12.4.2013

Aussie Blog Awards

Eilinen ilta sujui Aussien Blog Awards tunnelmissa Helsingin Adamsissa. Treffasimme porukalla etkoilla Tony’s Delissa, jonka jälkeen suuntasimme juhlapaikalle. Kaikki olivat super tyylikkäinä ja upeina!:) 
Oli niin ihana nähdä tyttöjä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Tosin aika meni niin hurjan nopeasti, että juttuja olisi voinut kyllä jatkaa paljon kauemminkin. Mukana oli muun muassa Hertta, Mrs. V, Anna, Maj, Adalmina, Coco ja Saara. Kuvasta puuttuu ihana Sofié, joka tuli pitkän työpäivän jälkeen vielä pikaisesti ilahduttamaan läsnäolollaan. Monia tyttöjä jäätiin vielä kaipailemaan, esimerkiksi Char ei kiireiltään valitettavasti ehtinyt mukaan. 
Ensimmäistä kertaa tapasin mm. ihanan Mikon! Muutaman sanan ehdin myös vaihtaa upean Steffin kanssa, joka on päässyt ihan huikeaan vauhtiin tuoreen bloginsa kanssa! Ja voih, hänen siskonsa on kyllä muotiblogien kirkkaimpia tähtiä. Monia muitakin upeuksia tuli tavattua ja ilta oli kaikin puolin todella onnistunut. Näitä lisää!;) Tilaisuus oli järjestetty mielestäni todella hyvin ja tunnelma oli erittäin viihtyisä. 
Kotiin suuntasimme Cocosen kanssa yhdentoista junalla, jonne saimme vielä ihanaa seuraa aurinkoisesta Senjasta ja hänen kauniista ystävästään Ellasta. Paras lifestyle blogi palkinnon saanut  Lilyn Eeva hyppäsi myös kanssamme samaan junaan!:)
Oma kuvasaldoni jäi todella surkeaksi illan juhlista, mutta tässä ammattilaisen ottamia kuvia juhlista!:) Kaikki kuvat ovat Paula Virran käsialaa.


Kuvat: Paula Virta

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply
    Mikko
    12.4.2013 at 19:34

    Kiitos itsellesi oli tosi mahtavaa tavata! Ihanaa, että tulitte Cocon kanssa käymään täällä päin. Pitää ehdottomasti tulla Turkuun jo ennen kesää. Ihanaa viikonloppua! :)

    • Reply
      Mona
      14.4.2013 at 09:37

      Oli niiiiin kiva nähdä <3 Pian taas uudestaan!!:)

  • Reply
    Reetta
    12.4.2013 at 21:26

    Oijoi, upeita naisia!

    Ihanaa viikonloppua Mona ♥

    • Reply
      Mona
      14.4.2013 at 09:37

      Kiitos murunen ja samoin <3 <3

  • Reply
    Adalmina
    13.4.2013 at 09:30

    Oli niin ihana päivä! <3 Näitä useammin! :)

    • Reply
      Mona
      14.4.2013 at 09:38

      No niin oli <3 Todellakin näitä lisää!!!;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *