7.1.2017

Krakovan kodin kylpyhuone

Kohta tulee vuosi täyteen Krakovassa! Miten tämä aika on voinut mennä niin vauhdilla?! Tajusin tuossa yksi päivä, että vuosi tosiaan tulee täyteen, enkä ole saanut kodin osalta tehtyä, kuin vierashuoneesta kunnon postausta tänne blogiin. Kröhöm, pitäisiköhän tehdä itselleen uudenvuoden lupaus aikaansaamisesta…..?

Suurimmaksi osaksi kotipostauksien tekemättömyys johtunee kuitenkin siitä, etten oikein missään vaiheessa ole kokenut, että olisimme saaneet kodin “valmiiksi”. Asunto on toki kalustettu, joten tavallaan kaikki on valmista, mutta toisaalta se oma kosketus ja lämpö kotoa on puuttunut koko ajan. Olemme tehneet jotain pieniä hankintoja sinne tänne, mutta loppujen lopuksi uusien juttujen ostaminen on tuntunut todella turhalta, koska jossain vaiheessa muutto on kuitenkin edessä. Samaan aikaan siis todella ristiriitaista. Tykkään siitä tunteesta, että tulevaisuus on avoinna kaikille mahdollisuuksille, eikä iso tavara määrä ole esteenä muuttamiselle vaikka toiselle puolelle maailmaa. Toisaalta kaipaan ajoittain ihan suunnattomasti sitä oman kodin seesteisyyttä. En voi kieltää, etteikö Turun kotia olisi välillä aika iso ikävä.

Tämä Krakovan koti löytyi viime vuonna todella nopeasti ja jälkeenpäin olen pohtinyt sitäkin, että olisiko pitänyt olla kärsivällisempi ja katsella enemmän vaihtoehtoja. Tykkään edelleen tästä kodista paljon, mutta ajan kanssa on tullut myös useampi asia, joka ei niin kovin miellytä. Toistaiseksi on vielä ihan auki jatketaanko vuorasopimusta tässä vielä maaliskuun jälkeen vai katsommeko muita vaihtoehtoja. Jää vielä nähtäväksi.

Aikaisempia kuvia Krakovan kodistamme on vilahtanut näissä postauksissa:

Vierashuoneen muodonmuutos

Hello home!

Workspace

Nyt nappasin kuvat kylpyhuoneesta ja tarkoitus on tehdä vielä erillinen postaus yhdistetystä olohuoneesta ja keittiöstä.

kylpyhuone

kylpyhuone

kylpyhuone

kylpyhuone

Kylppärin plussa on sen koko. Iso suihku on mukava, mutta säilytystilaa saisi olla hieman enemmän. Kosmetiikkahamsterina sitä kylppärin säilytystilaa tuskin on koskaan tarpeeksi. Yksi huono puoli kylppärissä tai oikeastaan Krakovan vedessä on sen suuri kalkkipitoisuus. Olen aikapäiviä jo luovuttanut sen suhteen, että saisin kalkkitahrat pois. Menee vaan ikä ja terveys. Jos teillä on antaa hyviä vinkkejä niin niitä otetaan toki vastaan.

Nyt täällä nautitaan viikonlopusta ja upeasta aurinkoisesta säästä. Aamulla koirien kanssa ulkona käydessä sää näytti -24 astetta!!!! Terve. Ilmanlaatu pomppasi myös todella huonoihin lukemiin, joten jos päivällä mielii vielä ulos niin hengitysmaski on laitettava päälle. Hankin sellaisen mustan pelottavan näköisen filtteröidyn maskin, jonka pitäisi auttaa suodattamaan pahimmat moskat hengityksen tieltä. Aikamoinen näkyhän sitä tuollaisen maskin kanssa on, mutta eipä sillä ole mitään väliä, kun terveydestä on kyse.

Ihanaa viikonloppua kaikille ja kuullaan pian! :)

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply
    Juuli
    7.1.2017 at 18:00

    Moikka! Kalkkitahrojen poistoon ehdoton helmi on siivouskivi, jonka itse ostin Stockan herkun siivouspuolelta. Luxembourgissa asuessa taistelen ihan samaisen kalkkiongelman kanssa, mutta tuolla siivouskivellä ja siihen kuuluvalla sienellä hangaten pahimmat tahrat lähtee leikiten! Turvatarkastuksessa herätti tosin ihmetystä ;)

    • Reply
      Mona
      7.1.2017 at 18:32

      Hei mahtavaa! Miten mulla ei oo tullut tollaista vastaan. Vai onko se sama kuin taikasieni? Heh, pitääkin käydä seuraavalla SUomireissulla tsekkaamassa :D

      • Reply
        Juuli
        14.1.2017 at 11:31

        Ei oo sama kuin taikasieni, mutta enemmän siinä on taikaa kuin taikasienessä :D itsekin kuulin tästä vasta syksyllä kun ystävät olivat ostaneet 3+1 päiviltä/hullareilta ja kävin heti hakemassa… Sellainen vihreä-valkoinen purkki, onXon Perinteinen Puhdistuskivi lukee näköjään purkissa. Päällä sieni :)
        http://www.onxon.fi/index.php/home/onxon-puhdistuskivi

        • Reply
          Mona
          14.1.2017 at 20:23

          Ihan uus juttu mulle! Iso kiitos vinkistä. Tämä pitää ihan ehdottomasti hankkia:)

  • Reply
    Jazz
    7.1.2017 at 20:25

    Moi Mona!
    Täällä Sveitsissä on sama ongelma (alueesta riippuen)! Itse käytän puhdistukseen sitruunamehua. Kastelen hanat ym. sitruunamehulla, odottelen viitisen minuuttia ja voila kalkkitahrat lähtevät siivoussienellä helposti :) Toimii myös teekupin tummentumiin!
    Sitten on tälläisiä suihkusuodattimia, jotka toimivat veden metalleihin, mutta myös kalkkiin: http://www.aqva.fi/Suihkusuodattimet/ekauppa/g312/
    mutta en ole kokeillut vielä. Kiinnostaisi kyllä, sillä Meeri kirjoitti niistä blogissaan:
    http://www.lily.fi/blogit/id-rather-hair-you-now/metallit-pesuvedessa-suihkusuodattimella-eroon-ongelmasta

    • Reply
      Mona
      8.1.2017 at 15:55

      Oho :O Pitääkin koittaa! Oon itse pessyt lavuaaria sitruunan ja suolan yhdistelmällä ja se on kyllä toiminut ihan ok.. Pitääkin testailla vielä suihkun puolella tuota sitruunamehua ja antaa vaikuttaa. Kiitos Jazz vinkeistä! :)

  • Reply
    Kristiina Maria
    7.1.2017 at 21:10

    Joo, täälläkin on vesi tosi kalkkista. Tykkään käyttää Methodin greippisuihketta kaikissa märkätiloissa, vaikka se onkin erityisesti keittiöön tarkoitettu. Toimii meillä parhaiten, mutta ei sekään tietty sitä tahrojen syntymistä estä. Käytän ruokasoodaa myös säännöllisesti, se toimii erityisesti pinttyneisiin tahroihin hyvin. Käytättekö muuten hanaveteen jotain suodatusta? Vai voiko siellä edes juoda hanavettä? Pitäisi itse hankkia ihan joku Brita-kannu, kun täällä vesi on kalkkia lukuun ottamatta ihan hyvää, enkä oikein pullovedestä välitä ympäristösyistä enkä muutenkaan. Ja vuokra-asuntoon ei nyt mitään sen järeämpää suodatussysttemiä viitsi hankkia…

    • Reply
      Mona
      8.1.2017 at 15:52

      Methodin tuotteet on ihania! :)
      Mä käytän täällä juurikin ihan sellaista perus Brita-kannua. Mutta vettä voi juoda kyllä ihan suoraan hanastakin ja on ihan hyvän makuista. Mutta tosiaan tuo brita kannu suodattaa ainakin vähän pois kalkkia, jonka vuoksi oon kokenut sen ihan hyväksi. Mä haaveilen sellaisesta vedensuodatin laitteesta, mutta sekin on suhteellisen iso väline taas jo valmiiksi pieneen keittiöön ja sit taas jos muuttaa niin hirvee roudaaminen… Mutta ehkäpä vielä joskus..

  • Reply
    Ella
    8.1.2017 at 09:35

    Ihana blogi sulla! :) Visuaalisesti todella viehättävä. Mitä blogialustaa käytät? Onko se WordPress? Entä mikä webhost sinulla on käytössäsi? Tosi hyvältä näyttää! Yst. Ella

    • Reply
      Mona
      8.1.2017 at 15:50

      Kiitos paljon Ella :) Mulla hoitaa kaiken teknisen puolen Juha http://www.codesolutions.fi/
      Ja tosiaan wordpress on käytössä :)

      • Reply
        Ella
        9.1.2017 at 13:39

        Kiitos tiedosta :) Jossakin mainitsit, että harrastat meditointia. Onko sinulla siihen joku tietty menetelmä vai miten sen teet?

        • Reply
          Mona
          9.1.2017 at 13:57

          Meditointi on tosiaan iso osa arkeani:) Joskus aikoinaan aloitin erilaisilla sovelluksilla ja youtube videoilla. Nykyään meditoin vähän fiiliksen mukaan yksinkertaisimmillaan ihan vaan keskittymällä hengittämiseen. Kundaliini joogan erilaiset meditoinnit on myös todella mielenkiintoisia :)

  • Reply
    Milla
    9.1.2018 at 03:16

    Moikka! Ono just muuttamassa Krakovaan, osaisitko vinkata, että mitä kautta löysitte tämän ihanan kodin? :)

    • Reply
      Mona
      9.1.2018 at 06:25

      Meillä oli IHANA kiinteistövälittäjä, jota voin lämpimästi suositella. Todella tehokas tapaus:) Kerro terkkuja Monalta, jos käytät hänen palveluja :)
      anowakowska@plan-a.net.pl / Agnieszka Nowakowska

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *