1.3.2013

Vähän jo pirteämpänä

Virtaa ja energiaa on riittänyt tänään jo “huomattavasti” enemmän, kuin eilen. Aamulla ei ollut enää kuumetta vaikkakin olo oli puolikuntoinen. Söin rauhassa aamupalaa ja testailin laittautuessa Lumenelta saatuja meikkejä.

Ennen puoltapäivää lähdin Siirin kanssa lounaalle Fontanaan. Päälle päätyi uudet Fashionstorelta saadut farkut (löytyy täältä). Parempia asukuvia tulossa myöhemmin nimittäin ihana Siiri  toimi asukuvaajana tänään:) 
Lounastelun jälkeen kävin tapaamassa vielä toista ystävääni ja sen jälkeen olo oli täysin vetämätön. Ei todellakaan ole siis tauti vielä kokonaan taltutettu. Päivälliseksi herkuttelin kotona kanaa avocadolevitteellä ja salaattia. Illaksi pitäisi keksiä myös jotain hyvää piristämään tätä tylsistymistä kotona. Ehkäpä laitan kasallisen porkkanoita uuniin ja maustan niitä hunajalla ja öljyllä? :) Nam! Kyllä, niitä teen seuraavaksi. Illalla niitä voi napsia Gossip Girlia katsoessa. Hyvin rauhallinen perjantai-ilta täällä siis luvassa.
Ruuanlaiton lisäksi voimien ollessa jossain ihan muualla selailen nettikauppoja ja kuolailen kaikkien ihanuuksien perään, niin kuin aikaisemmassa postauksessa jo huomasittekin;) Himotuslistalla nyt ylitse muiden olisi seuraava täydellisyys. Klassinen ja tyylikäs Lily. Sopii niin moneen eri tilanteeseen ja on vaan yksinkertaisesti tosi kaunis:)

Mutta, ikuisuus kysymys… Hopeilla vai kultaisilla yksityiskohdilla??:D Itse olen tällä hetkellä kallistuneena hiukan enemmän kultaisiin. Mulla on melkein kaikki käyttämäni korut kultaisia. Toisaalta hopeinen sopisi myös kultaisten asusteiden kanssa ja olisi todella raikas.. Äh, nää on näitä elämääkin suurempia kysymyksiä;) Näitä onkin hyvä funtia sairapediltä!
Nyt siis porkkanat uuniin ja googlettelemaan kuvia Lilystä;)
Kivaa perjantai-iltaa kaikille!!:) 

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Senja
    1.3.2013 at 18:54

    mekin oltiin tulossa tänään fontanaan lounaalle mutta just myöhästyttiin niin mentiin sitten tintåån, onneksi sieltä sai lounasta kolmeen asti. ja vitsi, mieletön hintalaatusuhde sillä salaattilounaalla, vaikka mitä ihanaa ja tosi edullisesti=) onneksi siis tuli sekin kokeiltua ;) ensi kerralla fontanaan!

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 19:40

      Tintån salaattibuffa on IHANA!! :))
      Pitää mennä joskus kaikki yhdessä!:)

  • Reply
    CristiinaM
    1.3.2013 at 18:58

    Ehdottomasti kultaisilla! :)

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 19:40

      Kiitos Cristiina mielipiteestä!!<3 :)

  • Reply
    RagDoll
    1.3.2013 at 20:29

    Kultaisilla! ;)

    Oli pakko tulla laittamaan viestiä, kun selailin melkein parin vuoden takaisin kommentteja ja löysin sieltä yhden aivan ihanan kannustavan kommentin, joka oli sulta. Sellaiselle päivälle, kun olin aivan rikki ja tuntui, että koko maailma kaatuu päälle, jaksoit piristää. Kiitos Mona. ♥

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 20:35

      Voiiii murunen <3 <3 :') Sä se oot ihana aina. Ei sais kaatua kaikki sulla päälle:( Mut kai niitä päivä sit vaan on lakien mukaan joskus tultava itsekullekin:/ Pus ja haleja muru, oot ihana <3 Tänää ainaki sun päälle kaatuu hurja annos meikäläisen virtuaalisia haleja!:)

  • Reply
    Zandra
    1.3.2013 at 20:33

    Olen miettinyt samaa kysymystä jo varmaan pari kuukautta:D Ensin päätän, että kultainen on kivempi mutta parin päivän päästä olenkin jo hopean kannalla… Nyt taidan kuitenkin olla sitä mieltä, että kultainen on kauniimpi. Kuten sanoit tuo hopeinen on kivan raikas mutta mielestäni ehkä kuitenkin jotenkin liian “kylmä” omaan makuuni:)

    • Reply
      Mona
      1.3.2013 at 20:41

      Hihi:D Juu juuri näin, ei oo helppot asiat kyseessä;D
      Mutta päädytään siis molemmat kultaan?;) Itse mietin JUST tota samaa, että oliskohan kuitenkin liian kylmä omaan makuun ja ihoonkin… Kulta on jotenkin vienyt kaikissa koruissakin voiton jo pitkän aikaa… Ehkä se sit olis se kulta;) Tai hopee… ei kyl se on se kulta:D

  • Reply
    Anonymous
    1.3.2013 at 21:55

    Heippa.

    Lily on niiin rakkauslaukku.

    Minulla on nyt pari kuukautta ollut musta Lily siinä alkuperäisessä koossa, mediumia pienempänä ja on osoittautunut aivan loistavaksi laukuksi. Niin monipuolinen ja käy arkeen ja juhlaan. Ja ehdottomasti kultaisilla yksityiskohdilla! Mielestäni Lilyn yksityiskohdat kauniimmat kultaisena, etenkin synkkää mustaa väriä vasten.

    Ihastuttava Cath in the city bloggaaja hankki vastikään mediumin kultaisin yksityiskohdin eli sieltä vain katsomaan inspiraatiokuvia.

    Nautinnollista viikonloppua:)

    • Reply
      Mona
      2.3.2013 at 21:39

      Mulla ei nyt muuta mielessä ookkaan ku Lily <3 <3 :)))) Ja kiiiitos vinkistä, sain eilen illalla tosi pitkän tovin kulutettua tuolla blogissa!! <3 8)
      Ihanaa viikkistä!!:)

  • Reply
    Veronica
    2.3.2013 at 10:45

    Oiii! kyllä mä ottaisin kultaisilla, ihan mielettömän kaunis laukku! Mä olen nyt kovasti suunnitellut kevään aikana ostavani Mulberryn ja vaihtoehtoina on juurikin Lily tai Alexa ja varmaan mustana kumpainenkin, koska en jostain syystä omista yhtään mustaa laukkua (!?) :D

    • Reply
      Mona
      2.3.2013 at 21:41

      No kyllä, kultaisiin määkin kallistun… Ääh, nyt ei muuta ookkaan mielessä:D
      Oi Alexaa voin kyllä suositella!!!:) Se on niiiiiin kätevä:) Mutta ite jotenkin tykkään siinä oakista. Tietty ihan makukysymyksiä:)
      Kerro mulle sit heti kun kumpaan päädyit ja laita instaan kuvia;)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *