5.3.2014

Dubai hotelleja

Sain kivan postaustoiveen LadyBluelta Dubain top3 vaihtoehdoista hotellien saralla. Olen tässä katsellut jo ahkerasti hotelleja ja keräsinkin tähän nyt vaihtoehtoja joista pidän. Ihan kolmeen en saanut karsittua vaihtoehtoja;) Dubaissa on järkyttävän paljon vaihtoehtoja, joten yhden valitseminen ei todellakaan ole helppoa.

Halusin mainita myös meidän ensimmäisen Dubain matkamme hotellin. Olimme kaikinpuolin todella tyytyväisiä hotelliin ja kirjoitin tuolloin erillisen postauksen siitä täällä. Hintalaatu kohtaa tässä hotellissa mielestäni tosi hyvin!

Savoy Suites Hotel Apartments

Savoy Suites sijaitsi hieman syrjempänä, joten nyt haluaisimme vähän toiseen suuntaan hotellin. Toki Dubaissa kulkuyhteydet ovat todella hyvät ja taksilla matkustaminen on halpaa, joten periaatteessa sijainti kuin sijainti on hyvä..

Jumeirah Beach Hotel

Mikäli budjetteja ei tarvitsisi miettiä lainkaan olisi valintani ehdottomasti huikean upea Jumeirah Beach hotel. Mieletön paikka ja mikä minua kaikkein eniten ihastuttaa on hotellin asukkaille koko ajan käytössä oleva vesipuisto, jossa viime reissullakin kävimme viettämässä yhden päivän! :D Tämä vaihtoehto tulee kuitenkin vielä toistaiseksi odotuttamaan itseään.

Alla vielä muita vaihtoehtoja, jotka kiinnostavat lähinnä sijainnin puolesta. Toiveena on myös, että hotellissa on siisti kuntosali, uima-allas ja mahdollisuus melko nopeasti rannalle.

Sofitel Dubai Jumeirah Beach

JA Ocean View Hotel

JA Ocean hotellissa pidin erityisesti vaaleasta sisustuksesta!!:)

Dusit Residence Dubai Marina

Ramada Plaza Jumeirah Beach Residence

Villa Rotana kiinnosti Xenian aikaisempien suosittelujen perusteella!:)

Villa Rotana

Siinäpä siis niitä vaihtoehtoja. Löytyykö joukosta hotelleja, joissa joku olisi jo majoittunut? Entäs mitkä on teidän suosikkejanne Dubaissa? Vinkkejä otetaan taas erittäin innolla vastaan:) Mikäli olette omissa blogeissanne kirjoitelleet Dubain hotelleista laittakaa ihmeessä niihinkin linkkejä tulemaan!:)

(Huom.Kaikki kuvat on lainattu Hotels.com sivuilta ja linkkien kautta pääsee tutustumaan tarkemmin hotellin tietoihin! Hotellilinkit ovat Hotels.com mainoslinkkejä.)

You Might Also Like

10 Comments

  • Reply
    LadyBlue
    5.3.2014 at 18:15

    Oi ihanaa kun teit tän :) Ehdotin tosiaan varovaisesti top 3 hotelleita, mutta tässähän on tosi kattava paketti, täytyykin syventyä oikein ajan kanssa. Mun suosikkihotelli Dubaissa on Gloria Hotel, mutta myös tuosta Ocean View:sta olen kuullut hyvää!

    • Reply
      Mona
      5.3.2014 at 20:27

      Kiitos sullekin vinkistä pitääkin tuo tsekata!! :)
      Ja kiitos postaustoiveesta, niitä on aina tosi kiva saada:)

  • Reply
    Sari Akrén
    5.3.2014 at 22:22

    Pakko sanoa tähä, että vaikutat aika porvarilta. Ostelet 600 euron nahkahousuja, matkustelet vähän väliä ja koko ajan jtn uutta materiaa. Tästä nyt tulee tietty se ” olet kateellinen”-kommentti..mutta sun elämä nyt vaan näyttää siltä. Ja iha vaan tää oli toteamus..ei sinäänsä puolesta eikä vastaan.Kunhan sanoin.

  • Reply
    Mona
    6.3.2014 at 09:44

    Kannattaa muistaa, että blogeissa elämä saattaa näyttää erilaiselta. Minunkin blogissa, kun juuri nämä materiaaliset aiheet ovat keskiössä. Vaikka toki myönnän materialisti olevani, mutta en minä sentään noita nahkahousuja tämän tästä osta;) Matkustelu itsessään on asia, johon olen aina valmis laittamaan rahaa ja tingin sitten jostain muusta!:)

  • Reply
    Jenni
    7.3.2014 at 13:03

    Mä valitsisin hotellin Dubai Marinan alueelta! :)
    Me oltiin joulukuussa 2010 Dubaissa neljän hengen seurueella ja vuokrattiin suomalaisessa omistuksessa oleva asunto, joten hotelleista ei ole kokemusta. Mutta alueena Marina on mun mielestä ehdottomasti kaunein ja sieltä pääsee hyvin taksilla tai metrolla minne vain.
    Ja muuten pieni vinkki: mun vihkisormus teetettiin Dubaissa, sen valmistuksessa meni pari päivää, joten ei paha! :) Sormus odotteli rasiassaan puolitoista vuotta ja nyt ollut parisen vuotta sormessa. ;)

    Ihanaa ja rentouttavaa matkaa! :)

  • Reply
    maarit
    7.3.2014 at 22:59

    Olimme Dubaissa marraskuussa mieheni kanssa ja majoituimme Sofitel hotellissa. Sijainti ja palvelu olivat erittäin hyviä, mutta hotelli oli hieman aikansa elänyt hintaansa nähden. On joskus aikaisemmin ollut tasokas, mutta kaipaisi nyt uudistamista. Kannattaa tsekata saman alueen hotelleja, koska sijainti oli todella kätevä.

  • Reply
    annni
    14.3.2014 at 11:02

    Itse olen majoittunut sofitel hotellissa myöskin viikon ajan, eikä moitittavaa löytynyt. Sijainti on aivan täydellinen ja mieleeni palaa kerta toisensa jälkeen hotellin aamupala- täydellinen! Rannalle pääsi helposti hissillä katukerrokseen josta kävellen tien yli rantaan – hotellin alakerrasta rantatuoli, pyyhkeet ja vesipullot vaivattomasti matkaan. Toivottavasti löydätte omanne näköisen hotellin :) Hauskaa reissua!

  • Reply
    Maria
    16.3.2014 at 20:18

    Moi! Todella kiva blogi sulla, tykkään kovasti sun pirteestä, positiivesta ja jalat maassa -asenteesta. Tultiin 4 päivää sitten Dubaista ystäväni kanssa ja todettiin, että ensi kerralla mennään ehdottomasti Burj Dubain alakerrokssissa sijaitsevaan Armani hotelliin, jota käytiin jo ihastelemassa. Nyt hotellimme sijaitse Bur Dubain alueella, joka oli valitettavan kaukana meille mieluisista alueista. Armani hotellin ikkunasta voi vaikka ihailla tanssivia suihkulähteitä. Suosittelen tsekkaamaan! :)

    • Reply
      Mona
      16.3.2014 at 20:42

      Voi kiitos paljon Maria iloisesta palautteesta!:) <3
      Me päädyttiin varaamaan hotelli nyt Dubai Marinasta!:) Pitää kyllä käydä tsekkaamassa tuo Armani muuten vaan;)

      • Reply
        Maria
        17.3.2014 at 00:45

        Varmasti hyvä valinta sekin! :) Kyse on siis Burj Khalifan alakerrasta, vähän silmät ristissä taisin kirjoitella edellistä viestiä. :D Ihanaa lomaa!

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *