21.9.2014

12 x perfect leather pants

Vihdoinkin sain koottua jo ajat sitten lupaamani postauksen suosikkinahkahousuista eri nettikauppojen valikoimista! Aikaisemmassa postauksessa keräsin 5 erilaista asukokonaisuutta nahkahousujen ympärille. 5 leather pants outfit ideas– postaus löytyy täältä.

Tällä hetkellä nahkahousuja löytyy ihan hurjan paljon valikoimista. Viime syksynä muistan vielä, että oli vaikea löytää silmää miellyttäviä yksilöitä, koska suurimmassa osassa oli jotain “ylimääräistä”. Useammat mallit olivat esimerkiksi vain puoliksi nahkaiset ja takaosa oli esimerkiksi kangasta. Onhan sellaisetkin kivat, mutta itse tykkään kaikkein eniten hyvin pelkistetyistä malleista. Nyt suosikkeja löytyi paljon! :) Vaikka omasta kaapistani löytyy jo nämä täydelliset By Malene Birgerin yksilöt olen alkanut kaivata myös toisia. Erityisen ihastunut olen vähän löysemmän mallisiin nahkahousuihin, mutta toisaalta tiedän, että ne saattaisivat olla hetken ihastus ja kyllästyminen voisi tulla vastaan liian pian. Pitää siis vielä hieman harkita. Mustien nahkahousujen sijaan myös vaaleat yksilöt ovat super kauniit. Itse käytän paljon mustia vaatteita syksyllä, joten tekisi hyvää välillä vaihtaa vaaleampiin ja raikkaampiin kokonaisuuksiin. Vaaleat nahkikset sopisivat valkoisen paidan tai vaikka vaaleansinisen kaveriksi täydellisti:)

1. Freaky Nation
2. Freaky Nation
3. Strenesse
4. Patrizia Pepe
5. Michael Michael Kors
6. 2 Love Tony Cohen
7. SAMSØE SAMSØE
8. Hunkydory
9. BLK DNM
10. By Malene Birger
11. By Malene Birger
12. Day Birger Et Mikkelsen
(Adlink/Mainoslinkit)

Mitkä ovat teidän suosikkejanne näistä?:)

Keräsin vielä blogista muutaman vanhan asukokonaisuuden, joissa By Malene Birgerin nahkikset ovat olleet päällä. Syksyn jatkuessa nämä housut tulevat varmasti olemaan yhdet käytetyimmistä.

Onko ruudun toisella puolella muita nahkahousujen nimeen vannovia?:)

Finally I was able to make this post which I promised to to like a sentury ago. Here are my favourite leather pants from my affiliate partners. As you know I already have these leather pants by Malene Birger in my closet but I have started thinking to have a lighter pair of pants to wear with white or even baby blue shirts for instance. I alos made a little collage out of outfits where I wear these MB leather pants. Does anyone share this leather pant obsession whit me? See you!

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Janet
    22.9.2014 at 09:38

    Voi, näihin megamuhkukinttuihin en kehtaa nahkapökiä laittaa, mutta julmetun upeilta ne sun päällä näyttää!♥

    • Reply
      Mona
      22.9.2014 at 09:54

      No pyh ja pah! Sä olet upet Janet <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *