Olin eilen koko iltapäivän ja illan äidin luona auttamassa vaatekaappien siivouksessa. Tuntuu, että koko maailma hehkuttaa nyt ihan mielettömän Mari Kondon KonMari metodia kodin siivouksessa. Itse RAKASTAN järjestelmällisiä kaappeja. Olen pienestä asti ollut kova järjestelemään ja esimerkiksi liinavaatteet on yleensä aina silitetty kauniisiin riveihin. Silti aika-ajoin vaatekaappi on hujan hajan. Olen nyt alkanut viikkaamaan myös vaatteita KonMari metodeilla ja vaatekaappi on pysynyt paaaaljon siistimpänä:)
Karsimisen olen aloittanut jo kauan sitten ja vaatekaapit on pikimmen tyhjät kuin täysinäiset. Hyvä niin. Rakastan sitä, että kaikki vaatekaapin tavarat ovat sellaisia joita ihan oikeasti rakastan. Jokainen tuottaa hyvää fiilistä ja siellä ei ole mitään sellaista, jota vain ehkä käytän myöhemmin.
Nyt sama projekti on äidilläni edessä! Aloitimme eilen hänen vaatteistaan ja huh hei, kyllä siinä työsarkaa oli. Äidillä on paljon todella kauniita vaatteita, mutta ei hän mitenkään ehdi käyttää niitä kaikki. Keräsimme ensin kaikki vaatteet yhteen kasaan eteiseen, jonka jälkeen kävimme jokaisen vaatteen yksitellen läpi. Vaatekaapista tuli ihan huikean upea tämän projektin jälkeen, vaikka kyllä se aika kauan kesti. Kolme isoa jätesäkkiä saa nyt mennä niille, jotka näitä vaatteita enemmän tarvitsee ♥ Joukossa oli aivan ihania juttuja, joten minäkin sain äidin lisäksi ihan hurjan hyvän mielen ja fiiliksen tästä operaatiosta :) Moni nainen tulee varmasti todella iloiseksi näistä kiertoon lähtevistä vaatteista ja äiti puolestaan nauttii tulevaisuudessa täydellisen järjestyksen vaatekaapista, jossa jokainen vaate tuottaa iloa. Snapchatissa vielä tänään näkyvissä muutama pätkä meidän eilisestä urakasta;) (monanieminen)
Suosittelen todellakin tätä Marie Kondon kirjaa ihan kaikille. Tai no- oma isoäitini on jo niin taituri näissä järjestyksen asioissa, että hän taitaa olla ainut, joka ei niin tästä hyötyisi:D Edelleenkin jaksan huokailla Maikki-mummun täydellisiä kaappeja. Jokaisella tavaralla on oma paikkansa!! Minulla seuraavana projektina on vielä kirjat ja keittiän tavarat. Muuten alkaakin olla jo aika valmista. Kosmetiikatkin kävin kaikki läpi ennen Malesiaan lähtöä.
Ah, järjestelmällisyys tuo niin hyvää fiilistä arkeen ja tuntuu, että kaikki muukin sujuu mallikkaammin, kun kaapit on upeat. ♥
Lisäsin alle vielä muutamat kivat ja inspiroivat videot youtuben puolelta. Kannattaa ehdottomasti tsekkailla läpi ja tarttua tuumasta toimeen! :)
5 Comments
Järjestelijä
10.10.2015 at 12:07Samoilla linjoilla, tämä menetelmä toimii! Vaatteista aloitettiin vajaa vuosi sitten ja järjestys on säilynyt hyvin.
monasdailystyle
11.10.2015 at 18:12Jes!! :) Tää on vaan niin hyvä juttu:)
Hanna
11.10.2015 at 18:16Heippa! Tämä KonMarin kirja on ihan mahtava!! Tänään on mennyt osa päivästä siivotessa vaatteita, huomenna toivottavasti saisi valmista :) Miten muuten olet hoitanut noiden vaatteiden sijoittamisen vaatekaappiin? KonMarinhan puhuu, että paras olisi jos olisi vetolaatikot. Mulla on kuitenkin vaatekaappi, johon on luultavasti hankala laitattaa noita vetolaatikoita.. Ideoita? :)
monasdailystyle
11.10.2015 at 18:19Meillä on juuri vetokaappeja, mutta esim äidin luona laitettiin erilaisiin lokerikkoihin alushousut, sukat, yökkärit yms.
Ikeassa ainakin on tosi näppäriä irallisia laatikostoja , jotka sopis tosi hyvin näihin tarkotuksiin:)
Sit tavalliselle hyllylle vois ehkä laittaa niin, että viikkaa/rullailee esim neuleet ns “eteenpäin”? :)
monasdailystyle
11.10.2015 at 18:16Jeee, kohta teiän kaikki kaapit on ihan tip top;) <3