27.8.2013

Kuulumisia ja syksyinen Le Follie

Elokuun viimeinen viikko on lähtenyt käyntiin melkoisella vipinällä!:) Eilen vietin mukavan työpäivän taas Helsingissä. Aamulla kävin tutustumassa Fashionstorella uusiin Liu Jo farkkuihin (näistä lisää myöhemmin)  ja lounaan jälkeen suuntasin Bonnierin toimistolle. Uutta osoitetta on nyt modailtu ja se alkaa olla muuttoa vaille valmis!!:) En oikein vieläkään osaa konkretisoida sitä, että nyt blogin kanssa apuna on taustalla ammattilaisia ja kaikkien koodailujen sun muiden juttujen kanssa ei tarvitsekaan painia enää yksin!!:D Olen todella “mää itte” tapaus, joten alkuun hieman jopa jännitin, että miten tulen tottumaan siihen, että hommat hoituukin jonkun muun puolesta, mutta voi jösses ihan turhaan sellaista mietin!:) Bonnierilla ihana ja sydämellinen Helena on kuunnellut kärsivällisesti tämän hömelön pilkunviilaustoiveita ja kokonaisuudesta tuli parempi mitä olisin toivonut! Blogin ulkoasu on itselleni ollut aina tosi tärkeä seikka ja tykkään simppelistä ja raikkaasta kokonaisuudesta. Costume on kokonaisuudessaan juurikin sitä. Iltapäivällä pääsin vielä valokuvattavaksi. Koko päivän söheltäneenä voinen kyllä mainita, että olo ei ollut ihan kaikkein kuvauksellisin:D Saapi nähdä mitä symppis Aleksi valokuvaaja sai aikaiseksi tämän pöljähtäneestä nassusta;) Bonnierin jälkeen suuntasin taas takaisin Turkuun. Näitä Helsingin reissuja onkin nyt syksyllä luvassa ihan urakalla. Yhtään ei harmita, olen niin rakastunut Helsinkiin! Suunniteltiinkin Canonin yhteyshenkilön kanssa jo yhteistä kimppakämppää Helsinkiin, kun molemmat siellä suunnassa ramppaavat täältä Turusta;)
Voi, että miten innoissani olenkaan uusista tuulista ja haasteista:)  Olen tällä hetkellä niin äärettömän onnellinen kaikista mahdollisuuksista mitä on tullut eteen ja miten hienoa onkaan päästä kehittämään itseään upeassa Costumessa porukassa. Tänään saatiin myös mitä parhain uutinen, nimittäin ihana Xenia siirtyy myös Costumen puolelle bloginsa kanssa!!:)
Sitten tämän päivän ohjelmaan!:) Päivän olin toimistolla, jonka jälkeen suuntasin suoraan yhteistyökumppani Le Follieen testailemaan syksyn uutuuksia. Viime viikolla kävin somistamassa liikkeen ikkunan, mutten ehtinyt paremmin itse kokeilemaan syksyn uutuuksia
Eilen oli tullut ihana Koccan ponchomainen viittatakki liikkeeseen! Näitä oli ainoastaan kaksi, joten kannattaa olla nopea liikkeissään mikäli ihastui tähän!!:)

 

Testasin myös über mageita Koccan farkkuja, jotka laitoin myös ikkunaan nukelle. Bling blig lahkeet ovat vaan ihan huippu kivat ja nämä Koccan farkut myös todella mukavat päällä.

Samat farkut pyllystä!:)

 

Syksy toi mukanaan myös tyylikkäitä mustia housuja ja upeita takkeja. Yksistä ihanuuksista, jotka sain Stefanialta myöhemmin vielä lisää!

 

i Blues merkin siistit housut vievät todellakin sydämeni. Ihana leikkaus ja miellyttävät materiaalit. Näitä ei monia enää ollutkaan vaikka olivat vastikään tulleet. Muutkin ovat siis selvästi mieltyneet malliin!:)
Muutamat teistä kyselivät noiden aikaisemmassa postauksessa näkyvien farkkujen perään. Ne ovat tosiaan  Le Folliesta saatu Koccan super slim farkut. Aivan mielettömän ihanat! Pehmeät ja mukavat jalassa ja saavat pyllyn näyttämään kivalta;) Ihan täysin samaa mallia on nyt tullut talveksikin mutta ihan inan tummemmassa sävyssä! Voin tosi lämpimästi suositella näitä.
Symppis Stefania on ihana. Miten iloinen olenkaan, että olen blogin kautta päässyt häneenkin tutustumaan paremmin. Stefania on rautainen ammattilainen mitä muotiin tulee ja hänellä on silmää asustaa nainen kuin nainen. Hän tietää ovesta tulevan asiakkaan koonkin lähes vain vilkaisemalla tätä. Le Folliessa saa todella yksilöllistä apua pukeutumiseen ja koskaan liikkeessä ei tule sellainen olo, että jotain olisi pakko ostaa tai ettei olisi tervetullut liikkeeseen. Tällaiset pienet liikkeet ovat mitä ihanampia ja on todella ilo tehdä Stefanian kanssa yhteistyötä. Toivottavasti Stefania ja Le Follie ovat vielä pitkään Turun kävelykadulla vaikuttamassa Turkulaisten pukeutumiseen.  
Nyt iltapäivällä kotiin tullessa keitettiin Eetun kanssa iso pannullinen kahvia. Kupin jälkeen simahdin ihan täysin sohvalle Eetun kainaloon. Pientä väsymystä ja stressiä ehkä ilmassa;) Eetu tuossa tokaisikin, että taidan alitajuntaisesti hieman jännittää uusia syksyn juttuja, vaikka ne todella mahtavia ovatkin!:) Näin se taitaa olla. Olen aina ollut melkoinen jännittäjä. Tosin olen aina myös kokenut jännittämisen omaksi vahvuudekseni. Monissa tilanteissa olen saanut jännityksestä hurjasti lisää energiaa ja saavuttanut parempia tuloksia. Tässä poikkeus on kyllä tentit!!:D Syksyn tavoite onkin kääntää tenttijännitys voitoksi;)  Nuorena yleisurheilin todella paljon ja vaikka itse sanonkin olin melko hyvä lyhyenmatkanjuoksija. Mitä enemmän jännitin ennen lähtölaukaisua sen kovemman ajan sain. Saisimpa tämän tuotua myös opiskeluun… Ehkäpä pieni itsensä tutkiskelu on paikallaan.. Enemmän keskittymistä, enemmän rauhoittumista, enemmän aikaa itselle, enemmän ei:n sanomista, enemmän itsensä kunnioitusta. Aina ei tarvitse pystyä kaikkeen. Mutta hitsit, töiden saralla on kyllä sellainen vaihde päällä, että on vaikea rauhoittua!!;)
Seuraavaksi sitä rauhoittumista ja Eetun seurasta nauttimista. Pus ja kivaa iltaa kaikille!:)

 

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Mona
    31.8.2013 at 08:09

    Anonyymi27.8.2013 23.01
    Hei Mona!

    Täällä lukijakin on ihan innoissaan blogimuutosta, mahtavaa nähdä sut pian Costumen riveissä!

    Nyt kun otit puheeksi tuon blogin ulkoasun, niin saisiko varovasti esittää toiveen: olisiko Costumelta mahdollisuutta saada käyttöön esim jotain oikolukuohjelmaa, niin kirjotusvirheistä päästäisiin eroon? Sun muuten ihanaa tekstiä lukiessa silmään vaan pistää kirjoitusvirheet, kappalejaot sekä lukuisten huutomerkkien ja hymiöiden käyttö. Tunnetilat tulee tosin ainakin selväksi, mutta lukeminen olisi helpompaa vähän “rauhallisempaa” tekstiä lukiessa :)

    Ethän pahastu tästä kommentista, ajattelin vain tarjota kehitysideaa. Muuten blogisi on aivan huippu ja päivien ehdoton piristys! :)

    Vastaukset

    Anonyymi28.8.2013 9.03
    Mielestäni nuo monan useat huutomerkit eivät ole virheitä, vaan hauskan erilaisia! Jos ne puuttuisivat, ei tämä blogi olisi sama.

    Mä tykkään monan kirjoitustyylistä! Toki pilkkuvirheet, yms olisi kiva kaikista blogeista saada pois:)

    Mona28.8.2013 17.04
    Eka Anonyymi,

    Heippa!!!:) Ja kiitos paljon palautteestasi, eihän siitä voi mitenkään pahastua!!:) Mä olen erittäin mielessäni kun saan asiallista palautetta ja tietty perustelujen ja kehitysehdotusten kera!:) Valitettavasti mitään oikolukijaa en tule saamaan, mutta pyrin aina silloin tällöin antamaan tekstit esimerkiksi Eetulle luettavaksi ennen julkaisua!!:) Myös mun super rakkaat ystävät korjailee jo julkaistuja postauksia aina hiukan jälkikäteen ja laittaa viestiä missä on korjattavaa:)
    Mun äidinkieli ja kielelliset lahjat ovat ylipäänsä TODELLA heikot. En ikinä olisi uskonut, jos joku olisi mulle esimerkiksi lukioaikana sanonut, että tulet kirjoittamaan myöhemmin työksesi!:DD En tiedä johtuuko mun kirjoitusvirheet ihan lukihäiriöstä vai järjettömän vilkkaasta luenteesta. Epäilen jälkimmäistä. Mun on toooooosi vaikea ylipäänsä nähdä omia kirjoitusvirheitä. Sen lisäksi, että olen hutilo olen melkoisen “ääreisinnostuja” ihan kaikessa. Innostun niin vietävästi usein, että ei siinä sitten auta muu kuin lisätä tuhat ja yksi hymiötä:DD Oikeasti käsi sydämellä vannon, että olen tämän vuoden aikana keskittynyt enemmän kuin koskaan kirjoitukseeni blogissa ja pyrkinyt tietoisesti vähentämään hymiöitä. Ehdottomasti jatkossakin pyrin parhaani mukaan oikolukemaan omat tekstini ja pyrin “nielaisemaan” hymiöt tekstistä. Siinä onkin haastetta tälläiselle moottoriturvalle kirjoittaa hyvää ja elävää tekstiä ilman hymiötä. Ei muuten ole helppoa. Ihailen usein taidokkaita kirjoittajia ja pyrin ottamaan niistä itsekin oppia, mutta ei se aina ole käytännössä niin helppoa.

    Ohhoh, vastasimpas pitkästi.. Mutta summasummarun, kiitos sulle hurjasti palautteesta -asiallisesta sellaisesta. Kirjoittaminen ylipäänsä tulee olemaan jatkossakin itseni kehittämisalueiden kärkipäässä!
    Oikein mukavaa syksyn alkua sinulle ja toivottavasti saan sinut myös vielä Costumen puolelle jättämään rakentavaa ja hyödyllistä palautetta:)

    Mona28.8.2013 17.07
    Toka Anonyymi,
    Hih, oot ihana!!:’) Tosi ystävällisesti sanottu:) Usein ne, jotka tuntee mut tietää, että nuo hymiöt sun muut näyttää vaan niin mun hömelöltä luonteelta, että ne ovat osa sitä:D Mutta kyllä tiedostan senkin, että ilmankin voi saada tehtyä upee ja elävää tekstiä. Siinä onkin harjoittelemista ja tavoiteltavaa! Kommenttien puolella aion kyllä aina viljellä kaikkea mahdollista, muuten ei tulis yhtikäs mittään:D Näihin kun vastailee aina niin siinä sen hetkisessä tunteessa ;) Baby Steps. Taidan ottaa ensi viikon tavoitteeksi tehdä vähintään yhden postauksen jossa ei ole ainuttakaan hymiötä. Jeps, sen teen. Pilkkujakin koitan muistella…. Pitäisi varmaan ottaa taas yksi äikän kurssi lisää kurssivalikoimaan;)

    Mipsukka @Katse Horisontissa29.8.2013 5.39
    Minäkin heitän tähän vielä korteni.. Itselläni on sama, että olen äärimmäisen huono huomaamaan kirjoitusvirheitäni, mutta olen ihan yhtä huono huomaamaan niitä muilla! En muista, että olisin sinulla ikinä kiinnittänyt niihin huomiota ja minä sentään luen tätä blogia PALJON! :D En tiedä mikä häiriö itselläni sitten on, mutta joskus luin että paljon lukevat ihmiset (kuten minä) ovat niin tottuneita tekstiin, että aivot korjaavat virheet lukiessa automaattisesti ennen kuin se virhe ehtii edes tietoisuuteen. Tätä yritän uskotella itselleni omalla kohdallani, mutta mielestäni on aika paha, että kerran olin lukenut erästä itselleni uutta blogia monta postausta, ja en edes huomannut, että niistä puuttui kokonaan ääkköset ja öökköset ennenkuin joku valitti asiasta yhden postauksen kommenteissa.

    Eka anonyymi antoi palautteensa ihan hyvällä ja ymmärrän, että ihmisillä on erilaisia makuja kirjoitustyylien suhteen ja en minäkään ihan kaikentyyppistä tykkää lukea. Join vain äsken ihan jättisuuren kupillisen flat whitea ja nyt tuntuu, että virtaa riittää vähän liikaakin, eli anteeksi taas tästä pitkästä kommentista missä en tiedä onko siinä päätä tai häntää. :)

    Jännitävää tuo Costumeen muutto ja aika kivan näköisiä vaatteita pääsit sovittelemaan. :)

    Vastaa

    Anonyymi27.8.2013 23.05
    Näin naisenakin on pakko sanoa: ihana pylly sulla ;)

    Vastaa
    Vastaukset

    Mona28.8.2013 16.56
    Hih, voi ihanasti sanottu!!!:D Kiitos paljon vaan;) Otan sen super kohteliaisuutena etenkin kun naisena sanot!!:)

    Vastaa

    Anonyymi28.8.2013 17.34
    Minkä merkin toi toisessa kuvassa oleva takkisysteemi on? Ja minkä hintainen?:)

    Vastaa
    Vastaukset

    Mona30.8.2013 15.05
    Hmmm. Toisen kuvan… mahdatkohan tarkoittaa tuota kollaasia jossa vieritysten kaksi takkia? :) Molemmat koccan ja musta 219 ja toinen 205 ja tuo viittatakki on myös koccan siinäkin oli hiukan yli kaksisataa hinta. Noi on kaikki niiiin kivoja :)

    Vastaa

    Camilla29.8.2013 10.22
    Moikka! Ihan aiheesta kukkaruukkuun, olisi kiva tietää missä vaiheessa opiskelusi ovat? :) Tiedän, että teet tätä pääasiallisena työnäsi, mikä on tietysti myös mahtavaa, mutta olisi myös kiva kuulla valmistumissuunnitelmistasi. :) Tuli vaan mieleen, kun otit puheeksi nuo tentit..:) Se on kyllä hassua, kun melkein missä tahansa muualla yliopistossa opiskelu on niin vapaata ja omaehtoista, mutta meillä OKL:ssä se on niin lukkariin sidottua ja poissaoloja vahditaan ankarasti. :D Ei paljoa pysty tekemään muuta sen ohella..

    Vastaa
    Vastaukset

    Mona30.8.2013 15.09
    Heippa Camilla!!! :) Valmistautumiseen menee varmaan vielä tosi pitkään. Aloitan siis nyt kolmannen vuoden, mutta oon kyllä reippaasti jäljessä normi vauhdista. Mulla ei vielä oo tosiaan mikää kiire valmistumisen kanssa, mutta koitan saada nyt syksyn aikana jonkun verran rästiin jääneitä kursseja ruodittua kasaan:) Vähintään siis vielä kolmisen vuotta opiskeluja varmasti jäljellä:)
    Tuossa teidän lukkariin sidotussa aikataulussa on kyllä puolensa!:) Valmistut ainakin hyvissä ajoin ja pääset haluamisiin töihin!!:) Itse olen melkoinen tuuliviiri, joten tiukan aikataulun kanssa opiskelusta ei omalla kohdallani taitaisi tulla mitään.:/ Onneksi on paljon vaihtoehtoja, niin jokainen löytää ne omat juttunsa:) Tsemppiä paljon sulle opiskeluihin!!! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *