11.8.2015

Sunset

sunset2sunset

“Slow down and enjoy the simple pleasures in life”

Olen aika ajoin palannut selailemaan muutamia reissukuvia ja huomaan, että joka kerta niistä tulee yhtä mahtava fiilis. Kuvia katsellessa tuntuu, kuin pääsisi hetkeksi takaisin kauas. Erityisen lämpimästi muistelen meidän Sri Lankan reissua. Kymmenen päivän matka oli vasta alkua tuossa ihanassa maassa. Haluan sinne ehdottomasti vielä uudelleen. Auringonnousut- ja laskut olivat vailla vertaansa ja saavat vieläkin kuvien kautta melkein tipan linssiin, kun muistelen tuota matkaa.

Matkustaessa sitä onnistuu niin hyvin yleensä elämään hetkessä. Näkee ja kokee kaikki pienetkin asiat niin vahvasti. Kotona arjessa tulee helposti painettua nappula automaatille ja tiettyjä asioita vain suoritettua. Onkin välillä hyvä muistaa pysähtyä ja nähdä myös ne arkiset ja automatisoituneet asiat tarkemmin ja elää hetkessä sekä olla tarttumatta ärsyttäviin asioihin.

Tänään mm. ärsyynnyin autoliikkeen asiakaspalvelusta, joka oli aivan syvältä. Meidän auto meni rikki ja siihen tuli kallis remppa pienen vian takia. Harmittaa, mutta samaan syssyyn yritän muistuttaa itseäni siitä miten kiitollinen ylipäänsä saa olla siitä, että on mahdollisuus pitää autoa. Auton pitäminenkin on kuitenkin oma valinta ja myös etuoikeus. Muutama vuosi sitten meillä oli auto, joka oli parin kuukauden välein rikki ja sain pelätä joka kerta jättääkö se minut tielle. Loppujen lopuksi jätti keskelle moottoritietä pelti sauhuten. Nykyisessä autossa tämä vika oli vasta ensimmäinen..

Taidan pitää huomenna yhden kokonaan vapaan päivän tai ainakin jättää tietokoneen avaamatta. En ole tainnut reissun jälkeen muistaa pitää sellaista päivää lainkaan. Matkalla sekin oli paljon helpompaa. Huonot pätkivät netit olivatkin välillä tavallaan toivottu juttu ja auttoivat pääsemään irti “kiireestä”. Rakastan sitä, että on paljon tekemistä, mutta kun muistaa välillä myös hiljentää ja pysähtyä edes pieneksi hetkeksi on paljon energisempi ja luovempi taas tauon jälkeen. Ihana ikisuosikkini Marie kirjoitti juuri vähän aikaa sitten aiheesta sivuillaan. Otan siis hänen neuvostaan vaarin.

Ajastin muutamat jutut huomiselle (illalla kivaa alekoodivinkkiä!:) ), joten ihan hiljaista ei tule olemaan blogissa. Näihin tunnelmiin siis rentouttavaa iltaa kaikille <3 Itse lueskelen loppuillan kirjaa  ja aamulla ajattelin herkutella muffinsseilla banaanipannareiden sijaan!;) Todistusaineistoa löytyy Snapchatista (monanieminen).

Kuullaan <3

For now and then I go back to Sri Lanka while watching old photos. It was such an amazing place and I will definitely go back there one day. Sunset and sunrise, easy lifestyle and friendly people are the greatest thing in the island. In my daily life I fall to easily in this automated mode where I just do things without knowledge. We should learn living in the moment more often like we do while traveling. Today for instance I took a day off from my Macbook and it worked well even though it was hard to stay away from computer the whole day. I know I am going to be more energetic and creative after this short break. I made few posts on timer yesterday so the blog was not silent today and I still managed to take it easy. Next I will read a book and tomorrow I´ll have muffins for breakfast. ;)

 

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Kristiina
    11.8.2015 at 20:44

    Mä oonki miettiny myittekö auton Malesian aikana. Reissukuvat on aina ihania, harmi vain, että ne jää nykyään jonnekki ulkoiselle muistikortille ja ikinä niitä ei tule katsottua :( surullista! Voi sitä aikaa kun kuvat teetettiin ja liimattiin albumiin.
    Päivä ilman nettiä on loistava idea! Mä voisin myös jatkaa sun kaverina sitä, oon päässy jo hyvään vauhtiin netittömän elämän kanssa :)

    Mukavaa iltaa Turkuun! Pus <3

    • Reply
      monasdailystyle
      13.8.2015 at 10:00

      No ei myyty ja monta kertaa reissussa sitä pähkäilin ja pohdin, että kuinka tyhmää maksaa autoa, vaikkei ole edes Suomessa :D
      MUTTA nyt kun ollaan takas, niin on se vaan ihan sairaan kiva, kun päästiin sukulaisiakin kiertämään auton kanssa…
      Pikkuajot kyllä jää, mutta ainakin toistaiseksi ollaan niin mukavuudenhaluisia vielä, että on se vaan kiva pitää :)
      Ihan ilman nettiä en ollut, kun kännykkä oli käytössä, mut ihan pelkkä tietokoneetonkin päivä teki ihan super hyvää! Tästä tulee tapa!
      Haleja sinne <3 <3

  • Reply
    Pinja
    11.8.2015 at 22:49

    Siis vau mitä kuvia, ei tollaista olekaan! Rentouttavaa koneetonta päivää <3 :)

    • Reply
      monasdailystyle
      13.8.2015 at 10:00

      Voi kiitos Pinja <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *