27.5.2012

Aurinkoinen viikonloppu

Viikonloppu Helsingissä meni äärimmäisen mukavissa merkeissä. Tapasin monta ihanaa bloggaajaa ensimmäistä kertaa luonnossa ja aika meni ihan siivillä. Hassua, kun osan on tuntenut jo pidemmältä ajalta, mutta nyt vasta nähtiin ihan oikeasti. Kaikki olivat niin ihania ja aitoja. Viikonlopusta sai kyllä energiaa arkeen pitkäksi aikaa. 
Tässä muutamia fiilistelykuvia. Mansikoita, skumppaa ja ihanaa seuraa. 

Helsinki kyllä ihastutti taas kovasti. Siellä on tullut käytyä aivan liian vähän, mutta vakaa aikomukseni on korjata tilanne tänä kesänä. Äidin kanssa ollaan jo sovittu ainakin yksi naisten viikonloppu Helsinkiin;)

Nyt painun ulos lenkille aurinkoon, jonka jälkeen uppoudun viimeisen tenttialueen saloihin.

Palailen vielä viikonlopun kuulumisiin myöhemmin. Kuvia tuli jälleen napsittua jonkun verran.. Ihanaa aurinkoista sunnuntain jatkoa kaikille <3

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply
    Annika (axu)
    27.5.2012 at 15:09

    Hyviä sunnuntain jatkoa sullekin!
    Pihalla on aivan loistava sää oleilla :)

    • Reply
      Mona
      27.5.2012 at 20:45

      Kiitos Annika <3 :) Ulkona todella on ollut ihan mieletön keli koko viikonlopun!:)

  • Reply
    Anonymous
    27.5.2012 at 15:18

    Kivoja kuvia… Ja odotan niin kovin yhteistä viikonloppua Helsingissä :) Lukuintoa, mä olen lukenut terassilla ja saanut palkkioksi väriä pintaan:) raksu<3 -mami-

    • Reply
      Mona
      28.5.2012 at 14:52

      Niin määkin <3 Raksu<3 <3

  • Reply
    Mussu
    27.5.2012 at 16:24

    Hienoja kuvia päivän ahkerimmalta paparazzilta. Oli niin ihana vihdoin tavata, ja olet upea tyyppi.
    Voih, saisipa edes puolet energiastasi, ihailen! Aidompaa hymytyttöä saa hakea!

    • Reply
      Mona
      27.5.2012 at 20:49

      Hih, kiitos murunen <3 :) Ja todellakin oli NIIN ihana nähdä ihan livenä <3 Toivottavasti nähdään pian uudestaan:) Olet kyllä ihana. Mä olen kuule niin etuoikeutettu, että oon saanut tän blogimaailman kautta tutustua myös sinuun <3 Ihana, sydämellinen tyyli mussu <3 Ja entäs noi sun kengät?!!:D Tuli aika kiva kuva, eikös;) Kannatti kyykkiä siellä teidän perässä;D

  • Reply
    Senja
    27.5.2012 at 19:13

    kuullostaa ihanalta. on kyllä hauskaa nähdä bloggaajia luonnossa.:) jotenkin on niin helppo olla vaikka ei ennen ole livenä nähnyt, tavallaan tuntee toisen jo jotenkin blogin kautta! kiva kuulla että viihdyit täällä, tulepa uudestaan kesällä josko ehdittäisiin treffata myös :)<3

    • Reply
      Mona
      27.5.2012 at 20:50

      Voi ehdottomasti pitää!!:) Toivottavasti pääsen käymään useamman kerran Helsingissä kesällä! Ja muistahan ilmotella kun oot täällä päin taas;) Pus<3

  • Reply
    Merenhelmi
    27.5.2012 at 21:19

    Oi vitsi miten upeita kuvia. <3 Sinulla oli varmasti ihana viikonloppu<3

    • Reply
      Mona
      28.5.2012 at 16:58

      Kiitos Veera <3 Vkl oli todella mukava kyllä!!:)

  • Reply
    Kukka
    28.5.2012 at 08:54

    Olipas upeita kuvia! Teillä oli varmasti aivan ihana päivä! :) Mulla on jännä suhde Helsinkiin, mä olen viettänyt siellä kaikki kesät lapsena/teininä, kun valmistuin menin sinne töihin. En kuitenkaan ihan kympillä tykännyt asua ja elää. Nykyään käyn Helsingissä viettämässä mukavia minilomia ja suorastaan rakastan käyntejä vanhoilla kotikulmilla :)

    Nyt taas uusi viikko ja uuden kujeet, hyvää alkanutta viikkoa :) Pus

    • Reply
      Mona
      28.5.2012 at 16:59

      Kiitos murune<3 :) Mun tekis kovasti mieli muuttaa Helsinkiin joskus ainakin joksikin aikaa, mutta luulen että kaipuu tänne päin palais myös aikanaa:)
      Samoin ihanaa viikkoa Kukkalle <3

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *