19.9.2014

Quelques Notes d’Amour

Helsinkipäivä osa I– postauksessa kirjoitin aamun ohjelmasta Supertrashilla. Iltapäivällä puolestaan suuntasimme Mariannan, Natalian ja Uinon kanssa Marsaanan showroomille Yves Rocherin uuden tuoksun lanseeraustilaisuuteen. Paikan päällä vastaan tuli myös muita tuttuja bloggaajia – mm. Taru, Reetta ja Anna-Maria! :)

Voi pojat, että Marsaaalla vastassa oli upeasti esille laitetut tarjoilut sekä itse uusi tuoksu!!8) Ihan bloggaajien kuvausunelma keskellä vaaleanpunaisia makaronseja ja shampanjalaseja;)

Olen tehnyt Yves Rocherin kanssa tehnyt jo pitkään yhteistyötä ja heidän tuotteidensa ja arvojensa lisäksi jaksan ilahtua aina erityisen paljon Yves Rocherin työntekijöiden näkemisestä. Ihania tyyppejä, jotka harmikseni eivät kuitenkaan käy liian usein Suomen puolella.

Tilaisuudessa meille esiteltiin uutta tuoksua, joka valmistetaan käsityönä aamunkoitteessa poimituista damaskonruusun kukista Turkissa:) Tuoksussa on voimakkaan ruusun tuoksun lisäksi vivahdetta hunajasta. Itse tykästyin tuoksun lempeään ja aistilliseen hehkuun. Pullo on myös mielestäni kauniin yksinkertainen pienellä sydänyksityiskohdallaan:)

Tuoksu löytyy jo Yves Rocherin nettikaupasta täältä. Yves Rocher juhlii tänä vuonna 55- vuotista taivalta ja parhaillaan on menossa myös mukava juhlatarjous, jolla saa koko tilauksesta 30% alennuksen koodilla YR5530!:) Tarjous on voimassa vielä 21.9 asti. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää ja täytellä kosmetiikkakaappia. YR:llä on super paljon kaikkea ihanaa. Omia ultimate suosikkejani ovat heidän kuorinta-aineet, itseruskettavat, huulipunat ja luomivärit! :)

Kiitos vielä Yves Rocherille ihanasta tilaisuudesta <3 Toivottavasti nähdään pian uudelleen.

After spending the morning with Supertrash it was time to visit Yves Rochers showroom at Marsaana with my lovely girls Marianna, Natalia and Uino at the afternoon.

Ou boy, what a ´pinkness´ waited us there! I´ve been cooperating with YR for a while and as much I love their products and values it is also so great to meet the YR staff members! Awesome people! Unfortunaly they are not visiting Finland that often..

At the event the new YR parfume was presented to us. It is made from hand picked damasko rose flowers and it was elegant and kinda gentle. I was sold for it! The parfume is already for sale in YR e-store. With the salescode YR5530 you´ll get 30% off from the total amount of your order. The code is valid until 21th of September.

Thanks Yves Rocher for this lovely afternoon! Hope to see ya all soon again!

(Yves Rocher Adlinks/Mainoslinkit)

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply
    Janet
    19.9.2014 at 20:58

    Miten ihania hempeitä hattara kuvia <3 Varmasti tunnelma ollut täys kymppi :)

    • Reply
      Mona
      20.9.2014 at 09:31

      Eikö<38) Oli aika kiva kuvailla näitä ;) Tuli itsellekin ihan hattarainen fiilis;)

  • Reply
    Mankka
    20.9.2014 at 00:36

    Samaa kommentoin kuin Janet, ihanan värisiä hattarakuvia :)

    • Reply
      Mona
      20.9.2014 at 09:32

      Hih, kiitti Mankka <3 :) Pinkki on pop 8)

  • Reply
    Reetta_E
    21.9.2014 at 00:34

    Toi oli kyllä niin prinsessa päivä – oot onnistunut upeasti vangitsemaan tunnelman näihin kuviin! <3
    Oli ihana nähdä pitkästä aikaa! <3
    Harmi etten ehtinyt jäädä juttelemaan kun oli pakko kiiruhtaa töihin. :(
    Toivottavasti nähdään pian paremmalla ajalla! *pus*

    • Reply
      Mona
      21.9.2014 at 10:43

      Oli kyllä kiva törmätä sattumalta :) Ja kiitos, ei näistä hattaroista olis kyllä saanu ku söpöjä kuvia :D

  • Reply
    Taru /HOME AT LAST
    22.9.2014 at 21:16

    Jee, jo toka kerta viikon sisään tänään! :D <3 Ja mä tuun vielä sinne Turkkusen suunnalle joku kerta, varo vaan… ;)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *