14.8.2016

Tyylikriisistä & Toiveasuja

Nyt iski aivan käsittämätön väsymys. Päästiin ennen yhtätoista tänään kotiin Porvoon ja Salon reissulta. Menin samantien peiton alle ja ajattelin ottaa tunnin päikkärit.. Heräsin viideltä! Ehkä alkaa koko kesän hääjännitys vihdoin purkaantua ja kroppa ottaa aikalisää..

Pienestä väsymyksestä huolimatta olen niin kiitollinen, että voitiin olla osana ystävien tärkeää päivää. Eiliset häät olivat ihanat <3 Paikka oli ihan mieletön ja itse morsian tyrmäävään kaunis. Laitan vielä muutamia kuvia myöhemmin upeasta morsiammesta, mutta  ennen kuin jatketaan taas häähömpöllä  (sitä taitaa riittää syksyyn asti) laitetaan muutama toiveasu tähän väliin.

Itselläni on tällä hetkellä jonkun sortin tyylikriisi. Asumotivaationi on useina päivinä ollut ihan nollassa ja jalkaan sujahtaa korkkareiden sijasta melkein aina tennarit. En tiedä johtuuko pidemmästä stressaavasta jaksosta, etten ole jaksanut miettiä sen enempää asuja, mutta nyt huomaan kaipaavani erityisesti naisellisia asuja ja super korkeita korkoja. Odotankin jo kovin, että päästään taas pian takaisin kotiin ja on oma vaateekaappi ja sen antimet käytettävissä. Alkaa hieman taas jo elämä matkalaukkujen kanssa ärsyttää. Tosin nyt Suomessa mukana on kyllä enemmän vaatteita mitä viime vuonna Malesian reissussa yhteensä :D Opin tuosta puolesta vuodesta varsin hyvin sen, miten paljon loppujen lopuksi vaatteilla on merkitystä omaan hyvinvointiini. En tarkoita, että vaatteita pitäisi olla järjettömiä määriä, mutta kyllä itse olen tyytyväisempi, kun voin käyttää erilaisia vaatteita ja vaihtaa kenkiä sekä laukkua eri fiilisten mukaan.

Tällä hetkellä muoti-inspista saan nahkatakeista, pitsistä, pooloista, liiveistä ja tietysti niistä korkeista koroista.

wish outfit, ellos

Takki, Ellos Collection / Hame, Whyred / Paita, Ellos Collection / Kengät, Ellos shoes / Laukku, Ellos Accessories (adlinks)

wish outfit, zalando

Laukku, Lauren Ralph Lauren / Poolo, Boss Orange / Aurinkolasit, Prada / Farkut, Mavi / Liivi, Dorythy Perkins / Korkkarit, Missguided (adlinks)

Mitäs mieltä olette näistä kokonaisuuksista? Entä onko siellä muita, joilla tulee ajoittain tyylikriisejä ja huomaa, että kaipaa jotain extraa pukeutumiseen?

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *