12.1.2013

Laukut ja niiden säilytys

Kuvasin jo ajat sitten laukkuni ja sen miten niitä säilytän. Onnistuin kuitenkin unohtamaan kuvat bloggerin luonnoksiin, mutta sainpas vihdoin aikaiseksi ne täältä julkaistua.
Mulla on laukut vaatekaapissa hyllyillä. Pidän niitä myös dustbageissa, jotta ne pysyisivät mahdollisimman hyvinä. 

Isompia laukkuja löytyy viisi, jotka ovat eniten käytössä. Näiden lisäksi minulla on muutama kesälaukku, joita en nyt huomannut kuvata. Ehdoton lemppari on Mulberryn Oversized Alexa. Se on ollut kaikkein paras ostos ja sitä tulee myös käytettyä hurjasti.
Takana: LV Speedy, LV Neverfull, 
musta Longchamp, Alexa, harmaa Medegriffe
Pienet laukut säilytän isossa paperipussissa ja niissä ei kaikissa ole dustbagia. Pikkulaukkuja meikäläisellä on vain muutama. Tämän kuvailun jälkeen todella moni yksilö tuli siirrettyä kirpparikasaan.
LV Eva, 2nd hand Pertti Palmroth, oikealla näkyvä merkitön, edessä vasemmalla DKNY

Siinäpä ne. Näitä kuvia kuvatessa sitä alkoi taas mielessään pohtimaan niitä uusia haaveita laukkukokoelmaan!;) Nykyisin tulee hankittua laukkuja todella harvoin. Aikaisemmin muistan, kun kaappi oli täynnä erilaisia laukkuja mistä milloinkin hankittuna. Taisi niitä olla yli viisikymmentä kappaletta, Huh!!:D Nykyään haluan panostaa laatuun ja ajattomuuteen. Mielummin vähemmän ja laadukasta. Kaikki vanhat laukut ovatkin tulleet jo myytyä kirpparilla viimeisen noin neljän vuoden aikana.. Seuraavat haaveet ovat klassiset upeat Chanel laukut, joita toivoisin omaan kokoelmaani. Ehkäpä tänä vuonna synttärilahjaksi?;) Viime vuonna ostin tuon Alexan itselleni 25-vuotis lahjaksi. Laukku per vuosi voisi kuulostaa hyvältä..
Ihanaa lauantaita kaikille!!:)

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply
    fashion eXplosion
    12.1.2013 at 10:27

    sulla on ihan täydellisiä laukkuja!:)

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:21

      No voi kiitos!!:) Itse sitä aina ajattelee helposti vaan niitä puutteita:D

  • Reply
    Anonymous
    12.1.2013 at 11:19

    Mikä koko tuo LV neverfull on? Isoin vai medium? ja miten niiden koodit menivätkään? mm=medium ja gm =isoin vai muistanko väärin? Tuo on suosikkini!!

    -Jenni

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:22

      Se on isoin!:) Ihan oikein muistat:) Mutta minä ainakin suosittelen tuo isointa, ihan huippu tilaihme <3 :) Tykkään:)

  • Reply
    Tiia
    12.1.2013 at 12:48

    Tosi upea laukkukokoelma. Itsekin säilytän laukkujani kaapissa, mutta niille pitäisi olla vielä ihan vähän enemmän tilaa :P

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:23

      Voi kiitos paljon Tiia:) Joo sama täällä, lisää kaappitilaa kaivattaisiin. Kaikkein paras vaihtoehto olisi jos olisi oma huone vaatteille, laukuille ja kengille :)

  • Reply
    minnajii
    12.1.2013 at 12:54

    Onko sinun Alexassa alkuperäiset reijät hihnassa, vai oletko laittanut niitä lisää? Itse mietin että pitäiskö niitä laittaa suutarilla lisää, kun hihna on omaan makuun liian pitkä…

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:24

      ALkuperäiset, en ole siis lisäillyt. Ehdottomasti kannattaa laittaa jos siltä tuntuu!:) Suutarit varmasti tekevät tuon osalta siistiä jälkeä. Itse tykkään että saa olla aika pitkä:)

  • Reply
    Maria
    13.1.2013 at 11:57

    Kauniita laukkuja :)

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:25

      Kiitos Maria:)

  • Reply
    Anniina
    13.1.2013 at 17:40

    Ihania laukkuja sulla! Alexa on lempparini. Lupasin myös itselleni alkuvuodesta että ostan max kaksi laukkua tänä vuonna, toinen laukku tulee olemaan Balenciaga, mutta toisesta en sitten tiedä..:)

    http://anniinanpetitpassion.blogspot.fi

    • Reply
      Mona
      14.1.2013 at 14:25

      Kiitos!!:) Hih, uusien laukkujen haaveilu on niin parasta ;)

  • Reply
    Mona
    20.1.2013 at 01:04

    Aivan upeita laukkuja sulla :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *