4.5.2015

Päivän meikki ja hiukset

päivänmeikkipäivänmeikki3
päivänmeikki2

Päivän meikki ja hiukset… Tai oikeastaan otsikon olisi pitänyt olla jokapäivän meikki ja hiukset;D Kuumuuden vuoksi hiukset tulee täällä pidettyä 90% ajasta suttunutturalla päälaella. Meikki koostuu meikkivoiteesta ja ripsarista. Tänään heittäydyin villiksi ja laitoin hieman vaaleaa luomiväriä ja mustaa kajaalia. Tekee muuten heti tuo musta kajaali ihan erilaisen lookin.

Hiuksiin olen koittanut keksiä jotain järkevää kampausta niille päiville, kun en niitä pese. Pyrin pitämään hiustenpesuvälin mahdollisimman pitkänä, mutta päivittäisen treenaamiseen vuoksi se aiheuttaa melkoisesti harmaita hiuksia. Kuivashampoo taitaa olla paras vaihtoehto silloin, kun ei pese hiuksia, mutta itse olen todella herkkä niiden suhteen. Lähes kaikki kuivashampoot aiheuttaa silmien kirvelyä ja kutinaa. En myöskään halua jättää kuivashampoota hiuksiin yöksi, joten niiden käyttö ei omalla kohdallani pidennä pesuväliä, kuin päivällä. Usein päädynkin tekemään niin, että treenin jälkeen ainoastaan huuhtelen hiukset vedellä ja kuivaan föönillä. Hiukset tämän jälkeen vaan tutulle suttunutturalle ja siinäpä se. Parhaimmillaan omat hiukseni ovat kuitenkin aina vastapestyinä ja föönattuina. Silloin niissä on edes vähän voluumia, ilman tököttejä. En ole värjännyt hiuksia enää moneen vuoteen, jonka vuoksi hiukset latistuvat helposti. Värjätyt pysyy huomattavasti paremmin muodossaan. Siitäkin huolimatta olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että aikoinaan päätin lopettaa hiusten värjäämisen. Kaikki päänahan herkkyydet ovat vaan muisto ja hiukset ovat loppuen lopuksi katkeilua lukuunottamatta miljoona kertaa paremmassa kunnossa, kuin värjäilyjen aikana.

Normaalisti pidän hiuksia paljon auki, mutta nyt useamman kuukauden nutturajakson jälkeen olen huomannut, että hiukset ovat tosiaan katkeilleet monista kohdin. Nutturan sijaan olen koittanut käyttää vaihdellen myös lettejä ja etenkin öisin letitän hiukset, jotta ne kärsisi mahdollisimman vähän. Täällä kosmetiikkavarastot ovat ihan minimaaliset, joten mitään hiusnaamioita tai tehohoitoja en myöskään ole tehnyt kertaakaan. Suunnittelin tänään, että kaataisin öljypurkin muhimaan hiuksiin – sillä saa loistavaa kiiltoa aikaan! :) Kookosöljy taitaa olla tähän puuhaan ihan paras vaihtoehto. Onko teillä muita vinkkejä hiustenhoitoon luonnollisilla konsteilla??:) Kaikki vippaskonstit otetaan ilolla vastaan ja laitetaan täällä testaukseen;)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply
    Ansku
    4.5.2015 at 14:10

    Joo ulkomailla tulee kyllä oltua pääasiassa hiukset kiinni. Hikinen liimaletti liiskautuneena poskiin on ällöttävää :D

    • Reply
      monasdailystyle
      4.5.2015 at 14:13

      Heh, täällä on alkanut jo melkein tottua siihen ;D Ulkona ollessa tulee välittömästi hiki :D Ymmärrän varsin hyvin miksi täällä paikallisten leppari vapaa-ajan puuhaa on ostoskeskuksissa hengailu – niissä on viileetä….

  • Reply
    Rosita
    4.5.2015 at 20:51

    Joo en voi ymmärtää ihmisiä, jotka heiluu helteellä tukka niskassa pyörien. Huh se on tuskaa :D Itsekin pidän aina helteellä päivisin ylhäällä ja mahdollisesti illalla suihkun jälkeen jätän ne sitten auki. Mitään erityisiä hiusvinkkejä ei ole antaa, öljyhoitoa on kuitenkin tullut kokeiltua ja hyvin toimii!

  • Reply
    Siru
    4.5.2015 at 21:31

    Itsellänikin on nimenomaan treenien takia välillä hankala pitää hiustenpesuväli kunnossa, mutta kyllähän niitä kekseliäitä kampauksia riittää! Ranskalaiset letit, erilaiset nutturat, pinniviritykset ja pikkunutturat vain päälaelle niin, että osa hiuksista jää auki.
    Itse olen käyttänyt kookosöljyä hiuksiini, ja varsinkin kun jaksaa pitää ainetta yön yli hiuksissa pyyhkeen kera, niin aamulla normaalin pesun jälkeen lopputulos on suorastaan silkkinen! :)
    Postauksen aiheesta löydät täältä: http://sirujee.blogspot.fi/2015/02/helli-hiuksiasi-kookosoljylla.html

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *