29.8.2013

Torstain kuulumisia ja kynsitarjous

Menipäs tänään postaus myöhäiselle. Aamulla kävin ennen töihin lähtöä ihanalla Piritalla huollattamassa yhteistyössä kynnet taas kuntoon. Samalla näin ensimmäistä kertaa huikean kivat uudet tilat, jonne Pirita oli muuttanut. Studio Carpelan sijaitsee ihan keskustassa Puutarhankatu 10:ssä. Nappasin tiloista hieman tännekin kuvia ja kuviin pääsi mukaan mitä ihastuttavampia otuksia!
Onni the Man!

 

 

Ihana Pirita ja Onni.

 

Studio Carpelan sisustus on ihan omaa luokkaansa. Ihastuin erityisesti pieniin yksityiskohtiin.

 

Toinen über söpö otus.

 

Me hömelöt.

 

Huollon jälkeen suuntasin toimistolle ja tiedättekö tänään oli viimeinen duunipäivä tämän vuoden puolella. Jäin nyt virallisesti opintovapaalle ja ensi viikosta lähtien onkin tarkoitus painaa täysillä opiskeluja eteenpäin.Odotan itseasiassa jo innoissani, että pääsen taas pitkästä aikaa kiinni opiskelurytmiin ja miten ihanaa onkaan nähdä pitkästä aikaa koulukavereita! Toivon todella, että tämä syksy onnistuu opiskelujen puolesta hyvin. Mikään kiirehän minulla ei ole valmistua, mutta haluan kyllä saada opintoja rullaamaan eteenpäin. Keväällä minulla ei juuri ollut aikaa eikä energiaa keskittyä niihin. Sairastelut ja muut kiireet veivät suurimman osan voimista. Nyt fyysinen olo on ihan erilainen ja motivaatio kohdillaan.
Kynsiin palatakseni vielä hieman, niin nyt olisi taas super hyvä tarjous blogin lukijoille uusia kynsiä halajaville!! Normaali hinta uusille kynsille on 86€ ja nyt saatte ne 75€:lla! Huom, tämä tilaisuus on voimassa lyhyen ajan ja koskee vain ensi viikonloppuun mennessä varattuja aikoja. Eli 6.9.2013 mennessä varatut ajat saavat tuon tarjouksen ja muistakaa mainita, että luette blogia, jotta saatte tuon tarjouksen!:) Voin käsi sydämellä suositella ihanaa Piritaa. Tosin niin taitaa voida aika moni muukin, sillä Piritalla on kalenterissa aika täyttä. Kannattaa siis huomioida, että ajanvaraus saattaa mennä syyskuun loppupuolelle asti. Piritalta voi kysellä aikoja numerosta 044 366 6035.
Ps. Tämän tarjouksen lisäksi itse suuntaan surffailemaan nyt yhteistyökumppani Zalandon sivuille!!8) (Piti olla shoppailulakossa, mutta kääk… syksy… syksyn ihanat uutuudet ja kaikkea….)
Nimittäin, Helsinki Fashion Weekendin kunniaksi Zalando tarjoaa IHAN KOKO VALIKOIMASTA -10% alennuksen!! Kampanjan koodi on fashionhel13 ja on voimassa tämän viikon ajan.  Zalandon sivuille TÄÄLTÄ!( Zalandon linkit / Adlinks )

Huom koodin ehdot:

* Etukoodi on voimassa 28.08.-01.09.2013 | Edun voi käyttää vain kerran ja se on lunastettava ennen tilauksen vahvistamista | Tilauksen vähimmäisarvo 50,00 € | Koodia ei voi yhdistää muihin alennuksiin | Yksittäiset tuotteet voivat olla poissuljettuja.

 

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *