15.8.2014

Treenivaatteiden lempparit

Pyrin aina mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan teidän ihanien toiveita postauksien suhteen, mutta välillä inspis tai aika ei vaan tunnu riittävän. Nyt aion ottaa taas kerran itseäni niskasta kiinni ja tavoitteeni on saada tämän kuun aikana ruksittua mahdollisimman monta toivepostausta muistikirjasta toteutuneiksi!! :) Olen nimittäin jokaikinen kerta äärimmäisen iloinen teidän toiveista ja palautteista blogin suhteen. Ne ovat ehdottomasti tervetulleita ja toivon, että jatkossakin jaksatta antaa aikaanne ja arvokkaita mielipiteitänne sisällön suhteen.

Tänään toivepostauksen aiheena lemppareimmat treenivaatteeni. Yllä olevassa kollaasissa on tämän hetken suosikit. Mustat Niken trikoot ovat jo ikuisuuden vanhat, mutta ovat edelleenkin luottokamaa! Todella kestävät ja ennen kaikkea älyttömän mukavat jalassa. Niken treenipöksyjä ei mielestäni voi kaapissa olla koskaan liikaa.

Kesän aikana olen erityisesti rakastunut värikkäisiin ja pirteisiin urheiluliiveihin. Kotona treenatessa ei yläosaksi tarvitse muuta kuin urheilutopin. Olen kuolannut Niken ihania yksilöitä nettikaupoissa, mutten vielä ole toistaiseksi raaskinut niitä hankkia. Omassa kaapissani suosikkien paikkaa pitää H&M:stä hankitut pinkit liivit. Nämä ovat omiin tarpeisiini riittävän tukevat ja rakastan tuota väriä!

Topeista lemppariksi päätyy myös melko uusi H&M yksilö. Pinkin värin lisäksi rakastan treenivaatteissa harmaata ja voisinkin täyttää treenivaatehyllyn pelkästään harmaalla ja pinkin eri sävyillä :D

Niken kengät ovat jo pitkään olleet ihan ykköset. Vomero mallin lenkkareita on tullut kulutettua jo useammat, mutta niiden lisäksi olen kyllä tykästynyt todella paljon Free malliin. Aikaisemmin käytin pelkästään Asicsen lenkkareita, mutta nyt en ole vuosiin niitä kokeillut.

Sellaisia tänään! :) Seuraavaksi koottuna treenivaatteita, joita voisin hankkia lisää kaappiin;)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Maria
    15.8.2014 at 18:18

    Hei Mona! Toivepostausta täältäkin. Haen itselleni kaunista, tyylikästä, ajatonta jne. käsilaukkua lähinnä matkakäyttöön. Laukkuun tulisi mahtua kukkaro, kännykkä, vesipullo, kamera, lentoasiakirjat, huulipuna, pieni peili ym. pientä. Laukkua tulisi voida kantaa myös olalla. Tällä hetkellä minulla on LV:n pienehkö käsilaukku, jonka lisäksi olen kantanut Longchampin kassia, johon mahtuu myös pieni määrä ostoksia.

    Olen nähnyt sinulla monia ihania tähän tarkoitukseen sopivia käsilaukkuja, joten luotan sinuun :).
    ps. löysin Liu Jo:n farkut kauttasi. Kaunista viikonloppua t. Maria

    • Reply
      Mona
      16.8.2014 at 09:32

      Hei laukkupostaus siis työnalle! :) Kiitos postaustoiveesta Maria <3 :) Ja ihanaa viikonloppua myös sulle!! :) :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *