16.9.2015

I Have Decided to Be Happy

happy4happy5 happy1happy2 happy3

Mulla on niin mahtava fiilis! Oon hyppinyt ja tanssinut monena päivänä ihan vaan riemusta ja ilosta, kun kaikki elämässä tuntuu menevän just niin kuin pitääkin. Niitä ärripurrihetkiä tulee kyllä aina vastaan, mutta niiden tullessa päätän, että hemmetti – mulla on aina mahdollisuus valita toisin. Voin aina päättää nähdä asiat toisin! Välillä ärsytys saattaa kestää kauammin ja toisinaan saan siirrettyä huonot hetket samantien pois. Eetu toimii mun parhaimpana kouluttajana tämän asian suhteen:D Eetu näkee kaiken aina tooooodella “järkevästi” ja kyseenalaistaa aina kaiken. Voin kertoa, että tunneihmisenä se ärsyttää joskus ja paljon! :D Itse innostut ihan 110:llä jostain ja toinen vaan järkeilee vieressä. Nooot. En kaipaa noina hetkinä järkeilyä vaan toisen innostujan kenen kanssa hyppiä ja tanssia ja huutonauraa riemusta. Usein mun innostus laantuukin Eetun järkeilyn johdosta ihan hetkessä. Tämän suhteen olen kuitenkin koittanut järkeistää itselleni sitä totuutta, että vaikkei toinen käyttäydykkään tismalleen samoin voin minä itse jatkaa riemunaurua juuri niin pitkään, kuin haluan. Olisi se sitten järkevää tai ei. Ei minun tapani ole ainut oikea. Hauska esimerkki tapahtui tänään, kun Eetu sai tietää ihan huikeasta muutaman kuukauden projektista, johon hänet valittiin! Itse melkein itkin ilosta ja olin soittamassa samaan aikaan koko suvun läpi. Eetu jatkoi spostilla muiden hommien läpikäyntiä tyynesti ja kysyin, että etkö sä ole yhtään itse innoissaan? Sain vastaukseksi hyvin tyynen “joo oon mä vähän innoissani” :D Täytyy sanoa, että meillä toimii tasapaino hyvin tässä asiassa ja täydennetään toistemme piirteitä;)

Viime päivinä olen saanut iloa ja onnea pienistä asioista. Eikä se itseasiassa ole ollut “vahinkoa” tai sattumaa. Olen lisännyt päivittäisiä meditaatiohetkiä yhdestä kahteen tai kolmeen ja pyrin tekemään mahdollisimman paljon asioita aina tietoisesti. Nämä toimet tuo niin paljon iloa päivään. Meditaatio ei itsessään aina ole helppoa. Eilen illalla mieli pomppi siellä täällä ja oli todella hankalaa pitää fokus oikein. Siitä se onnistuminen ja kehittyminen ihmisenä kuitenkin lähtee. Kun oppii tunnistamaan oman mielen oppii sitä ohjaamaan. Meditointi on todella vaikeaa välillä, mutta se kantaa hedelmän tulevaisuudessa. Sen olen todellakin huomannut ja kokenut. Olen oppinut, että minä en ole ajatukseni, eikä ajatukset ohjaa minua. Minä ohjaan ajatuksia. Positiiviset affirmaatiot muokkaavat mieltä ja ajan kanssa pystyy muuttamaan elämässä asioita, joihin haluaa muutoksia.

Jokailtainen kiitollisuuspäiväkirja pitää myös mielen kirkkaana ja muistuttaa keskittymään pieniin asioihin. Ystävät ja perhe, terveys ja koti ovat asioita, joista olen kiitollinen. Niiden lisäksi haluan päivittäin pohtia pienempiä asioita, jotka juuri kyseisenä päivänä ovat tehneet minut onnelliseksi. Tässä viimeaikaisia listauksiani.

  • Puhtaat petivaatteet illalla nukkumaan mennessä. Ilta on mulle ihan pyhää aikaa (samoin kuin aamukin) , joten nukkumaan menon pitää aina olla nautinnollista.
  • Hyväntekeväisyyteen viedyt talvivaatteet ja lakanat.
  • Siivottu liinavaatekaappi täydellisine silitettyine riveineen. Rakastan silitettyjä petivaatteita. Ne tuovat mieleeni aina isoäitini, jonka vaatekaapin siisteys hipoo täydellisyyttä. Pienenä olin usein mummulassa yötä ja pääsin aina puhtaisiin petivaatteisiin nukkumaan mummun viereen. Vaari ajettiin sohvalle ;) Puhtaiden ja silitettyjen petivaatteiden tuoksu ja tuntu oli jotain niin ihanaa. Niiden lisäksi sain kainaloon aina vähintään kaksi mäyräkoiraa lämmittämään;) Ihania muistoja, joista olen äärimmäisen kiitollinen ♥
  • Hauska PT tunti salilla ja samalla epämukavuusalueelle astuminen olkapäätreenin merkeissä.
  • Ihanat uudet Niken lenkkarit.
  • Mielettömät viestit ihanilta tyypeiltä ja bloggaajilta blogikonsultoinnin merkeissä. Olen todella kiitollinen, että päätin aloittaa konsultoinnin virallisesti ja pääsen näin myös tapaamaan huikean inspiroituneita ja innostuneita ihmisiä! Kunnon voimalähde tällaiset ihmiset!
  • Ystävän kannustus ja myötäeläminen ulkomaille muuttamisessa. Vaikkemme itse nyt voikkaan lähteä pidemmälle reissulle, voin elää ulkomaan hetkiä ystäväni kautta:)
  • Puhelu isoäidin kanssa, joka on löytänyt terveellisen ruokavalion tuoman hyvän olon ja kuulla hänen innostuksensa.
  • Veljeltä saatu niskahieronta, kun pää oli niin jumissa, ettei meinannut koko nuppi kääntyä:D
  • Äidiltä saadut viestit ja kuvat työhuoneen remontista. Toisen innostuminen saa aina itselleenkin innostuneen olon. Olen niin ylpeä äidistä, joka aloitti ravintovalmentajan työt juuri.
  • Täysinäinen soijajogurtti kaapissa, vaikka luulin sen eilen loppuneen. Ihana Eetu oli huomannut tuoda sitä lisää.
  • Yllä olevat kuvat toivat myös ison kiitollisuuden tunteen siitä, että meillä oli mahdollisuus matkustaa ja elää Aasiassa 6 kuukautta tänä vuonna. En voi sanoin koskaan kuvailla miten paljon sain tästä ajasta. Tuo matka aiheutti ikuisen kaipuun maailmalle, mutta juuri nyt on hyvä olla juuri tässä.

Ihanaa ja energistä keskiviikkoa rakkaat ♥ Olisin erittäin iloinen mikäli jaatte sanalla tai parilla teidän viimeaikaisia kiitollisuuden aiheita. Niitä ei voi kuulla koskaan liikaa:)

I have found happiness in small thing recently. I have always been kind of edge to edge person when it comes to feelings. At the one moment I can be exited about something and right after that I feel sad because of something else that just got into my mind. After I begun meditating frequently I have found some relief for this roller coaster ride and nowadays I more often find myself being just happy instead of having the rushes in the middle. One thing important is that we remember to pay attention towards the happiness and be grateful for the small things that make us feel good. I usually write those things, thing I am grateful for, down in the evening and right after I woke up in the morning. This is what makes them concrete for myself and brings even more happiness in my everyday life.

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Salla
    16.9.2015 at 21:11

    Ihana Mona :) Halusin vain sanoa että tuolla asenteella varustettuja ihmisiä tarvitaan tähän maailmaan paljon enemmän! Mä oon ihan samanlainen innostuja ja meillä asuu myös välillä hyvässä ja välillä hemmetin ärsyttävässä mielessä tuota piirrettäni tasapainottava mies :D

    Ja tuosta kiitollisuudesta. Tänään olin kiitollinen siitä että saan kokea ihan aitoa työniloa joka päivä. Aamulla oli vastassa halaamaan ryntäävien ja hymyilevien lasten parvi :) Ei hassumpi tapa aloittaa työpäivänsä.

    Kiitos taas ihanasta hyvänmielen postauksesta Mona!

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 12:25

      Ihana sinä Salla <3 Mahtavaa – hyvä fiilis työpaikalla on ihan hurjan voimaannuttavaa <3:) Ja lapsien hetkessä elämisestä ja aidosta läsnäolosta saa kyllä aina niin paljon energiaa <3 Ihanaa päivää Salla <3

  • Reply
    Saara
    16.9.2015 at 21:37

    Mulla on ollut ihan samoja mietteitä tänään! Kuinka ihania ihmisiä mulla on ympärilläni ja kuinka mahtavaa työtä saan tehdä. Yksittäisenä juttuna voisin mainita superystävästä, jonka olen tuntenut vasta vuoden, mutta jonka kanssa synkkaa täydellisesti. Kesällä istuttiin lasillisella 8 tuntia juttelemassa. Eilen kun mulla jumitti ideat, kerättiin molemmat Pinterestistä inspiraatiota ja kaikista maailman miljardeista kuvista neljä oli samaa. Tänään postiluukusta kolahti ihana viesti ja iso kasa suklaata, sama tyyppi asialla. <3

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 12:39

      Sydänystävien löytäminen aikuisiällä on kyllä todellinen rikkaus <3 <3 :)

  • Reply
    Laura
    16.9.2015 at 22:07

    Kiva postaus, tykkäsin lueskella sun listaa. :) Mä oon tällä hetkellä erityisen kiitollinen uudesta superkivasta työstä. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 12:40

      Kiitos Laura:) Ja onnea uudesta työstä!! :)

  • Reply
    Kristiina Maria
    16.9.2015 at 22:52

    Ihana postaus, tää on kyllä tosi tärkeä aihe! On tosi silmiä avaavaa tajuta, miten paljon omiin ajatuksiin voi vaikuttaa. Mulle erityisen tärkeetä on se, että koitan pitää negatiivisen itsepuhelun minimissä. Täysin sitä ei varmaan kukaan saa pois päältä, mutta sillä on ihan huikea vaikutus, että on itselleen lempeä ja päättää nähdä asiat positiivisesti. On uskomatonta minkä positiivisten tapahtumien ketjun positiivinen itsepuhelu voi saada aikaan. Olisi muuten kiva lukea postaus affirmaatioista, ne on tietty aika henkilökohtainen aihe, mutta vaikka vähän yleisemmällä tasolla. Olen lukenut niistä paljon englanniksi, mutta mulla toimii ne suomeksi ihan huomattavasti paremmin, välillä vaan suomenkieliset vastineet meinaa kuitenkin kuulostaa vähän kököiltä, ja sitten on vaikea keskittyä itse asiaan. No kielet on lähellä sydäntä, niin tuntuu, että affirmaatioidenkin pitää olla kielellisesti just kohdillaan, että pystyn niihin keskittymään. :D

    Mulla tän päivän kiitollisuuden aiheita on:

    Ihana kauramaitoon tehty aamupuuto, jossa omenaa, kanelia ja vanilijaa, lisänä chia-kookosvanukasta, niin ihanan syksyistä!

    Aamulenkki tihkusateessa piristi kummasti.

    Sain tehtyä paljon opiskelujuttuja, jotka tuo mut yhä lähemmäksi valmistumista.

    Ja nyt päivän päätteeksi (olen pantannut blogeja ja muita some-kanavia, opiskelujuttujen takia… :D) tämä ihana postaus. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 13:21

      Kiitos ihana näiden jakamisesta <3 Ja hei laitetaan tuo toteutukseen. Tosin mä useimmiten käytän noita aina enkuksi;D Niin kuin sanoit suomeksi välillä kuulostaa niiiiiiin töksähtelevältä :'D Useimmiten mä saatan meditoida käyttää affirmaatioita ihan tilanteen mukaan. Mikä sopii milloinkin mihinkin tilanteeseen.
      Haleja sinne ihanalle <3

  • Reply
    Pinja
    16.9.2015 at 22:57

    Aivan ihana postaus, toi kyllä hyvän mielen tälle puolelle ruutua! Itsekin olen iloinnut puhtaista lakanoista, sekä muun muassa lemppariaamupaloista ja kivoista työkavereista :)

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 13:22

      Kiitos ihana Pinja sulle iloisten asioiden jakamisesta <3

  • Reply
    -S-
    17.9.2015 at 09:45

    Kiitos tästä, pelastit mun aamun. Paniikin omaista tenttiin lukua koko päivä edessä, mutta onneksi annoin itseni käydä Sinun blogisivuillasi, tuli parempi olo. Omat kiitollisuuden aiheet / onnen mykkyrät:
    vaikka joudun olemaan paljon erossa miehestäni ja rakkaasta kissastani (mieskin on toki rakas :D ), muistan mille kissani turkki tuoksuu. Hassua, mutta se lohduttaa minua kun tunnen oloni epätoivoiseksi järkyttävän opiskelutyömäärän kanssa.
    Muut onnen mykkyrät: hyvin keitetty kahvi (hyvä minä!), sain naksautettua itse selkänikamani eikä tarvitse lukemisen tuskan lisäksi kokea fyysistä tuskaa, ja tietysti tämä ihana, raikas syksy.

    Ihan hyvä päivä tästä tulee! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      17.9.2015 at 13:23

      Voi mahtavaa S <3 Kiitos kun jätit kommenttia :)
      Hei yhdyn tuohon hyvin keitettyyn kahviin! Se on luksusta:D Mulla joka aamu sama onnen aihe, kun Eetu keittää kahvit. Auta armias, kun joudun itse sen soheltamaan joskus ;D
      Haleja ja todellakin tulee hyvä päivä<3

  • Reply
    Hanna
    17.9.2015 at 15:58

    Tää oli kyllä niin piristävä postaus! Ihanaa <3 Itse olen kiitollinen tänään:
    – mahtavat työkaverit, joiden kanssa nauretaan kippurassa ihan tyhmillekin jutuille
    – oon löytänyt yhtäkkiä ihan mielettömän työmotivaation (johtuu ehkä siitä kun asiat alkaa vihdoinkin rullaamaan eteenpäin)
    – lähdin aamullä töihin ja oli pimeetä, hyvin tunnelmallista

    Onnellista loppuviikon jatkoa!!

  • Reply
    mama
    18.9.2015 at 06:07

    Äireen rakas :) Ihana postaus! Voi että, mäkin muistan ne mummun ihanat liinavaate pinot ja sen kun mummu usein silitteli sunnuntaisin isoa kasaa puhtaita pyykkejä :) Ja sellaista se taitaa tuo miesten innostuminen usein olla, mutta ehkäpä on vaan hyvä, että pitävät meitä ajoittain maan tasalla ;)
    Omia kiitollisuuden aiheita tällä viikolla on mm. tuon työhuoneen valmistuminen, josta mainitsitkin <3 ja siitä, että Olli on jaksanut tätä mun hössöttämistä ja kulkenut kaupungilla mun kanssa kaikki mahdolliset kaupat läpi etsimässä niitä täydellisiä verhoja (tilasin ne sitten lopulta netistä:)). Töissä tällä viikolla erityisen positiivinen työkamu, iloiset vastaantulevat tuntemattomat ihmiset, jotka tulivat matkalla fillaroidessa töihin vastaan ja hymyilivät, Monan ihanat, positiiviset viestit ( sisältäen myös sen Eetun ilouutisen). Joonaksen ilosta omista opinnoistaan. Ihanista mummoista ja papoista päätyössäni, mutta niin kiitollinen myös ihan mahtavista asiakkaistani uudessa työssäni <3

  • Reply
    Outi Karita
    18.9.2015 at 15:40

    Eihän tätä lukiessa voinut olla hymyilemättä :)
    <3

  • Reply
    siiri
    18.9.2015 at 17:17

    miten ihana postaus! tuli hirmu hyvä mieli :-)<3

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *