28.4.2015

Opiskelu Malesiassa

Blogi on koostunut viime aikoina hyvin pitkälle reissukuvista ja jutuista. Kati esitti postaustoivetta vaihto-opiskelusta ja muutenkin hieman arkisemmista jutuista.

Vaihdon aikana on tosiaan tullut matkusteltua paljon enemmän mitä Suomessa asuessa, mutta ihan perus arkea täällä suurimmaksi osaksi elellään. Töitä, opiskelua, salilla käyntiä, ruuanlaittoa, kahvilla käyntiä jne.

Keräsin nyt muutamia juttuja Malesian yliopistolla opiskelusta. Mikäli teillä tulee jotain erityisiä kysymyksiä mieleen tai muita postaustoiveita niin laittakaa ihmeessä tulemaan! :)

koulu

1. Luennolla 2. Koulun käytävä 3. Lounas kampuksella
4. Lounas paidalla. Veitsen puuttuminen näytti tuottavan alkuun hankaluuksia;) 

Heti ensimmäisillä viikoilla valitsimme kurssit, jotka halusimme suorittaa. Olimme tehneet Suomessa etukäteen jo alustavat suunnitelmat kurssien suhteen, mutta ne muuttuivat paikan päällä täysin. Halusimme saada kurssit lukujärjestyksen mukaan niin, että koulua on vain maanantaista keskiviikkoon. Jälkeen päin ajateltuna oli erittäin järkevää. Viiden päivän kouluviikko olisi ollut aivan liikaa. Kolmessakin päivässä on jo ihan tarpeeksi;)

Ensimmäinen viikko oli tutustumista muihin vaihtareihin ja koulun käytäntöihin. Leimoja haettiin noin sadasta eri paikasta ja jonotellessa mihin milloinkin meni tovi jos toinenkin;) Täällä olen oppinut enemmän kärsivällisyyttä mitä koskaan missään! Rennolla asenteella on pärjännyt hyvin. Kaikki on luonnistunut vallan mainiosti, kun on ajatellut, että kaikki järjestyy.

koulu3

Monet asiat hoituvat yliopistolla vielä melko kankeasti ja vaihtarit ovat Malesian yliopistolle suhteellisen uusi juttu. Tavat toimia ovat todella erilaiset mitä Suomessa, mutta omalla kohdallani se on mitä lähdin hakemaankin – täysin uutta kulttuuria. Uskon myös, että muutaman vuoden päästä täällä alkaa hommat sujua huomattavasti luontevammin. Malesian kehitys ihan noin muutenkin on ollut suurta viimeisten vuosien aikana, joten varmasti myös koulutusjärjestelmä tulee järkevöitymään.

koulu2

Kurssivalinnoissa päädyimme seuraaviin:

• Malaysian Economi

• Hospitality and Tourism

• Microeconomics

• Introduction to Psychology

• Commercial Law

koulu4

Kurssit ovat olleet päällisin puolin todella loistavia ja mielenkiintoisia. Suosikkini on ehdottomasti hospitality & tourism kurssi, jonka opettaja on huikea! Tunneilla keskustellaan paljon ja lähes joka kerta opettaja myös kyselee meiltä miten Suomessa mikä milloinkin toimii tms. Tällä kurssilla on tullut eniten tustustuttua muihin opiskelijoihin juuri opettajan tarjoaman opetuksen monipuolisuuden vuoksi.

Kaikkein epämiellyttävin kurssi puolestaan on Commercial Law, jonka opettaja on jopa hieman pelottava :D Viime tunnilla otin missiokseni keksiä yhden positiivisen puolen opettajasta ja pakotin vielä itseni sanomaan sen ääneen itse opettajalle;) Rikkoi hieman jäätä meidän välillä, mutten vieläkään koe kovin miellyttäväksi mennä keskiviikkona näille tunneille. Aihe on tavallaan ihan mielenkiintoinen ja opettaja tarjoaa paljon mielenkiintoisia esimerkkejä tapauksista, mutta sanasto tuottaa itselleni tässä aiheessa hyvin paljon vaikeuksia.

Mikroekonomian tunnit ovat omalla kohdallani todellista pään seinään hakkaamista. Aihe ei kiinnosta tippaakaan, mutta tunneista siedettäviä tekee ihan mahtava opettaja! Olemme monet kerrat jääneet rupattelemaan hänen kanssaan niin matkustamisesta, kuin ekonomiasta. Myös tällä kurssilla sanasto on hankalaa ja saankin nykiä Eetua hihasta toistuvasti (silloin, kun jaksan keskittyä;) ).

Psykan kurssi on pintapuolinen katsaus kokonaisuutena psykologiaan ja nämä tunnit menee aina nopeasti. Aiheet ovat entuudestaan tuttuja, koska olen muutaman kurssin Suomessakin psykaa lukenut. Opettaja on (tai ainakin yrittää olla) hauska ja yleensä kertoo kaikki “hauskat” kohdat malesiaksi, koska kaikki muut nauravat paitsi me vaihtarit… Välillä opettajan huumori riittää englanniksi asti, mutta minulta jää tälläin yleensä ne ymmärtämättä. Melko härskejä esimerkkejä ja muutaman kerran olen jäänyt monttu auki, että oikeastikko opettaja ääneen jotain sanoi. Erikoisia letkautuksia on tullut niin homoista, kuin kehitysvammaisistakin…

Malesian ekonomi kurssi on aiheeltaan todella mielenkiintoinen, mutta itse luennot ovat tappavan tylsiä! Viime viikolla otin tietokoneen mukaan, jotta sain muokattua kuvia tunnin aikana :D Jep myönnän – törkeää! Mutta, kun luennoilla meinaa oikeasti nukahtaa ja niistä ei saa yhtään mitään irti. Nämä luennot onneksi on hyvin usein peruttu milloin mistäkin syystä… Opettaja on kyllä kovin sympaattinen tapaus, muttei valitettavasti kaikkein paras opetusmetodeissaan.koulu5

Opiskelujen kautta on päässyt tutustumaan mahtavalla tavalla uuteen kulttuuriin ja jo lyhyen ajan jälkeen sitä kokee olevansa ihan hurjan kiitollinen kaikesta mitä on saanut eteensä. Uuden kulttuurin lisäksi parasta on tietysti ollut mahtavat uudet ystävät, joihin vaihdon aikana on tutustunut. Samaan aikaan meidän kanssa aloitti jopa 10 suomalaista, joten meillä on täällä melkoinen suomalaisten kommuuni :D Toki vaihtareita on muistakin maista. Monet ovat pidempiaikaisia vaihtareita esimerkiksi Kiinasta. Lyhyen ajan vaihtareita on mm. Meksikosta, Hollannista, Saksasta ja Jenkeistä. Huikeita persoonia ja monia tulee varmasti kova ikävä vaihdon jälkeen. Toivottavasti tulee pidettyä vielä vaihdonkin jälkeen yhteyttä kaikkiin näihin mahtaviin tyyppeihin. <3

koulu7

Tentit täällä ovat todella erilaisia mitä Suomessa. Oma tenttijännitykseni on kadonnut tuhkana tuuleen. Toivottavasti saan vietyä rennon asenteen mukaan takaisin Suomeenkin ;) Josko syksyllä uskaltautuisin pitkästä aikaa Turun yliopistolle tenttimään kursseja:D

Täällä tentit ovat yleensä monivalintatenttejä, joissa on noin 30-40 kysymystä. Vastausvaihtoehtoja annetaan yleensä neljä. Kysymykset ovat melko helppoja ja Eetu tuntuu olevan täällä melkoinen hikke, kun vetää kaikista tenteistä luokan parhaimpia ;) Viimeisimmästä tentistä opettaja antoi Eetulle suklaan palkkioksi luokan parhaasta tuloksesta. Voitte kuvitella millaisen mairean hymyn meikä veti tuossa vaiheessa ilmoille. Ylpeä tyttöystävä ilmoittautuu :D My man ;D

koulu6

Koulua on enää jäljellä muutama kuukausi. Ensimmäiset tentit on nyt kaikista kursseista takana. Seuraavaksi jäljellä on vielä muutamat ryhmätyöt ja viimeisenä juuri ennen lukukauden loppua lopputentit, joita täällä kaikki paikalliset ainakin taitavat jännittää ihan tolkuttomasti. Vaikkei tuo opiskelu omaa lempipuuhaani olekkaan, alkaa olla jo vähän haikea olo, että se täällä kohta loppuu. Samalla se tarkoittaa takaisin Suomeen tuloa ja kaikkien näiden mahtavien tyyppien hyvästelyä. Onneksi ei lopullisesti tietenkään. Jo nyt käteen on jäänyt yksi ikimuistoisimmista kokemuksista. En voi mitään muuta kuin suositella vaihtoon lähtemistä. Malesia on jättänyt kyllä ison jälken meidän molempien sydämeen ja täällä tullaan varmasti vierailemaan vielä vaihdonkin jälkeen uudelleen.

Siinäpä niitä – päällimmäisiä ajatuksia opiskelusta täällä KL:ssä. Kirjoitan varmasti vielä vaihdon jälkeen koontia koko ajasta. Mikäli tulee jotain erityistä mieleen opiskelusta tai muusta niin postausideat ovat aina tosi tervetulleita! :) Koitan saada ainakin päivä kuvina postauksen aikaiseksi, niitä kun usein toivotaan.

Ps. Näillä Malesian tyypeillä on muuten yksi todella outo ja erilainen tapa mitä meillä Suomessa. Tentit on tapana tehdä illalla – ILLALLA???!!!! Meillä pitäisi ensi viikolla olla mikron tentti 8.00 – 9.30 pm – Whaaaat?? Mun nukkumaanmenoaikahan on ysiltä, joten eihän toi vaan käy päinsä :D Asia, jota en kaipaa uudessa kulttuurissa – mun unirytmin sekoittaminen;)

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply
    Hansu
    28.4.2015 at 18:36

    No huh mikä aika tehdä tenttiä, en kyllä osais enää tohon aikaan keskittyä yhtään! Muissa maissa taitaa olla hyvinkin yleistä iltaopiskelu (tai onhan Suomessakin avoimessa yliopistossa iltaisin luennot ja tentit). San Diegossa loppui kerran luento puoli kymmeneltä ja opettaja toivotti lopuksi hyvät yöt. Espanjassa sai valita, onko päivä- vai iltaryhmässä, eli kaikkia kursseja järjestettiin tuplana. Aamuihmisillä koulua oli siis n. 8-14, ja iltaihmisillä 16-22… Ja auta armias jos oli ottanut kursseja miten sattuu niin päivät venyi kellon ympäri…

    – Hansu // Hassutellen

    • Reply
      monasdailystyle
      29.4.2015 at 01:35

      Onneksi sentään ihan kaikki tentit eivät oo olleet iltaisin;) Mutta suosikki tenttiajankohta on kai vielä kaiken lisäksi perjantai- ilta täällä :D Yhden kurssin kanssa väännettiin jo opiskelijoiden kesken tuosta perjantaista;)
      Mutta niinhän se on, että joillekin aamutentit on vähintään yhtä kamalia mitä esim mulle ilta.. Loistavaa, jos on vaihtoehtoja! :)

      • Reply
        Hansu
        29.4.2015 at 09:49

        No hyvä ettei kaikki sentään ole nukkumaanmenoaikana :D Taitaa olla siis vaan keino välttää päällekkäisiä tenttejä. Espanjassa tuo ratkaistiin niin, että osa tenteistä oli lauantaina!

  • Reply
    -kata-
    28.4.2015 at 20:51

    Hei,

    ja anteeksi, mutta kyllä tuo “vaihto-ohjelma” kuulostaa lähinnä joltain kesäkurssilta, jossa hiukan opiskellaan jotain ja sitten chillaillaan. Kuinka paljon saat noista korvaavuuksia Suomessa?
    Sääli ylipäänsä, että vaihtoon lähtö on mennyt tuollaiseksi pelleilyksi: hiukan opiskellaan sitä ja tätä, kurssit valitaan ajankohdan mukaan ja liikutaan isossa vaihtariporukassa. Ihan kiva kokemus joo varmasti, mutta ei paljoakaan tekemistä sen normaalin arkielämän kanssa.
    Tämä kuulostaa ehkä hieman mummomaiselta, mutta aiemmin vaihtoon lähtö oli oikeasti mielenkiintoista: opiskeltiin ihan kunnolla (itselläni hyväksiluettiin kahden lukukauden opinnoista yli 40 op:tä), asuttiin paikallisten kanssa ja liikuttiin paikallisten kanssa, mahdolliset vaihtariporukat kiersin kaukaa. Oli antoisa vuosi ja oli todella sellainen olo, että asui keskellä kyseisen maan arkea ja kulttuuria.

    • Reply
      monasdailystyle
      29.4.2015 at 01:42

      Moi Kata! :)
      Voi ei kannata sääliä laisinkaan!:) Täällä olisi ihan hyvin voinut myös tehdä sun mainitsemalla tavalla! Kaikki on kiinni valinnoista. Kurssit olisi voinut valita niin, että ne olisivat viitenä päivänä. Olisi voinut ottaa esim saman määrän kursseja, mutta hajautettuna viikon jokaiselle päivälle tai vaihtoehtoisesti olisi voinut tehdä enemmän kursseja. Hyväksyluettua saa normaalisti suomeen, eli pisteitä tulee viidestä kurssista 25 opintopistettä.
      Myös paikallisten kanssa elämä kampuksella olisi onnistunut vallan mainiosti niin halutessaan! :) Meidän yliopistolla on majoitus mahdollisuus, josta olisi voinut vuokrata huoneen.
      Tämä meidän kesäkurssimaisuus ja chillailu on vain ihan meidän itsemme valitsemaa ja olemme ihan äärimmäisen tyytyväisiä tähän aikaan ja siltikin kokenee tutustuvamme maan kulttuuriin;) Sehän tässä elämässä parasta onkin, ettei kaikkien tarvitse tehdä samoin vaan voi kuunnella omia mieltymyksiä ja elää niiden mukaan toteuttaen itseään parhaaksi katsomallaan tavalla :)

      • Reply
        monasdailystyle
        29.4.2015 at 01:44

        Oi ja vielä pitämäni sanoa, että olen erittäin onnellinen etten kiertänyt vaihtariporukoita kaukaa!! ;D Ihania ihmisiä (hekin!) ovat!!! <3 <3 <3 8) Olen jokaisesta uudesta tuttavasta ja sittemmin muutamasta kovin läheisestä ystävästä äärimmäisen kiitollinen :)

  • Reply
    Siiri
    28.4.2015 at 23:27

    Hei tää oli ihana postaus! Jotenkin tuli ihan elävästi silmien eteen miten Eetu loistaa siellä ja kerroit niin hyvin kursseista ja opettajista että ihan kuin olisin itsekin siellä samoilla tunneilla – tai siis nousi heti mielikuvat siitä miltä kukin opettajasi näyttää mun mielikuvituksen mukaan jne :-D Ihan kyllä hullua että “kohta” teidän vaihto on ohi vaikka juurihan te lähditte sinne! Varmasti monen monta tarinaa jää kyllä kerrottavaksi – ja mä haluun kuulla ne kahvikupposen äärellä kun palaatte ;-)<3 Nauttikaa!

  • Reply
    monasdailystyle
    29.4.2015 at 01:46

    Murmeli <3 Todellakin pitkät kahvittelut tai kävelylenkki ku tullaan takas ni ehditään vaihtaa kunnolla kuulumisia <3<3 :)

  • Reply
    Laura
    29.4.2015 at 03:51

    Olipa mielenkiintoista lukea vähän vaihto-oppilasajasta myös jossain muussa Aasian maassa, mä kun oon majaillut tän kevään puolestani Hong Kongissa vaihtarina :) Meilläkin on final examit tällä hetkellä meneillään ja vaikka mun tentit ovat kaikki sattuneet ajoittumaan aamuun, on esimerkiksi monella mun kaverilla tenttejä ainoastaan iltaisin ja parhaimmillaan tenttiaika päättyy vasta iltakymmeneltä… Tuollainen tuntuu jotenkin tosi hassulta suomalaiseen “aamukulttuuriin” tottuneelle, mutta no – maassa maan tavalla! :D
    Hurjasti tsemppiä loppukevättä varten ja nauti täysin rinnoin jäljellä olevasta vaihtariajasta!

    • Reply
      monasdailystyle
      2.5.2015 at 05:01

      Oi mahtavaa! Toivottavasti sulla on ollut huikea vaihtariaika:) Ja kiitos paljon – samoin sulle <3 :)

  • Reply
    Kati
    29.4.2015 at 11:31

    Heippa, ja kiitokset näin nopeasti toteutetusta postaustoiveesta! Ilmeisesti myös muitakin lukijoita kiinnosti samat asiat, on varmasti monia, jotka miettivät vaihtoonlähtöä ja sopivia ilmansuuntia vaihdolle! Oli mukava lukea kurssivalinnoista, ja erityisesti kertomasi tuntemukset aihevalinnoista ja opettajista tekivät jutusta persoonallisen :). Jokainenhan tekee vaihdostaan omanlaisensa omilla kurssi ja asumisvalinnoillaan, se kaikille suotakoon.

    Mukavaa loppukevättä teille sinne!

    • Reply
      monasdailystyle
      2.5.2015 at 05:04

      Kiitos itsellesi postaustoiveesta <3 :)
      Ihanaa kevättä myös sinne Kati!!

  • Reply
    juuli
    29.4.2015 at 15:34

    Mielenkiintoinen postaus :)

    Onko teillä siis kaikki kurssit samat Eetun kanssa? Opiskeletteko muuten täällä Suomessakin samassa pääaineessa?

    Entä tuntuuko teistä, että olette oppineet yhtä paljon Malesian kursseilla kuin Suomen kotiyliopiston kursseilla, vaikka tentit tuntuvatkin helpommilta yms?

    Ovatko valitsemanne kurssit jotain ylimääräisiin opintoihin hyväksiluettavia? Vaikuttiko siltä, että halutessaan olisi löytynyt pakollisiin opintoihin hyväksiluettavia kursseja? Itse opiskelen kauppakorkeassa, ja tuntuu että edes muissa Suomen yliopistoissa suoritettuja kursseja saa tosi nihkeästi hyväksiluettua pakollisiin opintoihin.

    • Reply
      monasdailystyle
      29.4.2015 at 16:09

      Kiva kuulla Juuli:)
      Meillä on kaikki kurssit samoja täällä, mutta Suomessa ollaan eri tiedekunnissa. Eetu opiskelee kauppakorkeassa ja mä puolestaan yhteiskuntatieteellisessä.
      Täällä oppiminen on ollut tosi erilaista mitä Suomessa. Kyllä Suomessa opetuksen laatu on parempaa, mutta toisaalta täällä on saanut ihan hurjasti kursseilla aihetta ajatella asioita erinäkökulmasta ja omalla kohdallani heikko englannin taito on vahvistunut tosi paljon ja oon saanut hurjasti lisää itsevarmuutta siihen:) Ja kyllä, ylimääräisiin opintoihin pitäisi mennä. Muutama kurssi varmasti onnistunee myös saada sivuainekokonaisuuksiin, mutta ne selvitellään tarkemmin vasta takaisin Suomeen palatessa. Opintokokonaisuuksia olisi ollut täältä todella hankala saada jos on näin lyhyen ajan, mutta pidemmällä ajalla olisi onnistunut varmasti.

  • Reply
    Emmi L.
    3.5.2015 at 18:36

    Arvelinkin, että törmäisitte ihanaan Annaan kun huomasin, että olette molemmat samassa paikassa vaihdossa :)

    Emmi L.
    http://happyfeetingblogi.blogspot.com

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *