27.6.2015

KL life lately

Kaikki täällä Kuala Lumpurissa alkaa olla meidän osalta viimeistä. Viimeinen yö Invitossa on takana ja olo on tosi haikea. En voisi olla enempää innoissani tulevasta 10 päivän Sri Lanka reissusta saati Pariisin rakkauden täyteisestä pitkästä viikonlopusta ja pisteenä ii:n päälle kotiin paluusta Suomeen. Samaan aikaan on kuitenkin ihan äärimmäisen haikeaa jättää kaikki tämä täällä taakse.. Viimeiset päivät ja viikot ovat menneet ihan hurjan nopeasti ja blogikin on jäänyt vähän huomaamattaan vähemmälle. Pyrin päivittelemään Sri Lankasta kuulumisia niin paljon, kuin vain mahdollista. Mikäli kuvien lataaminen tänne blogiin ei onnistu, koitan päivitellä ainakin FB:n ja instagramin puolelle terkkuja.

Tässä kuitenkin nyt muutama kuva viimeisiltä päiviltä vielä täältä Kuala Lumpurista.

last1

Upea Helipadi – täällä kannattaa KL:ssä vieraillessa käydä!

last2

Rakas ystävämme Annukka lähti Suomeen jo eilen. Hän vietti meidän kanssa Invitossa viimeisen yön ja päästiin yhdessä vielä aamupalalle ennen hänen lähtöä. ONNEKSI tämä ihanuus asuu Suomessa, ettei tarvinnut hyvästejä sanoa kovin pitkäksi aikaa <3

last3

Meikattu nassu “viimeistä” kertaa :D Sri Lankassa jätän meikit matkalaukun pohjalle. Josko Pariisissa sitten kaivaisi taas ripsarit esiin;)

last4

Drinksuilla ja mehuilla Pavilionin ihanassa yläkerran baarissa. Mä rakastan tätä näkyä. <3KL on ihana!!

last5

Tutustuttiin heti reissun alussa mielettömän ihanaan pariskuntaan täällä KL:ssä, joita toivottavasti nähdään pian vielä jossain päin maailmaa. Oli haikea olo käydä lounaalla samassa paikkaa, jossa treffattiin ihan ensimmäistä kertaa porukalla. Se on niin jännä miten jostain ihmisistä tulee heti ensimmäiselle näkemällä sellainen olo, kuin oltaisiin tunnettu ihan aina. Tällä hetkellä ystävämme on vierailulla Suomessa, mutta meidän harmikseen hän ehtii jo jatkaa reissua ennen, kuin me päästään takaisin. Haleja Riina tsiljoona <3

last6

Kakkuherkuttelua Annukan, Elinan ja Eetun kanssa vakkari kahvilassa (The Coffee bean & Tea leaf) <3

last7

Ja tuli sitä vielä tässä viimeisillä viikoilla kasvatettua hiukan hauistakin;)

Ihanaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua kaikille <3

Pst. Koitan matkalla päivitellä ahkerasti instagramia ja snapchattia, joten käykäähän seurailemassa! Löytyy nimimerkillä @Monasdailystyle & monanieminen

Our time here in KL is almost in it end and soon we are heading to Sri Lanka for ten days! Here is some pix about our life in KL lately. I am so going to miss this place and the people we met!

We had amazing last weeks with friends. We visited helipad, had breakfast, lunch and dinners with friends. We also enjoyed our favorite things like having coffee and cakes in CTBL for the last time (twice) and pumped iron in the gym downstairs. It is so sad to leave KL behind but at the same time I am waiting for so much to see my friend and relatives after a long time again! It good to get back home after all I think.. :)

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *