25.4.2014

5 kosmetiikka suosikkia

Sain aurinkoiselta Jontulta postaustoiveena listata 5 suosikkia kosmetiikan puolelta. Puteleiden rakastajana tämä osoittautui aika vaikeaksi, sillä suosikkeja löytyy vaikka miten paljon. Ajattelinkin, että tällaisen 5 suosikkia– postauksen voisi toteuttaa useammin aina sen hetken tai vaikka kuukauden suosikeista. Tällöin tulisi kirjoitettuakkin enemmän niistä hyväksi havaituista tuotteista.

Postauksen kaikki tuotteet olen saanut blogin kautta.

Ensimmäisenä ikisuosikki Jurliquelta Herbal Recovery kasvoöljy. Ylipäänsä öljyt ovat löytäneet tiensä kosmetiikkakaappiini pysyvästi. Rakastan niiden tuomaa pehmeyden tuntua iholla ja olen myös huomannut, että kasvoöljyt ovat aivan loistava vaihtoehto rasvoittuvalle iholle voiteiden sijaan. Ne hellivät ihon kosteustasapainoa, mutta ehkäisevät kuitenkin samalla ylimääräistä ihon rasvoittumista. Myös äitini on ihastunut Jurliquen kasvoöljyihin. Itse käytän kasvoöljyä niin aamuisin meikin alla, kuin iltaisinkin ennen nukkumaan menoa kasvojen puhdistuksen jälkeen.

Toinen suosikkimerkkini ihonhoidon saralla on Dr.Hauschka. Vartaloa rakastan kosteuttaa tällä Lavender Body Oililla. Tuoksu on huumaava ja iho todellakin on siloinen ja pehmeä tämän öljyn jäljiltä. Olen selkeästi aivan hurahtanut kaikkiin öljyihin! Niin kosmetiikassa, kuin ruuanlaitossakin;) Tämä Body Oil sopii loistavasti myös hierontaan ja olenkin itse välillä hieronut sen kanssa pohkeita, jotka tuppaa mennä ajoittain turhankin jumiin.

Dr.Hauschkalta toinen suosikkini on puhdistusvoide. Ymmärtääkseni moni käyttää tätä tuotetta vähän eritavoin. Itse sain ohjeen käyttää puhdistusvoidetta jo puhdistetulle iholle viimeistelemään ihon puhdistus. Tämä tavallaan toimii päivittäisenä ihon kuorintana. Voide on ruskeaa ja paksua tatinaa. Sitä kuuluu laittaa pikkurillin pään kokoinen määrä kämmenelle ja lisätä joukkoon vettä ja huom painella(!) aine kämmenillä kasvoille, ei siis hieroa kuorinta-aineen tavoin. Itse käytin tätä tuotetta aluksi väärin ja vasta Sannan käsittelyssä olessani hän neuvoi oikean tavan. Puhdistusvoiteen tarkoitus on imukupin tavoin poistaa ihon epäpuhtauksia. Kun voide yhdessä veden kanssa painellaan kasvoille nousee epäpuhtaukset ihosta pintaan ja samalla pois. Painelun voi toistaa noin kolmesti runsaan veden kansas. Tämän tuotteen käyttö vaatii kärsivällisyyttä ja muutaman minuutin lisää aikaa. Lopputulos on kuitenkin vaivan väärtti. Rakastan tuotteen tuomaa puhtauden tuntua iholle. Minulla puhdistusvoide sijaitsee suihkukopissa ja teen tällä puhdistuksen aina samalla, kun käyn suihkussa. Silloin se on kaikista helpointa. Saan monilta viestiä ja vinkkipyyntöjä mitä tehdä, kun pillerien lopettamisen jälkeen iho on mennyt huonoon kuntoon. Ruokavalion lisäksi suosittelen aina mielelläni juuri tätä puhdistusvoidetta ihonhoitotuotearsenaalien lisäykseen.

Tämä Lierakin Aftersun Serum on uusi tulokas, jonka teho tuli todistettua juuri Dubain lomalla. Seerumi levitetään kasvoille ja decolletelle korjaamaan ja ehkäisemään auringosta johtuvia ikääntymisen merkkejä kuten ryppyjä, maksaläikkiä ja kuivuutta. Tuote oli aivan loistava ja todellakin kosteutti ihoa täydellisesti! Vaikka tätä kuuluu käyttää kasvoille ja decolletelle niin minä kyllä laitoin surutta myös hieman punoittavaan mahaan ja selkäänikin tätä reissussa. Ihana tuote, joka tekee ihosta todella silkkisen ja kosteutetun tuntuisen! Ehdottomasti kesän must have.

Yksi merkki johon olen myös kovasti ihastunut on Jane Iredale. Heillä on monia ihania tuotteita, mutta tällä hetkellä erityisesti pidän ihanan raikkaan appelsiinin tuoksuisesta Balance Hydration Sparaysta. Se kosteuttaa ja tasapainottaa ihoa puhdistuksen jälkeen tai sitä voi suihkia meikin päällekin virkistämään kasvoja. Tämä suihke myös tasapainottaa talintuotantoa ja ihon pH:ta. Raaka-aineina toimii appelsiinin eteeriset öljyt, appelsiinin kuoriuute, greipin kuoriuute ja vihreän teen uute. Tämä tuote onkin saanut myös Ecocert sertifioinin, mikä on aina ainakin mulle plussaa!

Siinäpä niitä tämän hetken suosikkeja!:) Lisää tulossa mahdollisesti taas myöhemmin.

Tuotteet saatu blogin kautta

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    Jonttu
    25.4.2014 at 10:32

    Kiitos. :) Kiva nähdä, että ekologiset tuotteet ovat listallasi korkealla. :)

    • Reply
      Mona
      25.4.2014 at 10:53

      Kiitos itsellesi, kun annat aikaa ja esität toiveita:) Niitä on aina kiva saada:)

  • Reply
    Anneli
    25.4.2014 at 15:15

    Tää ei liity mitenkään mihinkään, mut vedätkö leukoja ja jos kyllä niin kuinka treenasit alkuun? :)

    • Reply
      Mona
      25.4.2014 at 19:18

      Hih :D Noooo mun tavote on ties kuinka kauan ollut 10 leukaa, mutta eipä oo vielä onnistunut. Hyvä kun yhden pääsen……:D
      Nyt reväytin toisen olkapään kuukausi sitten ja painoharjottelu on jääny tosi vähälle:(
      Mutta siis paljon vaan punnerruksia, selkälihasliikkeitä, haukkaria ja niitä leukoja sen mitä pääsee.
      Mialla on kivoja leuanvetoja juttuja blogissa – käy kurkkaamassa!!:) http://www.miaslemons.com/2014/02/starting-pull-ups.html

  • Reply
    MS
    25.4.2014 at 17:30

    Dr. Hauschkan Puhdistusvoide on ihan huippu. Minäkin suosin luonnonkosmetiikkaa hyvin vahvasti :) Aiemmin pidin Dr. Hauschkaa jotenkin tylsänä ja “lääkemäisenä” sarjana, mutta mielikuvani kääntyi ihan päälaelleen, kun testailin tuotteita ensi kertaa blogin kautta. Listasinkin Puhdistusvoiteen yhdeksi vuoden 2013 parhaimmista puhdistustuotelöydöistäni :) Lieracin tuotteisiin olen osaan tutustunut, mutta tuota seerumia en ole kokeillut. Menee kyllä testilistalle :) Jurliquen tuotteisiin tutustun parhaillaan ja niistä olen kirjoittamassa juttua myös blogiini.

    Kiva idea muuten tämä Top5 suosikkituotteet. Itse en kosmetiikka- ja kauneushulluna voisi koskaan valita vain viittä suosikkia, mutta tuo “tämänhetken top5 suosikkituotteet” on tosi kiva idea. Voisin toteuttaa myös omassa kauneusblogissani :)

    http://beauty-highlights.blogspot.fi/

    • Reply
      Mona
      25.4.2014 at 19:20

      Hei mahtavaa, kiitos paljon kommentista! :) Ehdottomasti toteutukseen top 5 tuotteet!!:)
      Toi puhdistusvoide on kyllä vaan niin huippu, kiva kuulla, että oot myös siitä tykännyt!

  • Reply
    Cara
    25.4.2014 at 18:14

    Hih, luin töistä tullessani metrossa tämän postauksen ja ryntäsin samantien apteekkiin ostamaan tuon Lieracin after sun -seerumin! Mä oon blogimainonnan uhri! :D Ei vaan apteekkiin oli asiaa muutenkin ja toi tulee varmasti tarpeeseen, kun huomenna lähdetään Portugaliin rantalomalle. Mulla kun tulee auringosta pigmentaatiota ja aurinkoihottumaa, joten toivon, että tuosta olisi apua. :)

    • Reply
      Mona
      25.4.2014 at 19:13

      Hih:D Raportoihan sitten loman jälkeen miten seerumi sulla toimi!! :)

  • Reply
    Jenni
    25.4.2014 at 18:56

    Heippa! Saako Turusta jostakin tuota Lieracin seerumia ja jos niin tiedätkö mihin hintaan? Haluaisin kokeilla kun taas on aika keksiä jotain ennen kuin kesän maksaläiskät alkavat pukkaamaan naamaan.

    -Jenni

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *