemmän Storyn puolella. Laitoin juuri kysylyä, että saako IG storyn puolella toteutettu “MY WEEK” kannatusta? Viikon ajan joka päivä tekemiset storyyn! Mitäs sanotte? Tällaista on toivottu Youtubeenkin, mutta ne on ihan järjettömän työläitä tehdä ja tunteja tuntuu tällä hetkellä olevan toooosi rajatusti vaikka niitä ihan samanverran onkin kuin ennen. :D

Ihanaa iltaa ja uutta viikkoa sulle. ♥

Pictures, Joonas Laine / edited by me

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Annika
    19.9.2018 at 22:52

    Hei,

    Tsemppiä sinne enterorokon selättämiseen! :)

    Ei varsinaisesti liity tähän, mutta olisi ihanaa, jos jaksaisit tehdä postauksen siitä, miten saitte lopulta Lionelin nukkumaan öisin kunnolla (olen käsittänyt, että yöt menee nyt hyvin alun vaikeuksien jälkeen). Täällä 8kk ikäisen vauvan äiti umpiväsyneenä on jo luopumassa toivosta, että levottomat yöt ikinä paranisi.. ollaan kokeiltu monenlaisia pieniä muutoksia, ja silti heräillään aina vaan öisin 1-2h välein.

    • Reply
      Mona
      20.9.2018 at 09:04

      Unipostaukset on tosi toivottuja. Voisin kyllä nyt tehdä jonkun koonnin koko vauvavuoden unista! Kiitos postausideasta <3
      Ja tsemppiä valvomiseen, se on kyllä voimia vievää. Mutta ihan varmasti paremmat yöt on edessä!!!!<3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.