18.12.2012

Eilinen asu kaupungilla ja uudet housut

Miten joulu voikaan olla jo ihan ovella. Vajaa viikko enää ja on aatto!:) Odotan niin kovin jo, että pääsemme viettämään aikaa perheen kanssa ja syömään herkullisia jouluruokia. Joulukuu on kyllä mennyt ihan hurjaa vauhtia ja niin on kyllä oikeastaan koko vuosi. Huh, miten aika oikeasti rientääkään.. Tämä vuosi on pitänyt sisällään ihan huikeita asioita ja odotankin jo innolla ensi vuotta ja sen tuomia kokemuksia.
Nyt kuitenkin eilisen asuun. Kävimme Eetun kanssa illalla kaupungilla hakemassa vielä viimeisiä joululahjoja ja päällä oli seuraavaa.

Jalkaan laitoin viikonloppuna ostamani uudet Zaran housut. Tykkään tuosta sävystä ihan hurjast ja nuo ovat myös päällä todella mukavat. Samalla reissulla tuli hankittua myös muutamat Dr. Denim housut lisää kaappin;) Toiset mustat ja toiset viininpunaiset. Mustat päädyin hankkimaan ihan Dr. Denim farkkuina. Vähän siis paksummat mitä ne normaalit legginsit joita nellylläkin myydään. Kuvia pikimiten asukuvissa tulossa.
Olen muuten nyt oppinut edes jotenkuten käyttämään aikaisemmin hankkimaani lisäsalamaa järkkäriini, joten nyt asukuvat on pimeälläkin hieman selvempiä!:) Jei!;) Vielä on kyllä harjoittelemista tuon käytössä, mutta kuvaamallahan sitä oppii.

Kengät: Bianco (give away), housut: Zara, paita: Zara 
statement koru: Zara, laukku: Mulberry Oversized Alexa

Mitäs ruudun toiselle puolelle kuuluu? Joko te odotatte kovasti joulua?:)

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    Veronica
    18.12.2012 at 07:54

    Ompas pirteitä kuvia ! Mulla vielä kaksi joululahjaa ostamatta ja nekin onneksi jo kaikki tiedossa, kunhan vain kaupungille asti kauppoihin pääsen :) Täälläkin on kova joulun odotus käynnissä! On se vaan niin ihanaa aikaa <3

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 08:58

      Voi kiitos Veronica <3 :) Joulu on todellakin niiin ihanaa aikaa :) Haleja ja kivaa tiistaita sinne <3:)

  • Reply
    Evelina
    18.12.2012 at 09:19

    Tosiaan, ihan hurjaa että joulu on alle vkon päästä :)!
    Itsekin mietin lisäsalaman ostoa, mistä ostit omasi?

  • Reply
    Anonymous
    18.12.2012 at 10:50

    Ihanainen Mona :)

    Mulla on toi sama Zaran paita ja oon huomannut, että se ensinnäkin rypistyy käytössä heti ja siihen on jo noin viiden pesukerran jälkeen tullut nukkaa :(

    -hanna

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 12:33

      Kurja kyllä, mutta usein Zaran vaatteissa laatu ei tosiaan ole ihan parasta mahdollista.:( Mulla toi on vielä toistaiseksi pysynyt ihan hyvänä ja ostin juuri toisen samanlaisenkin eri värissä.. Josko sulla on vaan käynyt huono tuuri ja sattunut kohdalle maanantai kappale..:/

  • Reply
    Anonymous
    18.12.2012 at 12:27

    Heippa,

    Mites sun oman hiusvärin kasvatus luonnistuu? Onko sulla koskaan päiviä, että tekisikin taas mieli värjätä?

    -Laura

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 12:35

      Heippa Laura!!:)
      Hyvin on luonannut oman hiusvärin kasvatus!:) Itseasiassa nyt alkaa olla aikalailla tasan vuosi viime kerrasta, kun olen laittanut raitoja hiuksiin. Ei juurikaan tee mieli värjäillä enää, kun tämä omassa värissä oleminen on niin helppoa:) EI tarvitse murehtia enää tyvivärjäyksistä eikä hiukset kulu vaalennuksesta. Olen ollut toooosi tyytyväinen päätökseen lopettaa hiusten värjääminen..:)

    • Reply
      Anonymous
      18.12.2012 at 13:10

      Tuo kasvaminen näyttää hyvältä – olin ennen näiden kommenttien lukemista kysymässä, et ootko liukuvärjänny hiukses noin ihanaks… :)
      Millon teet taas videopostausta?

    • Reply
      Anonymous
      18.12.2012 at 13:53

      Jep, hyvältä näyttää! :)

      Itselläni on vaan sama operaatio ja kestänytkin aikalailla saman aikaa, mutta aika usein tulee sellaisia päiviä että tekisi mieli värjätä! :D

      -Laura

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 13:57

      Kiitos molemmille!!:)
      Videota voisin koittaa tehdä taas pikimiten!:) Muutaman kerran jo tehnyt meikkivideon ja molemmilla kerroilla mennyt mönkään!!:/ Argg…
      Tsemppiä Laura operaatioon!:))

  • Reply
    Anonymous
    18.12.2012 at 15:51

    Hei mistä Turun kaupasta ostit viininpunaset Dr. Denimit ? :)

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 16:43

      Carlingsista!:)

  • Reply
    jasmine
    18.12.2012 at 16:53

    ihana blogi sulla! oot nii kaunis :)

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 17:23

      Voi kiitos Jasmine kehuista <3 :) Kauneus on kuitenkin siellä katsojassa <3 :)

  • Reply
    Anonymous
    18.12.2012 at 16:57

    Hei! käytätkö talvisin joitakin pitkiksiä yms. farkkujen alla? :D

    • Reply
      Mona
      18.12.2012 at 17:24

      Hih:) En enää, joskus nuorena äiti taisi pakottaa laittamaan pitkikset aina alle..:)

  • Reply
    Anonymous
    19.12.2012 at 01:37

    Ääh voi Mona, en oo ikinä sulle kommentoinu, mutta nyt oli pakko tulla sanomaan, et oot kauneimpia naisia ketä tiedän! Susta huokuu niin sellanen elämänilo ja valtava positiivisuus, että tarttuu tänne asti, vaikka tää päivä on muuten ollut suoraan sanonko mistä! Ei sitä turhaan sanota, että “happy girls are the prettiest”! Kiitos, kun jaat meille muille upeaa positiivisuuttasi! :)

    • Reply
      Mona
      21.12.2012 at 11:07

      Voi ihana sinä <3 Kiitos kuuluu kyllä sun positiivisuudelle. Miten hyvä mieli noin sydämellisestä kommentista voikaan tulla <3
      Ihan huippu ihanaa joulua sinulle <3

  • Reply
    Anonymous
    23.12.2012 at 16:20

    Voi että miten kiva blogi sulla on! Ja oot niin ihanan positiivinen ihminen :) Älyttömän kivoja kuvia, oot todella kaunis ja miten sulla voikaan olla niin valkoiset hampaat? :) Päivä piristyy aina kun saa tulla tänne lukee sun kuulumisia ja kattelee sun kuvia! Kiitos kun jaksat kirjoitella niin usein ja oikein ihanaa joulua sulle <3

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *