* Yhteistyössä Favora *
Olen mukana Favoran kampanjassa, jonka myötä sain testiin Favora-tuotesarjan ihonhoitotuotteita. Yhteistyöhön oli mieluisaa lähteä, koska Favoran tuotteet ovat jo entuudestaan tuttuja. Ne sopivat loistavasti kaikille ihotyypeille ja erityisesti herkkäihoisille. Oma suosikkini Favoran tuotteista on puhdistusvaahto. Se on erittäin hellävarainen, mutta samalla tehokas puhdistamaan meikit pois.
Uudistuneiden tuotteiden ideologia on niiden yksinkertaisuudessa. Ne sisältävät vain sen mitä iho tarvitsee, eikä mitään ylimääräistä. Favoran uudistuneiden tuotteiden parabeenittomuus, silikoonittomuus ja mineraaliöljyttömyys ovatkin itselleni ehdottomasti iso plussa. Tuotteet on pakattu todella käteviin pumppupulloihin, jolloin niiden käyttä on helppoa, eikä avattujenkaan pakkauksien sisälle pääse epäpuhtauksia. Osa Favoran tuotteista on saanut myös allergiatunnuksen, mikä takaa luotettavuuden ja laadun. Favoran allergiatunnuksella merkityt tuotteet sopivat erittäin hyvin useimmille allergisille, herkkäihoisille, astmaatikoille ja tuoksuyliherkille.
Apteekkituotteet ovat meidän perheelle jo tuttuja, koska Eetulla on erityisen herkkä ja atooppinen iho. Hän olikin myös oiva testattava näiden tuotteiden kanssa ja mm. sarjan huulivoide pääsi myös hänen käyttölistalleen. Tosin huulivoide on kulkenut lähes päivittäin omassa laukussani sillä se on ollut täydellinen pelastus talven kuivattamille huulilleni. Huulivoide sisältää sheavoita, joka tekee siitä ihanan pehmeää ja avokadoöljyä, joka hoitaa täydellisesti huulia. Mieto vanilja-aromi tekee huulivoiteesta ihanan tuoksuisen ja makuisen!:) Tämä tuote tuli ehdottomasti jäädäkseen omaan kosmetiikkavalikoimaani.
24h hoitovoiteet (tasapainottava ja ravitseva) ovat tarkoitettu sekä päivä että yö käyttöön. Tämä helpottaa huomattavasti niitä, jotka tuskastuvat monien purkkien kanssa lotraamisesta. Tuotteiden tarkoituksena onkin olla mahdollisimman moni- ja helppokäyttöisiä. Kumpainenkin tuote on erinomainen perusihonhoitoon! Helppoja käyttää pumppupullojen ansiosta ja molemmat sopivat myös meikin alle. Ravitseva hoitovoide sopii erityisesti kuivalle iholle, sillä se on hieman kosteuttavampi ja tasapainottava normaalille ja sekaiholle sen loistavan imeytymisen puolesta, sekä sen sisältämän B3-vitamiinin, joka tasapainottaa ihon talineritystä.
Favoran seerumi on erittäin kevyt ja imeytyy nopeasti ihoon. Se sopii päivittäiseen käyttöön ja tuo extrakosteutusta sitä tarvitseville. Seerumi laitetaan puhdistetuille kasvoille ennen hoitovoidetta. Itse pidin tuotteen koostumuksesta, joka todellakin imeytyi nopeasti eikä jättänyt ihoa lainkaan rasvaisen tuntuiseksi. Se antoi nopeasti iholle pehmeän tunteen ja täten sopii minusta loistavasti juuri aamulla meikin ja hoitovoiteen alle laitettavaksi. Tuote on todella riittoisa – pieni määrä riitti koko kasvoille ja kaulalle loistavasti.
Silmänympärysvoide on ollut tärkeä osa omia kauneudenhoitorutiinejani jo pitkään. Monesti sanotaan, että silmänympärysvoide tulisi aloittaa 20 ikävuoden jälkeen, mutta itse olen kyllä käyttänyt jo paljon pidempäänkin. Minusta hyvä sääntö olisi, että kun aloittaa säännöllisesti meikkaamaan tulisi myös käyttää kevyttä silmänympärysvoidetta. Favoran uudistava silmänympärysvoide on todella helppo ja kevyt ja virkistää silmänalusten ohutta ihoa.
Tämä tuote on se oma suosikkini Favoran tuotteista. Pesee tehokkaasti meikit pois samalla jättäen ihon pehmeäksi ja kostean tuntuiseksi. Loistava perustuote, joka sopii varmasti lähes jokaisen iholle!
Kosteuttava kasvosuihke ilahdutti myös monipuolisuudellaan. Tätä voi käyttää kasvovetenä heti kasvojen pesun jälkeen. Sen voi suihkuttaa kasvoille tai vanulapulle ja siitä painella iholle. Se on loistava tuote myös ottaa käsilaukkuun ja matkalle mukaan. Muutama suihkaus päivällä suoraan meikin päälle saa ihon piristymään.
Kaiken kaikkiaan Favoran tuotteet ovat todella toimivia helppoon ja vaivattomaan ihonhoitoon etenkin niille, jotka saavat päänsärkyä vahvoista tuoksuista tai hilseilevää ja kutisevaa ihoa vahvoista puhdistusaineista ja rasvoista.
Favoran tuotteita helmi- maaliskuun aikana ostaneilla on nyt myös huippu tilaisuus osallistua The Voice of Finland finaaliin!!:) Lisää ohjeistusta kilpailuista löytyy täältä.
Myös teille lukijoille olisi nyt jaossa Favoran tuotepaketti, jonka arvo on n. 45€ !:) Paketti pitää sisällään Pehmeän Puhdistusvaahdon 150ml, Kosteuttavan Kasvosuihkeen 200ml, Kosteuttavan Seerumin 15ml ja Pehmentävän Huulivoiteen 5ml.
Arvontaan voit osallistua helposti kommentoimalla postausta ja kertoa mikä on juuri sinun luotto ihonhoitorutiinisi!:)
Arvontaan voi osallistua 23.2 asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, joten muistathan lisätä toimivan spostiosoitteesi mukaan!
Onnea arvontaan!:)









Kookosöljy, on paras ase kaikkeen. Sitä voi laittaa hiuksiin, käsiin, kasvoille, ihan mihin vain! :)
Clindoxyl-geeli on aivan mieletön pelastus näppyläiselle iholle!
Heti kasvojenpesun jälkeen levitän kerroksen Bio-Oilia kasvoille ja annan sen imeytyä ennen kosteusvoiteen levittämistä. Toimii todella hyvin ainakin minun ihollani kun varsinkin talvisin tarvii lisäkosteutusta.
Illalla naamanpuhdistus ensin tavallisella meikinpoistoaineella ja sen jälkeen vielä öljypohjaisella puhdistustuotteella, kun koen öljyn kovasti auttavan talven kuivattamaan ihoon :) Päälle vielä yövoide ja ah on niin puhdasta ja kosteutettua :)
Näin talvella ainakin riittävä kosteutus :)
Ihana tuotepalkinto arvonnassa!
Omat ihonhoitorutiinini ovat simppeleitä – aamuin illoin vain kasvojen pesu, pyyhkäisy kasvovedellä ja kosteutus kasvorasvalla. :)
Nuo tuotteet olisivat täydellisiä herkälle iholleni. Omiin rutiineihini kuuluu ihon puhdistuksen ja kosteutuksen lisäksi kasvonaamion käyttö.
Luottorutiinini ihonhoidon suhteen on huolellinen pesu aamuin illoin ja riittävä kosteutus. Lisäksi välillä “täsmähoitoa” epäpuhtauksille. Kuorin ihoani ja käytän myös kasvonaamiota säännöllisesti.
Tuntuu, ettei oikeaa rutiinia ole vielä löytynyt tai sitten tuotteissa on vielä hiomista.
Välillä iho kukkii liiasta puhdistuksesta ja välillä liian vähästä :/
Puhdistan kasvot Aqualan L voiteella ja vesellä sekä lopuksi kasvovedellä. Kosteusvoide Cliniciltä tai Dermosililtä. Favoraa olisi kiva testata :)
Ihon riittävä kosteutus. :)
Hyvä ihon puhdistus. Kosteusvoidetta etenkin talvisin. Noin kerran viikossa käytän kuorintavoidetta.
Olen etsiskelemässä uutta ihonhoitosarjaa kun nykyinen tuntuu vähän turhan kuivattavalta. Ihoni voi tällä hetkellä muutenkin huonosti ja näppylöitä nousee samaan tahtiin kuin teininä vaikka kolmekymppisiin voi laskea vuosia yhden käden sormilla. ;) Runsas vedenjuonti ja ruokavalion keventäminen luulisi auttavan pidemmällä tähtäimellä, mutta toki ihonhoitotuotteet ovat tärkeässä roolissa.
Päivittäisiin rutiineihini kuuluvat kasvojen pesu ja kosteutus. Kerran viikossa pyrin tekemään kevyen kasvokuorinnan ja silloin tällöin käytän myös virkistävää kasvonaamiota.
Riittävä kosteutus on omassa ihonhoidossa tärkein asia. Tosi usein niin talvella ku kesällä kärsin kuivista nenänpielistä ja muutenkin kuivasta ihosta. Kasvojen puhdistusaine, rasvat ja kasvovedet pitää aina omalla kohdalla ostaa apteekista kun iho on niin nirso ettei siedä hajusteita eikä mitään silikoneja esim parabeneja.
Ei saa hoitaa liikaa. Simppeli pesu ja kosteutus.
Hyvä kasvojenpesu aine on kaiken a ja o! :)
Varsinkin näin talvisin tärkeimmät rutiinit ovat ihonpuhdistus sekä kunnollinen kosteutus ^_^ Varsinkin kun pyöräilen päivittäin töihin jne nii ino on kovilla jo pienelläkin pakkasella!
Puhdistus ja riittävä kosteutus. Favoran kosteuttava seerumi on ihan paras.
Luotan luonnonkosmetiikkaan, sekä yritän pitää ihonhoitotuotteiden määrän mahdollisimman vähäisenä (huolehtien kuitenkin kunnollisesta kosteutuksesta ja puhdistuksesta).
Päivittäin puhdistus ja kosteutus, niin simppeliä se on :)
Omiin rutiineihini kuuluu puhdistus aamuin illoin puhdistusmaidolla ja kasvovedellä. Seerumi, Kosteuttava kasvorasva ja silmänympärysvoide – siinäpä se. Riittävä veden juonti on myös tosi tärkeä juttu meikäläisen iholle!
Aamuisin pelkällä vedellä pesu ja kasvovoide antavat hyvä alun päivälle ja sopivat meikkipohjaksi. Illalla kosteuttavalla kasvojen pesuaineella ja voiteella iho taas raikastuu ja on puhdas olo nukkumaan mennessä. Kuiva ihoni tarvitsisi juuri tuollaisia tuotteita säilyttämään luonnollisen kosteuden.
ps. Ihana blogi!
Ihoni on aina ollut hieman hankala, jonka vuoksi on muutamat ärräpäätkin päästelty. On kokeiltu jos jonkinmoista purnukkaa, mutta kookosöljy on tullut jäädäkseen. Sitä kun sipaisee niin kuiviin huuliin, käsiin tai kasvoille (miksei ruokaankin siinä samalla;)) niin johan auttaa!
Lancomen visionnaire seerumi kasvoille aamuin illoin puhdistuksen jälkeen :)
Sunnuntainen kauneudenhoitoilta, jolloin kuorin kasvoni sekä laitan naamion :)
Olen koukussa kasvoveteen ja iho tuntuu tunkkaiselta jos joku aamu en käytä sitää.
Kasvojen pesu aamuin ja illoin sekä kunnon kosteutus on tärkeintä mun kuivalle iholle. Toivottavasti tärppää :)
Aamuin illoin puhdistus ja kosteutus. Ihanat palkinnot!
Oma luottorutiinini on perinteinen suomalainen sauna ja kasvonaamio kerran viikossa. Siihen kun lisää vielä kunnon kosteutuksen niin iho on niin pehmoinen ja näyttää kuin uudelta :) Vaikutus on vielä tehokkaampi kun lisää rutiiniin hyvän ystävän seuran! :)
Puhdistus, kosteutus, kosteutus ja vielä kerran kosteutus. :)
Aamulla pesen kasvot pelkällä vedellä jonka jälkeen laitan Ceralan-voidetta. Illalla pesen kasvot mutasaippualla ja rasvaus päälle.
Mutasaippua on ollutkin oikea ihmeaine, meikit lähtee täydellisesti pois ja välillä kun meinaa näppylät puskea läpi, parin minuutin täsmähoito tuon saippuan kanssa saa ihon rauhottumaan.
Tuntuu kuitenkin, että pelkkä Ceralankaan ei riitä ja olisi ihana löytää joku vielä parempi tuote. :)
Päivittäinen pesu vedellä ja riittävä kosteutus :)
Ilmankostutin heti päälle, kun tulee kovat pakkaset. Muuten iho kuivuu todella pahasti.
Ihanan oloisia tuotteita! :) Omat rutiinit on yksinkertaisia, putsarilla puhdistus ja kosteusvoiteet, yöksi ja päiväksi eri. Silloin tällöin kuorinta.
Voi kiva, kun esittelit uudet Favorat. Olen joskus käyttänyt tuotteita mutta silloin ei ollut pumppupulloja. Niistä tykkään. Pääasiassa olenkin käyttänyt apteekin ihonhoitotuotteita. Kasvojen puhdistus illalla puhdistugeelillä (koetan välttää vettä). Päivällä käytän vain kevyttä päivävoidetta. Kesällä enemmän kasvovettä, se virkistää helteillä. Huomasin että Favoralla on tuo silmänympärysvoide ja olisi tarpeellinen.
Kosteuttaminen! Iho on talvisin niin kuiva, että saa koko ajan olla rasvaamassa. Nämä tulisivat tosiaankin tarpeeseen.
Säännöllinen puhdistus ja hoitovoiteen käyttö. Tällä hetkellä tosin etsin uutta luottovoidetta, vielä en ole löytänyt sellaista,joka olisi jäänyt pitkäaikaiseen käyttöön. Ns. luksusmerkkien kalliit voiteet aiheuttavat omalle iholleni ärsytystä, joten apteekkituotteet lähtevät seuraavaksi kokeiluun!
Oliiviöljyllä ja suolalla tehty kuorinta kerran viikossa toimii!
Iltapuhdistukseen käytän hajusteetonta perusvoidetta jonka huuhdon vedellä. Kuiva ihoni on tyytyväinen kun saippuaa ei käytetä.
riittävä kosteutus.
Luotan hellävaraiseen, mutta tehokkaaseen pesuun ja runsaaseen kosteutukseen. Lisäksi 2-3 litraa vettä päivässä ja iho voi hyvin =)
Luotto-ihonhoitorutiinini on Cliniquen 3-step systeemi, elikkä nestemäinen saippua-pesu, kuoriva kasvovesi ja hyvä kosteutus, tämä aamuin illoin. Ihoni pysyyy kuulaana ja epäpuhtaudet poissa. Vaihdellen käytän erilaisia muita systeemejä kuuriluonteisesti ja talvella tarvitsen extra -kosteutusta täällä Pohjolan viimassa, silloin lähinnä apteekkituotteita.Uudistunut Favora kiinostaa erityisesti,koska olen allergikko ja ihoni on lievästi atooppinen.
Vannon kookosöljyn nimeen! Paras tuote ikinä. :)
Oma ruutini on käsitellä ihoa mahdollisimman hellävaraisesti ja välttää liikaa puhdistamista.
Hyvä puhdistus ja kosteutus! Ja tietysti vesi ja hyvät rasvat sisäisesti :)
Sisäinen ja ulkoinen kosteutus, eli öjyjä ja vettä ruokavalioon sekä iltaisin ihana paksu kosteuttava yövoide.
Mona- luet ajatuksia ;-) nimittäin pari viikkoa on ahkeraan tv pyörineet Favoran mainokset, ja ajattelin että olisi mahtavaa saada sinulta joku kattaus tuotteista yms. Itse käytin vuosia sitten paljon apteekin Aco- sarjaa, mutta nyt kyseiset tuotteet ovat hieman muuttuneet, joten uutta etsiessä! Joka talven pelastus on Yves Rocherin MONOI TAHITI öljy ollut jo 10v ajan.
Lactoline pesuneste meikin poistoon, Lumene Natural Code Dig Deeper kasvojen puhdistukseen ja lopuksi Erioil rasvaa, aika perus seteillä mennään mutta olisi tietenkin kiva että kaikki olisi samaa laadukasta sarjaa :)
Iltaisin pesen vedellä/kevyellä puhdistusvaahdolla ja tämän jälkeen vain rasvaan, aamuisin pesu vedellä ja rasvaus.
Tunnen että oma ihoni on mennyt paremmaksi kun en esim. Käytä kasvovettä :)
Ihon puhdistus ja kosteutus aamuin illoin! Lähiaikoina iho on temppuillut enkä ole varsinaisia luottotuotteita vielä löytänyt :/ Favoran tuotteet kuulostaa tosi hyviltä! :)
Atooppinen ihoni ei kestä pesua, muilla kuin apteekin koskeuttavilla pesuaineilla, jokaisen suihkun perään apteekin hajusteetonta kosteusvoidetta. Kuorin ihon kerran viikkoon, jotta kosteutus tehoisi paremmin. Kasvoille kosme antoi ohjeen pestä aamuisin vain vedellä, se on toiminut. Iltaisin hellävarainen putsari (kaupan tuppaa olemanaan turhan rajuja), öljyiset ei iholleni toimi. Aamuin illoin kosteuttava hajusteeton voide kasvoillekin. Yhtä tärkeä on juoda paljon vettä ja urheilun ja hikoilun olen huomannut auttavan ihoa voimaan hyvin. Korkea aurinkosuoja kesäisin ja meikillä suojaaminen talvisin ennen ulos lähtemistä on myös tärkeimpiä rutiineja. Kiitos postauksesta, vaahto ja voiteet menee ainakin kokeiluun :)
Iltaisin silmämeikit pois, kasvojen pesu kissasaippualla ja lopuksi perusvoidetta. Aamulla vain vesipesu ja rasvaa. Pitäisi kokeilla välillä muutakin :D
runsas kosteutus aamuin illoin unohtamatta sisäistä kosteutusta juomalla runsaasti vettä.
Puhdistus aamuin illoin tehokkaalla geelimäisellä puhdistusaineella. Huuhtelu vedellä ja se salainen ase on ruusuvesi, jota käytän kasvoveden tilalla. Vie viimeisetkin meikkivoiteen rippeet + ihoa ei kiristä yhtä paljon kuin kasvoveden jälkeen.
Luotan huolelliseen ihon puhdistukeen ja kosteutukseen yhdessä runsaan veden juonnin kanssa. Näitä Favoran tuotteita olisi kiva päästä kokeilemaan, vaikuttavat lupaavilta!
Talvisin mun iho kuivuu ihan korpuksi ja hilseilee. hätiin tulee seerumit, jotka laitetaan kasvovoiteen alle! Saa heittää hyvästit kuivalle iholle!
Oma luotto ihonhoito rutiinini on yksinkertaisesti pestä joka ilta meikit pois ja laittaa nassuun kosteusvoidetta, täällä mennään ihan Aqualan L linjalla, mutta olisi ihanaa päästä kokeilemaan esim. juurikin Favoran tuotteita :)
Huolellinen puhdistus ja rasvaus päivittäin. Ei sen kummempia ihmetekoja tarvi. Ois kiva päästä kokeilemaan muitakin tuotteita, kun yleensä turvaudun vain markettitavaraan.
Tälleen talvisin nenänpielet ja leukakuoppa tarvitsevat spessuhuomioita kuivuuden vuoksi eli tehokäytössä ovat seerumit ja bepanthen :)
Puhdistus ja kosteutus on kaiken perusta. Kerran viikossa kuorin ja laitan kosteuttavan naamion.
Perus puhdistus aamuin illoin ja kunnon voiteet päälle.
Säännöllinen käynti myös puhdistuksessa sekä hoidossa ammattilaisen luona.
Oma pintakuiva sekä herkkä ihoni vaatii täsmätuotteet. Olisipa ihana päästä kokeilemaan näitä laadukkaita tuotteita!
Moi! Mulla on itseasiassa hakusessa hyvä rutiini, kenties tuotteet olisivat ratkaisu siihen? ;)
Puhdistusemulsio/geeli + kasvovesi + kosteusvoide/hoitavapäivävoide ja kerran viikossa kuorinta :)
Runsas vedenjuonti, huolellinen ja säännöllinen puhdistus ja riittävä kosteutus vuodenaikojen mukaan. Viikottainen kuorinta/naamio/tehopuhdistus auttaa silloin kun iho tuntuu erityisen hankalalta :)
Herkkäihoisena nämä favoran tuotteet olisivat kyllä tervetulleita minunkin kylppäriin :)
Ihana palkinto. Olen käyttänyt paljon Favoran tuotteita ja ne sopivat iholleni hyvin. Tärkein ihonhoitoni on aamuin illoin kosteutus puhdistuksen jälkeen. Kärsin kuivasta ihosta ja varsinkin näin talvella.
Mukavaa ystävänpäivää!
Meikin puhdistus ja kasvovesi ennen kosteusvoidetta. Kaiken perustana kuitenkin tervelliset elämäntavat, monipuolinen ruoka ja liikunta :)
Tärkein ihonhoidon rutiinini on kasvovesi ja kosteusvoide aamuin illoin. :)
Oon tosi huono ihon hoidossa. Rutiineja ei ole. Rasvaan kun huomaan, että nyt hilseilee.
Olis siis opeteltavaa!
Oi, kuulostaapa hyvältä! Olenkin yrittänyt tässä metsästää hyviä, parabeenittomia vaihtoehtoja kasvojenhoitoon :) Oma salaisuuteni on ainakin Ranskan apteekissa myytävä Bioderman meikinpoistoaine – aivan huippu!
Kyllä kunnon kosteutus taitaa olla se kaikkein tärkein rutiini, etenkin tähän aikaan vuodesta. Ei siitäkään tietty niin kovasti hyötyä ole, jos ihonhoito on muuten huonoa, mutta hyvän perusihonhoidon lisäksi tällä hetkellä pidän ihoni hyvinvoivana kunnon kosteutuksella! :)
itellä kuuluu aamusin kasvojen puhdistus vedellä + syväpuhdistavalla geelillä + kosteuttava kasvorasva + huulirasva + silmänympärysvoide. toimii mulla parhaiten ! :) päivällä sit otan heti meikit pois ja kostutan vähän ihoa ja illalla suihkussa puhdistusvaahdolla nopeasti läpi ja syväkosteuttavat rasvat naamaan :)
paljon meikkaavana myös ihoa huolletaan huolellisesti ja tää on kahden vuoden rankan paakkelimössön ja hengittämättömien päivien jälkeenkin oikein hyvässä kunnossa! :)
Rutiini numero uno: meikinpoistosta ei tingitä! Vaikka illalla olisi miten väsynyt tahansa, en koskaan mene nukkumaan meikit kasvoilla. Puhdistusvaahdot toimii kans omalla iholla, helppokäyttöisiä eikä kuivata ihoa talvellakaan liikaa. :)
Madaran kosteuttava kasvovesi, silloin tällöin laitan iholle yöksi argania-öljyä, jolla myös poistan ripsarin.
Täältä myös yksi atoopikko ja ko.tuotteiden kokeilusta erityisen kiinnostunut kuittaa!
Tämänhetkiseen rutiiniin kuuluu pitkälti Kiehl’sin puhdistus, Caudalien Beauty Elixir tai Kiehl’sin Midnight Oil seerumi, ja Kiehl’sin Skin Rescue tai Creme d’Elegance voide (ihon kuivuusasteesta riippuen).
Arpaonnea toivoen…
Tärkeintä iholle on sisältä päin tuleva kosteutus ja vitamiinit!
Aqualan perusvoidetta olen käyttänyt kasvoille aamuin illoin jo todella pitkään. Lähinnä siksi, että on se ollut melkein ainut tarpeeksi hellävarainen sekä tuoksuton hinta-luokassaan tällaiselle herkkä-ihoiselle :) Nyt kuitenkin innostuin todella paljon tästä Favora-uutuudesta! Josko tässä olisi pelastus herkälle, väsyneelle iholle?! :)
itse kosteutan ihoani aamuin ja illoin nivean kosteusvoiteella! kerran viikossa kuorin ja laitan kasvonaamion:)
Meikit _joka_ ilta pois, hyvät tuotteet ja riittävä kosteutus :)
Itse en ole löytänyt omille kasvoilleni sopivia hoitotuotteita, vaikka olenkin testannut useita eri tuotesarjoja. Tosin vaikeuksia teettää se, että näppylät naamassa ovat hormoonien aiheuttamia. Olisihan se kiva kun jollain nämä saisi pois.
Nkl80
Huolellinen kasvojen puhdistus aamuin illoin, riittävä kosteutus ja silloin tällöin kuorinta :)
Kunnon hyvät tuotteet käyttöön
8 tunnin yöunet, juoda paljon vettä pitkin päivää, laadukkaat ihonhoitotuotteet. Ei tukkia meikillä ihohuokosia vaan kevyt meikki. 2 meikitöntä päivää viikossa :) osallistun kilpailuun :)
Tärkeintä on iltaisin pestä naama ja laittaa kosteusvoiteet.
Ihon puhdistus joka ilta. Seerumi, yövoide ja hoitava silmänympärysvoide. Aamuisin kevyepi silmänypärysvoide, seerumi ja päivävoide. :) CC-voidetta, jos lähden lenkille ilman meikkiä. Suojaa hyvin pakkasella..
Kyllä se on se pesu ja kosteutus aamuin illoin! Ja kookosöljy on myös pelastus kaikkeen!
Aamu- ja iltavoide.
Pyrin ensisijaisesti pitämään huolta ihostani ruokavalion avulla, mutta toki myös ulkoisestikin tulee hoidettua. Kosteusvoide aamuin ja illoin auttaa jo paljon!
Mun luottojuttu ihonhoidossa on vain kunnon pesu ja kosteutus iltaisin. Aamuisin hölvään kasvovettä ja tällä menetelmällä olen suhannut eteenpäin vuosia jo :D
Huolellinen kosteutus päivittäin ja silloin tällöin kuorinta =).
Kosteusvoiteet nassuun aamuin illoin puhdistuksen jälkeen. Joten tälle tulisi kyllä käyttöä! :) mariluu(at)gmail.com
Puhdistus ja kosteutus aamuin illoin sekä kuorinta noin kerran viikossa. Ja hyvä tulee. :)
Riittävän kosteuttava ihovoide on kaiken perusta.
Aamulla ja illalla hellälllä kasvovedellä puhdistus/raikastus