25.2.2018

Pakkaspäivän asu ja viimeöiset kuulumiset

Pakkaspäivän asu  @monasdailystyle

Pitkästä aikaa asukuvia kehiin. Asuinspiraatio loistaa tällä hetkellä nollassa. Joka paikkaan on kiire lähteä ja päälle päätyy ensimmäiset vaatteet mitkä käsiin osuvat. Oman haasteensa tämän hetkiseen pukeutumiseen aiheuttavat myykkivuoret! Sekä likaiset että puhtaat lajittelemattomat. Olen aina ennen rakastanut pyykkäämistä ja jopa silittämistä, mutta voin kertoa, etten ole ihan hetkeen silittänyt. Puhtaiden pyykkien kaappiin laittamisesta on tullut myös eräänlainen sullomisoperaatio. Tähän pitää saada korjaus asap! Siistit kaapit ovat hyvinvoinnin ja mielenrauhan elinehto;) Kaivan esiin Marie Kondot kirjahyllystä, josko sieltä saisi taas uutta inspiraatiota järjestyksen ylläpitoon.

Asukuvat napattiin nopeasti ihanan Jonnan kanssa perjantaina ennen Bubbleroomin kesän juhlavaatteiden pressitilaisuutta. Kaikki oli laitettu niiiin kauniiksi! Jessican blogista voi kurkkia lisää kuvia ja fiiliksiä perjantailta. Saimme mukaan vaaleanpunaiset pallot ja sitä on kovasti nyt ihailtu pikkumiehen toimesta.

Kiitos muuten kaikille kommenteista aikaisempaan Kokonaisia öitä odotellessa– postaukseen. Heti postauksen julkaisun jälkeen päätettiinkin aloittaa unikoulua. Tuntuu, ettei koskaan ole “täydellistä” hetkeä, joten nyt vaan päätin illalla, että maitoa ei seuraavana yönä anneta. Kolme yötä ollaan nyt menty ilman yösyöttöjä ja sormet ristiin, että tästä lähtee hyvät yöunet. Voisin jutella videolle, joku päivä tarkemmin koko meidän unitarinaa. Tässä, kun on tullut tehtyä yhtä sun toista ja ajatuksia riittää. Nyt on monet bloggaajat tehneet myös podcasteja! Olisiko teillä toiveena kuunnella podeja? Kuuntelen itse niin paljon äänikirjoja, että podit ovat vielä toistaiseksi jääneet vähemmälle, mutta muutamia suosikkeja kyllä löytyy ja ovathan podit ihanan rentoa ja helppoa kuunneltavaa.

Pakkaspäivän asu  @monasdailystyle

Pakkaspäivän asu  @monasdailystyle

Pakkaspäivän asu  @monasdailystyle

Pakkaspäivän asu  @monasdailystyle

Pictures, Jonna Leppänen / edited by me

(commercial links/kaupallisia linkkejä*)
Shoes, Pons Quintana*
Jacket, Make Way*
Scarf, Day Birger Et Mikkelsen
Beanie, Ferinelle
Watch, Triwa*

Sen lisäksi, että talven aikana asuinspiraatio on ollut kadoksissa on myös farkut muuttaneet jotenkin ihmeessä muotoaan. Tällä hetkellä tuntuu, ettei yhdetkään farkut istu kunnolla. Synnytyksen jälkeen kroppa on muuttunut ja sen kyllä huomaa juuri farkkujen suhteen. Sektiosta olen toipunut jo todella hyvin, mutta sektiohaavan kohta on edelleen välillä arka, jonka vuoksi farkujen pitää olla extra mukavat, eivätkä saa painaa lainkaan alavatsasta. Kevään aikana pitää siis uusia farkkuvalikoima ja metsästää täydellisesti istuvia yksilöitä, jotka ovat myös mukavat jalassa. Kokosin tähän inspiraatioksi vaaleita farkkuja, jotka ovat täydellisiä nyt kevään lähestyessä. Vaikka yllä oleva asu mustan puhuva onkin, kaipaan tällä hetkellä eniten vaaleita ja raikkaita värejä. Voisin laittaa kaikki mustat vaatteet kaapista kiertoon! :D Siitä puheenollen tarkoitukseni on käydä vaatekaappi läpi ja laittaa Zadaa sovellukseen jotain myyntiin. Sieltä löytyy muun muassa jo muutamat kengät yms.

commercial/kaupallisia linkkejä*
1. TÄÄLLÄ // 2. TÄÄLLÄ // 3. TÄÄLLÄ // 4. TÄÄLLÄ // 5. TÄÄLLÄ
6. TÄÄLLÄ // 7. TÄÄLLÄ // 8. TÄÄLLÄ // 9. TÄÄLLÄ

Nyt toivottelen ihanaa sunnuntaita kaikille. ♥ Ensi viikolla on luvassa paljon videoita, joten pysykäähän kuulolla!! :)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Jessica
    25.2.2018 at 18:44

    Täällä pidetään peukut pystyssä parempien öiden puolesta <3
    Täällä kans ilmoittautuu yksi jonka pyykkivuori kasvaa kasvamistaan!! Pyykit roikkuu kuivaustelineessä monta päivää koska ei vaan jaksa viikata niitä :D

    • Reply
      Mona
      25.2.2018 at 19:24

      Mä saan useimmiten ne telineestä kyllä pois (pakko kun likapyykki vaan kasvaa kasvamistaan:D ) mutta sitten puhtaat jää kasoissa ympäri kotia, kun niiden kaappiin lajittelu on ihan liikaa aikaa vievää :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published.