Huomenta ihanat!!:) Kylläpä oli täydellistä nukkua pitkään ja herätä ilman kiirettä. Tänään aion ottaa todella rennosti ja vain nautiskella olosta. Ehkäpä vähän siivoilla ja järkkäillä kotia kauniiksi. Salille pitää myös tietysti mennä. Olen ottanut muutaman uuden tavoitteen treenien suhteen.. Niistä myöhemmin lisää;)
Eilen illalla olimme Eetun kanssa Tintåssa (ylläri, ylläri…) syömässä. Viimeisten kesäisten iltojen kunniaksi oli laitettava lyhyt hame päälle:) Kohta on kai pakko siirtyä sukkiksiin ja muutenkin vähän syksyisempiin vaatteisiin..
Pieneksi väripilkuksi kokonaisuudessa lisäsin pinkkiä huulipunaa. Muuten asu oli hyvin neutraali. Päällä oli jälleen Zaran uusi jakku. Vitsit, että tykkään siitä paljon. Pidän eniten juuri Zaran bleisereistä. Ne istuu loistavasti, eivätkä ne ole aivan älyttömän kalliitakaan.
Valkoinen tuo moneen asuun kivasti raikkautta. Uskon, että tämä bleiseri tulee olemaan käytössä vielä syksylläkin moneen otteeseen.
Muistin nyt kuvata bleiserin myös lähempää, jolloin tuo kuvio erottuu paremmin. Mielestäni se tuo kivasti eloa valkoiseen kankaaseen. Myös tuo etumuksen leikkaus tuo mielenkiintoa jakkuun.
Kengät/hame/toppi/bleiseri: Zara, laukku: LV
Mitäs mieltä te olette Zaran bleisereistä, oletteko olleet tyytyväisiä hinta-laatusuhteeseen?
Ja mitä viikonloppusuunnitelmia siellä ruudun toisella puolella teillä on?:)




Olen ostanut jenkeistä vuonna 2005 samantyylistä kangasta kuin tuo omasi mutta mustan jakun zarasta, joka on edelleen hyvässä kunnossa. Ainakin omasta mielestäni niissä on todella hyvä hinta-laatusuhde.
Voi kun osaisi itse väsätä ja ommella, mutta meikkis on kyllä aivan käsi kaikessa:D
Perfect :) Olet jälleen todella upea ilmestys!!!!
Zaran jakkuja paljon käyttäneenä voin todeta saman, niissä todella on hyvä hinta-laatusuhde, eikä ainakaan käyttämissäni jakuissa ole näkyvissä minkäänlaista kulumaa/haalistumista tms.
-Hannah
Ihana Hannah <3 Kiitos paljon<3:) Mä oon myös ollu huippu tyytyväinen. Itse olen vielä ostanut melkein kaikki yksilöni alesta joten hintakin on ollut normaalia alempi..:)
Tosi kaunis asu!:) Huulipuna tuo ihanasti piristystä vaaleaan asuun.
Reissusta on nyt palattu ja pääsee kommentoimaankin taas vähän useammin :D Kotiin palattua ilmassa aisti jo syksyn tuntua, joten tosiaan pitää käyttää nyt ahkerasti vielä kesäkamppeita kun tarkenee!
Kiitos ibe ja ihana kuulla taas susta!!!:) Miten reissu meni??:) Uutta reissua jo suunnitteilla?;)
Matka oli kyllä kaikin puolin onnistunut ja lämpöä riitti välillä liikaakin:) loppupäivinä tuuli vähän helpotti, mutta sitten aallot oli sairaan isoja :D myös rodoksen keskustassa ja vanhassa kaupungissa oli kivaa ja varsinkin sephorasta ja starbucksista innostuin kun en ollut niissä ennen käynyt! käytiin myös arkeologisessa museossa ja falirakin vesipuistossa. Ei kyllä uutta reissua ole vielä suunnitelmissa!:)
Niin upealta näyttää tuollainen lähes kokonaan valkoinen asu :)
Kiitos paljon Tiia <3:)
ei vitsit, aivan ihana asu jälleen ! ja tuo eva <3
itse olen myös zaran bleiserien suurkuluttaja, ja vaaterekistä löytyy niitä yksi jos toinekin ;-) mullekkin ne lähes poikkeuksetta istuu mainiosti, mutta toki poikkeus vahvistaa säännön ja jotkut yksilöt joudun skippaamaan sillä ne on liian pieniä malleja mun suurille hartioille ja suurille käsille(lue upealle lihaksistolle :-DD).
hinta niissä ikäv kyllä on musta sillon tällöin vähän yläkanttiin, mutta niin on kyllä hinnat noussut viime aikoina vähän kaikessa ja kaikkialla…mutta kerran sen vaan kirpaisee, ja itse olen ainakin ollut jokaiseen zaran jakkuuni enemmän kuin tyytyväinen eikä ole kyllä valittamita laadussa ollut :-)
Kiiiitos paljon Siiri <3:) Hih, tuo Eva on kyllä kiva, oon ollu kovin tyytyväinen siihen:)
Hih, ja oot ihana, todellakin upealle lihaksistolle!!!:)
Mulla on käyny tuuri kun oon löytänyt melkein kaikki Zaran bleiserit alesta:)
Tosi nätti tuo bleiseri! :) Värsinkin takaa otetusta kuvasta näkyy kuinka hyvin se istuu sulle. Mun pitäis kans käydä Zarassa bleiseriostiksilla, kun niillä tuntuu olevan niin hyvin istuvia malleja. Harmi että täältä pohjosesta lähimpään Zaraan on matkaa..
Kiitos Hanilo:) Voi vitsit, sun pitää sit hamstrata niitä muutama kerralle;) Hih:)