15.7.2018

Puistoilu, taaperon lempipuuhaa

Meidän villiviikari oppi kävelemään 10 kuukauden  ikäisenä ja siitä lähti maailman tutkiminen entistä uteliaampana. Nyt pitää päästä juoksemaan mahdollisimman paljon ympäriinsä ja sisätilat tuntuvat tulevan ahtaaksi hetkessä. Käydäänkin pojan kanssa tällä hetkellä joka päivä puistossa leikkimässä ulkoleluilla ja tutkitaan pensaita ja puskia. Uteliaisuus on ihan huipussaan ja kaikki pitäisi nähdä nyt heti!

En olisi ihan heti uskonut, että tulen viettämään näin paljon aikaa leikkipuistoissa mitä nyt vietän.. :D En ehkä luokittelisi itseäni puistomamaksi. Häpeäkseni myönnän, etten ole juuri vanhempia ja lapsia edes ennen huomannut leikkipuistoissa leikkimässä. :D No nyt huomaan.

Olen ollut eilisen päivän ja tämän aamun yksin Helsingissä, poikien ollessa mökkeilemässä. Kävelin eilen lounaalle puiston ohi ja tuli niin outo fiilis olla menemättä sinne. Äkkiä sitä tottuu uuteen elämään ja uusiin juttuihin. Leikkipuistossa oleminenkin on aika jees, kun näkee miten paljon oma rakkain kultakimpale siitä nauttii.

Nyt jos satumme kulkemaan rattaiden kanssa leikkipuiston ohi niin auta armias millainen mekkala syntyy. Äkkiä on jäbä oppinut paikat ja systeemit! :D

Aivan ihanaa sunnuntaita kaikille. Minä nautin vielä tovin yksin olemisesta ja sitten saankin pojat takaisin halittavaksi ja pussailtavaksi.

Kengät, Kava / Housut, Lindex / Paita & kuolalappu, Newbie / Tuttinauha, WDesign / Lippis, H&M 

Ps. Alla vielä koottuna parhaimpia alekamppiksia!! :)


MAINOS: 

TÄMÄN HETKEN PARHAAT ALEKAMPPIKSET!!!:)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *