2.8.2012

Lindos

Aika palata taas matka-aiheisiin postauksiin. Tällä kertaa vuorossa raporttia Lindoksesta. Lindos sijaitsee Rodoksen itärannikolla ja Rodoksen kaupungista matka sinne kesti bussilla noin puolitoista tuntia. Me otimme omatoimisesti bussimatkat keskustan “linja-auto asemalta”, mutta myös monet matkan- järjestäjät tekävät sinne matkoja. Kaupunki on pieni ja idyllinen. Lindoksen akropolis on hyvin tunnettu nähtävyys. Kaupungissa on erittäin kuuma ja tuuli ei juurikaan osu sinne, joten kun suunnittelet matkaa Lindokselle muista ottaa ainakin hattu ja vettä mukaan!:) 
Kaupunki on hurjan kaunista aluetta ja valkoiset kivitalot sinällään jo nähtävyys. Tunnelma on mukavan välitön vaikkakin turisteja on aivan liikaa paikan päällä.
Mäen päälle akropolikselle kipuaminen on pienen urheilusuorituksen takana, mutta varmasti sen arvoinen. Paikalliset tekevät bisnestä aaseilla, joten mahdollisuus on myös ottaa aasi ja ratsastaa sen selässä kukkulalle. Etenkin lapsiperheiden ja vanhempien ihmisten kannalta tämä lienee hyvä vaihtoehto. Akropoliksen kukkulalla kiertely oli sekin raskasta paahtavassa kuumuudessa. Paikka oli kuitenkin valokuvaajan näkökulmasta täydellinen. Kannattaakin ottaa Lindokselle mukaan kunnon kameravarusteet, vaikka niiden kantaminen korkealle ylös on melko epämiellyttävää.

Kaupungissa pienillä kujilla on paljon kauppoja ja hälinää. Tavaraa on joka lähtöön ja ravintoloita useita. Itse söimme lounaan vasta ylhäällä bussipysäkkien lähellä ennen kotiin lähtöä.

Mukaan kannattaa ottaa uimavaatteet ja pyyhe. Kiertelyn jälkeen teki nimittäin hyvää käydä pulahtamassa vedessä. Tosin vesi oli niin lämmintä, etten tiedä oliko sillä oikeasti vilvoittavaa vaikutusta!;) Ranta on hiekkaa ja vesi todella kirjasta. Veneineen ja uimareineen se oli kaunis näky.  Rodoksen kivirannat kuitenkin veivät minusta voiton. Hiekka kun tuntuu tarttuvan joka paikkaan. Kivisellä rannalla loikoilu on huomattavasti raikkaampaa:D

Lindoksella käyntiin meni yksi päivä. Lähdimme aamupäivällä Rodoksen kaupungista ja palasimme noin kuuden aikaan takaisin. 
Lindos on varmasti monelle tuttu, mutta toivottavasti tästä postauksesta oli vinkkiä jollekkin vasta Rodokselle matkaavalle.:)

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply
    Anonymous
    2.8.2012 at 06:41

    Tämä kommentti ei niinkään liity yllä olevaan postukseen, mutta olen blogisi uusia lukijoita ja käydessäni läpi vanhoja kuviasi, jäivät Eetun kasvot jotenkin kummittelemaan mieleeni; missä ihmeessä olen tuon hepun nähnyt aikasemmin? Kävin mielessäni läpi kaikki salkkareiden näyttelijöistä vanhoihin kesätyöntekijöihin kunnes keksin: Hänhän on se maailman paras asiakaspalvelija, joka ansaitsisi vähintäänkin mitallin työskentelystään edesmennessä pikkuputiikissa. Hän oli aina ystävällinen kaikille asiakkaille, oli sitten kyseessä hidasteleva mummo, ärsyttävä teini tai örveltävä juoppo. Kerran oltiin yhden mummon kanssa samaan aikaan jonossa odottamasssa vuoroamme ja kilvan kehuttiin toisillemme miten kiva poika hän on :) Vieppä terveisiä hänen entiseltä vakioasiakkaaltaan :) Pääseekö Eetun aurinkoisesta asenteesta nykyään nauttimaan jossakin muualla, vai onko tämä luonnonlahjakkuus siirtynyt johonkin kuiviin konttorihommiin? :)

    -Anette-

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 07:39

      Voi miten ihanan kommentin sain lukea heti aamusta!!:) Kiitos Anette ystävällisestä palautteestasi:) Viestisi kertoo paljon sinusta, kun noin mukavasti kirjoitat toisesta. Eetu oli kovin otettu kommentistasi. Pyysi sanomaan, että Ilpoisten K-kauppaan voi milloin vain tulla häntä moikkaamaan!:) Hän on siellä koulun ohella töissä nykyisin.
      Oikein mukavaa loppukesää Anette ja tulehan nykäisemään hihasta jos törmätään kaupungilla:)

    • Reply
      lili
      2.8.2012 at 09:33

      Oh, voi miten ihana kommentti tuossa ylempänä!:) Sai mut hymyilemään leveästi!:)

      Ja kiva Lindos-postaus, hauskaa “palata takaisin” tuttuihin maisemiin.. Heh, te olitte vähän fiksumpia, ja otitte ton bussin, me kituuteltiin siellä laivalla vaikka kuinka monta tuntia:D

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 13:54

      No sanos muuta <3 Kyllä oli ihana lukea heti aamusta noin sydämellinen viesti:)
      Ja tosiaan kuvaa viesti tuota minun rakasta avopuolisoa juuri eikä melkein <3:)
      Tietkö, et ei se bussikaan kovin miellyttävä ollu:/ Karseen kuuma ja AIVAN liian täynnä.. Pysähtyikin varmaan sata kertaa..Tuntui että ihan joka ikisellä pysäkillä.. Laiva ei ollut meillä vaihtoehtona siksi, että minä pelkään niitä ihan kuollakseni:( Olen pienenä ollut laivaonnettomuudesta ja nykyisin minut saa melkein pakottaa veneisiin tai laivoihin:/

    • Reply
      Pulu
      2.8.2012 at 21:22

      Mitä ihmettä?? Oikeassa laivaonnettomuudessa? Voisitko avata hiukan? Hyrrr, kylmät väreet juoksee pitkin selkää

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 21:25

      Jep, valitettavasti:/ Täällä mm. vanhat uutiset kyseistä tapahtumasta…
      http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/sally_albatross_karille_17045.html#media=17051
      Ei kauheasti risteilyt aikuisiällä ole houkutelleet :D

  • Reply
    ibe
    2.8.2012 at 06:54

    Kiitos tästä Mona!! Matkakuume on täällä jo huipussaan:) Varmaan meidänkin rodoksen matkaamme kuuluu lindoksen reissu ja tästä sai mukavasti tietoa:)

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 07:40

      Oi kiva kuulla <3 Ja ihanaa matkaa jo näåin etukäteen!!! <3 :) Milloin te lähdittekään reissuun?:)

    • Reply
      ibe
      2.8.2012 at 15:59

      Kiitos paljon:) Aikaisin lauantai-aamuna jo olisi lähtö ja 11 päivän reissu luvassa! can't wait!:D

  • Reply
    Pulu
    2.8.2012 at 08:16

    Kiitos kivoista vinkeistä Rodokseen matkaaville, olen myös lähdössä sinne kaverini kanssa 9päivän kuluttua :)
    Minkä verran bussi Lindokselle maksoi? Osaatko muuten sanoa millainen on ravintoloiden tarjonta kasvissyöjille, entä uskaltaako juomansa tilata jäiden kera ilman pelkoa mahataudista?

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 08:31

      Oi mahtavaa!!:) Ihanaa lomaa teille <3
      Bussi ei maksanut kuin 5e per suunta. Lipun saa Rodoksen kaupungista asemalta. Siinä on sellainen pieni lippukoppi. Takaisin tullessa kannattaa muuten katsoa hyvissä ajoin aikataulut, ettei joudu turhaan odottelemaan. Silloin maksoimme liput bussiin. Sen tarkempia opastuksia numeroista ei ollut. Nainen joka hoiti Lindoksen päässä lippupistettä vain kertoi bussin numeron ja pyysi mennä odottamaan toiselle puolen tietä. Jonottajia oli toooosi paljon ja loppujen lopuksi bussi oli niin täynnä, että käytävällä seisojillakin oli ahdasta:/
      Hanavettä voi juoda ihan huoletta!:) Joten siis jäitäkään ei tarvitse karttaa:) Kasvisruoka tarjoiluista en kovin hyvin osaa sanoa, mutta ainakin salaatteja on paljon listoilla ja jos syöt munia, niin munakkaita löytyi myös. Itse söin tooosi monta fetasalaattia:D Mutta tosiaan siinäkin tuota juustoa.. Mutta varmasti löytyy vaihtoehtoja ravintoloista:)

  • Reply
    Lotta
    2.8.2012 at 08:19

    Eii, kaikki matkakuvat pitäis kieltää lailla! :D Ihan kamala matkakuume, vaikka just viimekuussa olinkin matkoilla… :)

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 08:32

      Hihihi:D Sama homma, aina sitä alkaa miettimään jo seuraavia reissuja;)

  • Reply
    Senja
    2.8.2012 at 10:24

    nää on niin ihanaa luettavaa kun nyt varattiin carlon kanssa kreetalle matka! toki eri asia kun rodos mutta samanlaisia maisemia varmasti molemmilla saarilla :) kaunista<3

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 13:49

      Voi kiva kuulla, että tykkäät <3 Ja IHANAA!!! Me oltiin viime kesänä Plataniaksella!:) Tykättiin kovin.
      Oikein super kivaa matkaa murulle <3 Millon lähdette?? JA KOSKA ME NÄHDÄÄN??:)Tuutko kohta jo Turkuun takas??

  • Reply
    Anonymous
    2.8.2012 at 12:36

    Olimme Rodoksella vuosi sitten ja vuokrasimme skootterin, jolla huristelimme tunnin matkan Lindokselle. Koko Lindoksen reissu oli matkamme mieleenpainuvinpia hetkiä, ehkä juuri tämän omatoimisen skootteriseikkaulun ansiosta. Suosittelen lämpimästi kaikille! ;)

    • Reply
      Mona
      2.8.2012 at 13:50

      Voi kuulostaa kivalle!!!:) Ja PALJON miellyttävämmälle vaihtoehdolle, kuin hikisessä bussissa istuminen;)
      Itse olen kyllä niin nössö etten tiedä olisinko uskaltanut lähteä skootterin kanssa hurjastelemaan sinne:)

  • Reply
    Hanna ★
    2.8.2012 at 14:22

    Kauniita kuvia ja tuttuja maisemia viime kesältä =)

    • Reply
      Mona
      3.8.2012 at 08:21

      Kiitos Hanna <3 :) Kuvia katsellessa palaa ihan pieneksi hetkeksi taas lomalle:)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *