5.10.2015

Sri Lanka: Thaulle Resort Tissamaharama

thaulle1thaulle3
thaulle4thaulle5
thaulle6thaulle10
thaulle9thaulle2thaulle8thaulle7

Ihan uskomatonta. Meidän Aasian matkasta on kulunut jo kolme kuukautta. Ei mene päivääkään, ettenkö muistelisi upeita kokemuksia. Pala palalta julkaisen myös matkakuvia täällä blogissa.

Yllä olevat kuvat on otettu Sri Lankasta. Vietimme yhden yön Tissamaharamassa, jossa teimme vierailun Yala National parkkiin aikaisin aamulla. Tämä olikin yksi matkamme kohokohtia. Luonnonpuiston lisäksi Tissamaharamassa ihan oma kokemuksensa oli myös Thaulle Resort, jonka valitsimme Tripin hyvien suosituksien perusteella. Onneksi valitsimme. Ensimmäisen päivän  lounaan söimme hotellin ravintolassa samalla tutkaillessamme järven rannalla loikoilevia vesipuhveleita. Katselimme hotellin yläkerran parvekkeelta kahdestaan auringonlaskua. Söimme vartavasten meille tehdyn Sri Lankalaisen aamiaisen. Nukuimme täydellisessä sängyssä sikeät yöunet. Höpöttelimme ystävällisen henkilökunnan kanssa ja treenasimme hotellin pienessä kuntoiluhuoneessa Kaylan jumpan.

Tissamaharama ja Thaulle Resort olivat molemmat paikkoja, joissa olisin ehdottomasti halunnut viettää pidemmän aikaa. Kävimme Tissamaharamassa myös pienessä ravintolassa syömässä perinteiset Sri Lankalaiset curryt. Eetu löysi tuonkin paikan Tripin avulla. Itku silmässä lähdin melkein ravintolasta pois. Ihmiset Sri Lankassa jätti todella lähtemättömän vaikutuksen ja herätti paljon tunteita. Ravintola oli nimeltään New Cabana, löytyy täältä*.

Kotiutuminen on sujunut paremmin, kuin olisin kuvitellut, mutta kyllä nyt alkaa taas matkakuume nousta melko korkeisiin svääreihin kolmen kuukauden jälkeen. Uusia paikkoja ja matkoja on ihana haaveilla! Odotan niin innolla, että pääsemme taas maailmalle.

Ihanaa syksyistä viikkoa kaikille. ♥

(mainoslinkki*)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Outi Karita
    5.10.2015 at 13:37

    Oi kun ihania kuvia näin viikon alkuun!
    Mukavaa viikkoa myös sinne :)

    • Reply
      monasdailystyle
      5.10.2015 at 13:40

      Kiitos ihana <3 Näistä matkakuvista tulee kyllä itsellekin hurjan hyvä fiilis :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *