3.2.2014

Ruokaa kuvaamassa

Vauhdikkaan tammikuun jälkeen tulee postauksia nyt hieman viiveellä;) Realiajassa bloggaaminen oli hivenen haastavaa pelkällä kännykän netillä ja muuttolaatikoiden keskellä asustelu ei yhtään auttanut asiaa. Nyt on kuitenkin vihdoin taas netti käytössä (JEEEE) ja pääsen kunnolla rakkaan blogin pariin enemmän:)

Nyt palataan ajassa edellis viikonloppuun. Kävimme Eetun kanssa nimittäin Helsingissä kuvaamassa ja syömässä hyvää ruokaa. Nikon tarjosi meille yhdessä Eatbest kanssa ruokakuvauskurssin. Kurssi järjestettiin viihtyisässä opetuskeittiö Kuurassa.

Paikalla oli Timo Ripatti opettamassa ruokakuvauksen saloja ja ruuanlaiton ohjeistuksen hoiti Tomi Laurila. Ilta oli kaikin puolin erittäin onnistunut ja mukava. Eetu innostui selvästi eniten ruuanlaitosta, kun taas minä olin ehdottomasti erityisen innoissani kuvausvinkeistä! Päivän ohjelma kesti koko päivän, joten kuvia tuli räpsittyä todella paljon. Keräsin tähän muutamia tuomaan fiilistä päivästä.

Vaikka sanoinkin, että Eetu innostui ruuasta enemmän niin kyllä mullekin tuo syöminen tuntui sujuvan ihan mallikkaasti;) AIvan ihanat jutut saatiin valmistettua porukalla!

Mukana oli paljon muitakin bloggaajia ja oli erityisen mukava tavata uusia kasvojakin vanhojen tuttujen lisäksi!:) Mun ja Eetun lisäksi paikalla oli bloggaajista Pauliina, Mimmi, Elsa, Anna, Mari ja Katri.

Kaikilla oli oma työtehtävä!:)

 

Oikeasti mä toimin enemmänkin kameran takana kuvaten fiiliksiä ja annoin Eetun hoitaa Ankan;)

Muuttokiireiden jälkeen tällainen viikonlopun ohjelma oli kyllä erittäin paikallaan. Yhteistä aikaa Eetun kanssa ei juuri ehditty viettää tammikuussa, joten lauantain kokkailut ja kuvailut tuli niin passeliin aikaan:) Tuo viikko oli muutenkin niin tapahtumarikas hyvine ja huonoine käänteineen, että teki hyvää päästä uppoutumaan välillä hieman mukavampiin aiheisiin. Eetukin blogin juuri aloittaneena sai hurjasti uusia ideoita ja vinkkejä kuvauksen saralla. En malta odottaa mitä kaikkea hän vielä tuleekaan keksimään kuvauksen suhteen blogissaan:) Itse suunnittelin jo pientä kirpparikierrosta, jotta saataisiin kotiin hieman jotain mielenkiintoista kuvausrekvisiittaa. Vanhoja aterimia, lautasia jne. Hmmm.. Kurssi jätti paljon ajatuksia ja ideoita ilmaan – nyt vaan toteuttelemaan niitä:)

Kurssin tarjosi Nikon ja Eatbest

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Lena / London and beyond
    4.2.2014 at 12:09

    Ihana idea tämä kokkikurssi – pitääpä pistää korvan taakse. Voisi tosiaan ostaa vaikka poikaystävälle lahjaksi :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *