Treenia sikspäkille

Viikko alkoi salilla keskivartalotreenillä. Vauhtisammakon Mikko on tehnyt meikäläiselle yhteistyössä kaksiosaisen saliohjelman ja toiseen kuuluu tämä ihan järkky vatsatreeni. Tästä puuttuu vielä muutama vatsaliike, joita en vaan yksinkertaisesti pystynyt tekemään:DD Miten niin hapotti??;) Pitääkin ehkä miettiä olisiko saliohjelma järkevämpi jakaa kolmeen osaa, sillä tämä kahdessa osassa tehtävä treeni on melkoisen kuolemaksi. Vaikka hyvähän se niin on. Mulla nimenomaan heikkoudeksi muodostuu kestävyys, joten toivottavasti saan siihen parannusta. 

Vatsojen lisäksi tein myös olkapäivä ja selkää. Nyt on siis yläkroppa turtana. Jeah;) Pohdin muuten eilen, että pitäisikö aloittaa kunnon puhdistuskuuri…? Monissa blogeissa on paljon kivoja vinkkejä erilaisiin viherpirtelöihin yms, mutta luulen ettei musta oo kunnon parin viikon Detoxiin.. Onko moni teistä kokeillut? Jossen kuitenkaan nyt Detox kuuria saa aloitettua, niin ainakin aion panostaa mahdollisimman hyviin ruokiin entistä tarkemmin. Väsymys on ollut ihan liikaa läsnä viimeaikoina ja ihan kuin jotain flunssaakin pukkaisi taas. Pitää siis todella panostaa ruokiin, jotta energiat alkaisi kohoamaan. Näillä puheilla painun siis herkuttelemaan juuri väsäämääni uunipunajuuri/sipuli sekoitusta!;)

18 thoughts on “Treenia sikspäkille”

  1. Oi hyvä treeni! :) Pitää kokeilla, tarvitsenkin vähän uusia ideoita mun vatsatreeni-rutiineihin. :)
    Kuuntelin just tänään lounaalla kun kaikki keventää ja kertoilivat,että herkuttelevat rahkalla ja marjoilla. Ööö…mä tein eilen itselleni mutakakun :D Eli varmaan voisin pohtia jonkinmoista puhdistautumista, ainakin siltäosin,että pohtisin tuota sokerinkäyttöä :D

  2. Anonymous

    venäläinen ja turkkilainen istumaannousu, osaisitko selittää niitä vähän tarkemmin…? Yritin googlettaa mutta löysin liikkeitä vaan kahvakuulalla tehtynä. Kiitos kovasti :)

  3. Olisi kiva nähdä esim. tämä treeni videolla. Noista nimistä mulla ainakaan ei oo mitään hajuu mitä pitäs tehä.
    Kiva alkanutta viikkoa Mona! :)

    1. Hhihihih…. Noooo katsotaan josko saisin aikaiseksi..:D Kotona on vaan niin super hankala kuvailla kun on pimeetä ja tila ei oikein riitä. Salille pitäs saada kamu mukaan kuvailemaan.:D

  4. Anonymous

    Voi Mona! Juuri puhtia vatsatreeniin kaivattaisiin täälläkin! Voisitko mitenkään tehdä vaikka pikavideota noista liikkeistä joita luettelit? Olisi ihan superia!! :)

    -Jenni

  5. Anonymous

    Itekki mietin et mitä nuo meinaa ja ois tosiaan kiva nähdä vaikka videolla!:)

  6. Hui, tuo hapotus kuulostaa aika tutulta! :D Kävin tänään pumpissa pitkästä aikaa, joululomalla en ole liikkunut kuin ihan jotain lenkkeilyä… Ja se kyllä kostautui! Tosin oli jaksaminen tänään muutenkin niin heikkoa, että johtunee tästä tiukasta rasvanpolttodieetistä. Muuten on olo energinen, mutta eipä kovin isoja painoja jaksa!

  7. Anonymous

    Kuulostaa tosi tehokkaalta treeniltä! Munkin mielestä olisi tosi kiva nähdä liikkeet videolla, ehkä voisitte vaikka Mikon kanssa yhdessä tehdä jonkun lyhyen videon näistä, niin että sä näytät mitä pitää tehdä ja Mikko kertoo tekniikasta :)

  8. Niinkuin tässä moni muukin on kommentoinut olisi mahtavaa saada näitä videolle! :)

    Mona, sun blogia on kyllä aivan upea lukea! Aina täällä näkee sun hymyilevän ilosen naaman niin tulee niin hyvälle tuulelle itekkin. Ja joka kerta kun täällä vierailen on sulta tullut ainakin kaksi uutta postausta. Niin tiuhaan tahtiin ei moni kyllä pysty:D
    Oot paras!! :-)

    1. Ihana Josku <3 <3 Kiiitos hurjasti ihanasta kommentista:) Tällainen palaute saa kyllä hymyn korviin täällä <3
      Kyllä se on vaan niin, että siellä ruudun toisella puolella on ihan hurjasti mielettömiä naisia, joilla on sydän paikallaan.
      Kiitos vielä Josku sun niin ystävällisistä sanoista <3 :) Mää punastun täällä :D

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top