23.9.2012

Le Follie

Facebook tykkääjät huomasivatkin varmaan jo, että kävin viikolla yhteistyön merkeissä ihanassa turkulaisessa liikkeessä nimeltä Le Follie. Kuvailin kauppaa ja testailin vaikka mitä liikkeessä. Itse liike on ihan äärimmäisen upea! Paikan omistaja Stefania on sisustanut liikkeen todella tyylikkääksi. Yleisilme on kauniin yksinkertainen ja klassinen ja siellä täällä on pieniä ihania yksityiskohtia. 

Le Folliessa on panostettu siihen, että valikoimassa on tuotteita, joita ei saa joka paikasta. Mikäli haluaa siis persoonallisia vaatteita, joita ei tule vastaan ihan jokaisella kannattaa ehdottomasti suunnata Le Follieen.
Itse ihastuin vaatteiden persoonallisuuteen ja naisellisuuteen. Kaikki vaatteet olivat todella ylellisen tuntuisia. 
Liikkeen Liu Jo ja Liu Jo Jeans valikoimat oli todella hyvät. Kenkiä, vyöitä, vaatteita ja tietysti niitä jo aiemmin kehumiani farkkuja;)
Valitsin ison pinon vaatteita pukukoppiin soviteltavaksi ja pyysin myös Stefanialta antaa vinkkejä hänen lemppareistaan. Oli huippu hauska kokeilla vaatteita, joita ei välttämättä itse olisi henkarista osannut valita!:) Nyt onkin syksyn hankintalistalla yhtä sun toista uutta;)
Ensimmäisenä kokeilin rentoa asua ihanalla Liu Jo Jeans neuleella. Olen todella rakastunut nyt burgundiin ja sitä saisikin olla kaapissa huomattavasti enemmän.
Neuletakki: Liu Jo Jeans, Farkut: Liu Jo Jeans, Laukku: Liu Jo
Seuraavana Stefanian suositteleman mekko, joka yllätti minut täysin! Miten ihana se onkaan!!:) Ja aivan mielettömän mukava ja pehmeä päällä. Tämä menisi loistavasti syksyllä mustien sukkahousujen kanssa oikeastaan missä vaan.
Neulemekko: Liu Jo Jeans, nilkkurit: Liu Jo
Kynähame ja ihana sininen paita sopisivat loistavasti toimistolle. Hameessa oli ihan mieletön leikkaus. Se korostaa mielestäni todella kauniisti naisellisia muotoja ja on ryhdikäs istuvuudeltaan. Sininen paita tuo taas ihanaa piristystä asuun!:) Sinistä tarvitsenkin ehdottomasti enemmän omaan kaappiini.
Paita: iBlues, hame: Liu Jo, avokkaat: Liu Jo

Asun päälle kokeilin vielä paidan kanssa samalta merkiltä neuletta. Se tekee asusta aivan täydellisen myöhemmällekkin syksylle ja talvelle. Hameen alle vain paksut sukkikset ja asu on loistava viileämmillekkin keleille.
neuletakki: iBlues 
Saman sinisen paidan kanssa testasin vielä Liu Jo Jeans farkkuja. Tulin siihen tulokseen, että nämä ovat ehdottomasti seuraavat farkut jotka hankin. Olivat nimittäin T-Ä-Y-D-E-L-L-I-S-E-T. Istuvat just eikä melkein ja olivat super mukavat päällä. 
Farkut: Skinny Bottom up Liu Jo Jeans
Sitten taas Stefanian suosittelema mekko joka myös yllätti!:) Tämä ei ole minun tyyliseni yhtään, mutta hitsit miten hyvältä se näyttikään!!:D Mun on todellakin aloitettava keräämään myös vähän enemmän kuviollisia vaatteita kaappiin. Tää on nimittäin ihan super söpö ja jotenkin tosi romanttinen. 

Mekko: Liu Jo
Mekkoon lisäsimme vielä ihanan lämpimän neuleen päälle tuomaan vähän syksyistä tunnelmaa.
Neuletakki: Liu Jo Jeans
Entäs sitten tämä mekko??!! :)
Mekko: Liu Jo
Varmaan tyttömäisin mekko mitä olen koskaan testannut!:) Ihan mielettömän suloinen ja istui aivan täydellisesti. Tässä asussa voisin lähteä mielelläni yliopistolle tai ihan kaupungille. 
Saappaat: E-clat, kauluri: Liu Jo
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä ihan mieletön burgundin ja sinapinkeltaisen yhdistelmä. Olen monesti ihastellut street style sivustoilla super tyylikkäiden leidien maxi-hameita, mutten koskaan ole itse tullut kokeilleeksi sellaista. Olen ajatellut, ettei minulle sopisi pitkä hame. Olin kyllä totaalisen väärässä!:D Pitkä maxi-hame on ehdottomasti syksyn hankintalistalla tämän upeuden jälkeen:) Asu on todella ei Monamainen, mutta tunsin oloni siinä silti koisaksi. Sain ihan hurjasti inspiraatiota lähteä kokeilemaan omia rajoja hieman pukeutumisessa:)
Pitkä hame: Liu Jo Jeans, neule: Liu Jo Jeans, laukku: Liu Jo

Oli todella mukava tavata sympaattinen Stefania ja viettää aamupäivä hänen kanssaa puuhaillen liikkeessä. Sain yhteistyön merkeissä kotiin viemisinä jotain mikä näkyy kuvissakin. Siitä myöhemmin vielä lisää:)
Le Follie on ollut Turussa nyt vuoden verran. Onko moni teistä käynyt tutustumassa liikkeeseen?:)

Le Follien facebook sivut löytyy täältä, käykää ihmeessä tykkäämässä!:) 

You Might Also Like

34 Comments

  • Reply
    Raparperi
    23.9.2012 at 07:10

    Voi, että miten ihania vaatteita! :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:09

      No eikös!!:)

  • Reply
    Anonymous
    23.9.2012 at 08:37

    En välitä juuri muista asuista, mutta toi missä sulla on sinenen paita ja musta hame on ihana!! sulle sopii hyvin sininen :))

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:10

      Joo rakastuin tohon hameeseen ihan täysin!!:) Ihan täydellinen kynähame mikä menee melkein missä vaan:)

  • Reply
    Merenhelmi
    23.9.2012 at 09:28

    Olet niin pirteän ja kauniin näköinen! :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:10

      Kiitos ihana taas <3 Sä oot kyllä niin kultanen ja aina super ystävällinen. <3 Pus ja haleja:)

  • Reply
    Miss M
    23.9.2012 at 09:37

    Voi kun ihania asuja, kaunotar! Tuolla pitää ehdottomasti käydä nyt kun täällä Turussa asustelen :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:11

      Ja kuule jos nyt olet tänne Turkuun rantautunut, niin meidän pitää vihdoin mennä kaffettelemaan!!!!:) Pistähän mailia miten ehtisit nähdä!:)

  • Reply
    Senja
    23.9.2012 at 09:39

    toi vika asu on ihan mahtava!

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:13

      Kiitti Senja!!!:)

  • Reply
    Miss M
    23.9.2012 at 09:39

    Voi miten ihania asuja, kaunotar! Tuolla pitää ehdottomasti käydä nyt kun täälllä Turussa asustelen :)

  • Reply
    Reetta
    23.9.2012 at 10:03

    Tuo musta kynähame on aika upea! :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:13

      No älä muuta sano, se osui heti ensimmäisenä omaan silmään!!:)

  • Reply
    Anonymous
    23.9.2012 at 10:41

    turkulainen kirjoitetaan pienellä ;)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 10:46

      Katsot vaan olen epähuomiossa laittanut isolla, kiitos korjauksesta:)

  • Reply
    Veronica
    23.9.2012 at 11:17

    oumaigaad! Mulla loksahti kyllä leuka lattiaa. OLET U-P-E-A! etenkin tuo sininen sopii sulle tosi hyvin ja kynähameet kuin tehty sulle :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:14

      Hih, sää oot Veronica ihana!!!!:D Kiitos super paljon ison hymyn aiheuttavasta kommentista<3 Nii ja puna levis poskille;)

  • Reply
    Anonymous
    23.9.2012 at 11:19

    Kerrassaan iiiihania asuja ja kivasti erilaisia :) Erityisesti tuo vika mekko on kuin tehty sulle Monsku <3 -mami-

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:16

      Kiitos mami <3 :)
      Nyt tuli listalle taas vaikka miten monta uutta hankinta juttua;)

  • Reply
    Mipsukka
    23.9.2012 at 12:01

    Todella kivoja vaatteita ja sinulle sopii hyvin sininen. Muutenkin näytät todella kauniilta kaikissa kuvissa ihanan hymysi kanssa. :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:16

      Kiitos Mipsukka hurjan ystävällisistä sanoista taas <3 <3 :)
      Sininen oli kyllä omaankin mieleeni tosi kiva!:) SItä on ehdottomasti saatava kaappiin syksyksi:)

  • Reply
    ibe
    23.9.2012 at 12:35

    Tuo sininen paita ja kynähame sopii sulle älyttömän hyvin!

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:17

      Kiitos ihana ibe <3 Kivaa alkavaa viikkoa sinne ruudun toiselle puolelle!:)

  • Reply
    Summer
    23.9.2012 at 12:43

    Ihanan erilaisia kaikki asut :) Kaksi viimeistä settiä on just eikä melkeen! Burgundin punainen maxi-hame olisi kyllä niin nappiostos tälle syksylle :)

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:18

      No joo burgundi maxi on oikeastaan pakko saada listalla!!:) Ja tosiaan itekkin ilahduin juuri tuosta kuinka erilaisia kokonaisuuksia sitä tulikaan soviteltua ja niistä sai hurjasti inspiraatiota syksyyn:)

  • Reply
    Anonymous
    23.9.2012 at 12:55

    olet ihan uskomattoman kuanis! viimeinen asu on lemppari <3

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:19

      Voih, kiitos hirmuisesti <3 Kauneus on kuitenkin siellä katsojassa!:)

  • Reply
    josku
    23.9.2012 at 16:18

    Täytyy kyllä mennä vierailemaan kyseisessä liikkeessä!:) Paljonko tollasilla Liu Jo:n farkuilla on hintaa?

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:20

      Kannattaa ehdottomasti käydä!!:) Kerro Stefanialle terkkuja:))
      Noilla tumman sinisillä taisi olla noin 130e hintaa. Nyt en kyllä oo ihan varma, mutta sinnepäin ainakin.

  • Reply
    Maria
    23.9.2012 at 20:40

    Pitää hehkuttaa niin kuin muutkin täällä: oot vain mielettömän kaunis! Erityisesti tuossa kynähameessa, wau!
    Ja pitää kyllä nyt hehkuttaa tota viimeistä asua. Ei tosiaan ole tuontyyppistä asua täällä näkynyt, mutta hitsit näytät siinä hyvältä! (((:

    • Reply
      Mona
      23.9.2012 at 22:21

      Maria, kiiiiitos paljon!!:) Hitsit, mä oon ihan punasena täällä kehuista:D
      Ja eikös ookkin magee tuo vika!!:) Sain sen sovittamisesta hurjasti inspiraatiota vähän rohkeammalle syyspukeutumiselle:)) Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!!:)

  • Reply
    Ninni
    24.9.2012 at 04:24

    Aivan ihana toi musta kynähame! Steffi on monet kerrat saanut mutkin kokeilemaan vaatteita, joita en ikinä olis itse valinnut. Mä oon tosi huono ostamaan farkkuja – ostan aina liian isoja, mutta Steffi onneksi on tosi pätevä työssään ja osaa auttaa aina kokojen kanssa. Pian pääsenkin Suomeen ja Le Follieen hypistelemään kaikkia ihanuuksia. <3

    • Reply
      Mona
      24.9.2012 at 07:43

      Voi oon ihan täysin sun kanssa samaa mieltä: Stefania on todella pätevä ja ammattilainen!!:) Hänellä on hurjasti silmää nähdä mikä sopii:)

  • Reply
    Bella
    24.9.2012 at 13:29

    Suosikit nuo ihanat harmaat nilkkurit ja tuo missä sinulla on pitkä hame! Aivan ihania! Ystäväni on kuvannut heille nettisivuja, pidän putiikista myös kovin! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *