Upea hannas® arvonta!!

No niin nyt vihdoinkin luvassa tämä ihana arvonta josta jo hieman valaisin postauksessa hannas®. Aloitin siis yhteistyön aivan ihastuttavan hannasin kanssa. Heidän nettikaupastaan löytyy vaikka mitä ihanaa ja niinkuin kerroin sain valita jotakin mieleistäni valikoimasta. 
Edellisessä postauksessa vihjasin, että muutama reissukuvani liittyi tuohon valintaan ja tässäpä nyt kuvia siitä mitä kotiin tuli!!:) Olen ihan älyttämän innoissani näistä. En olisi voinut kuvitellakkaan kuinka ihanat näistä loppujen lopuksi tuli:)
Kyseessä on siis My Own omavalokuvatuotteet sisustustyynynpäälliset. Tyynyihin painettiin valitsemani kuvat ja tilaaminen oli todella helppoa. Rakastan muutenkin tyynyjä hirmuisesti ja niitä löytyy kotoa useampi kappale. Sisustustyynyt tuovat pehmeyttä ja kotoisuutta mielestäni sisustukseen. Nyt nämä saatuani ne tuovat myös hymyä ja muistot mieleen!!!:) Molemmat kuvat on siis otettu Eetun ja minun yhteisiltä matkoilta joten näitä tyynyjä katsoessa ei voi kuin tulla hyvä mieli. Mustavalkoisina ne myös mielestäni ovat äärimmäisen tyylikkäät ja sopivat meidän sisustukseen just eikä melkein. 
Parasta näissä omavalokuvatuotteissa onkin juuri se, että niistä pystyy tekemään juuri mieleisensä ja ne ovat jokaisen itsensä näköisiä <3
Tyynynpäälliset voi pestä 40 asteessa joten ei tarvitse koko ajan olla pelkäämässä likaantumista. Pestessä pitää vain muistaa kääntää päällinen ja pestä väljässä pesussa.

Nyt hannas® haluaa tarjota myös Mona’s Daily Style lukijoille yhden tällaisen 50*50 My own sisustustyynynpäällisen sekä siihen mukaan sisätyynyn joka on höyhentäytteellä ja näin ollen ihanan muhkea ja ryhdikäs! 
Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta kertomalla millaisen kuvan valitsisit sisustustyynynpäälliseen? Jos kommentoit anonyyminä (ilman blogger-tiliä) muista jättää nimimerkki+sähköpostiosoite.
Voit tuplata osallistumisen tykkäämällä hannas® facebook sivusta! Muista tällöin mainita tykkäämisestä kommentissa jotta pystyn tarkistamaan tykkäämisen ja tiedän että osallistut tuplasti!! 
Mona’s Daily Stylen facebook tykkääjät osallistuvat automaattisesti arvontaan ja voivat siis tuplata mahdollisuuden kommentoimalla myös tätä postausta. 

                                                 

Arvonnan lisäksi hannas® tarjoaa kahden viikon ajan koko valikoimastaan -15% alennuksen koodilla mo15. Koodi on voimassa siis 1.4 asti. 
Onnea kaikille arvontaan!!!:) Arvonta päättyy sunnuntaina 25.3.2012 kello 21.00.

83 thoughts on “Upea hannas® arvonta!!”

  1. Tosi hauska sisustusidea nuo painetut tyynynpäälliset! Ehkäpä omaan kotiimme haluaisin pikkuneidin huoneeseen sänkyä koristamaan hänen oman kuvansa :)

    Haluan siis ehdottomasti olla mukana tässä arvonnassa!:)

  2. Mukana arvonnassa! :)

    Onpa kivoja nuo päälliset! Pitääpä samantien tutustua noihin tarkemmin! Ottaisin omiin tyynyihin ehkä myös kuvia omilta reissuilta tai sitten jonkun tutun maiseman täältä kotiseudulta.. vaikka oman mökkirannan kesäyössä! :)

  3. Anonymous

    Kukka on mukana arvonnassa! Mä valitsisin tyynyyn kuvaksi jonkin Berliinin tai Hampurin kuvan, vanha talo, muistomerkki tai vaikka silta. Berliner Dom vois olla upea. Tai vaikka maailmankello. Tulppaanipelto.

    kristiinaaro@luukku.com

  4. Huomenta Mona, ihana arvonta!

    Osallistun: tykkään sekä sinusta että Hannasista FB:ssä ja tyynynpäälliseen valitsisin minäkin jonkun matka-aiheisen kuvan, todennäköisesti viime vuoden Nizzan reissulta tai sitten Roomasta. :)

  5. Hei Mona,
    Ihana arvonta. Minä laittaisin myöskin jonkin kivan matkakuvan tyynyyn, sellaisen jossa oltaisiin miekkosen kanssa molemmat, mutta tausta on varsinainen kuvauskohde. :)

    nora[ät-merkki]wippies.com

  6. Onpas ihana arvonta!
    Minä laittaisin myös matkakuvan tyynyyn, ehkäpä jonkun maailmanympärysmatkamme kuvista!

    Laapa
    laapalaura.blogspot.com
    laapalaura(a)gmail.com

  7. Anonymous

    Mä valitsisin joko jonkun kuvan Eiffel-tornin hienoista rakenteista tai sitten jonkun kuvan Pariisin vanhoista katuvalaisimista.

    s.leander81(at)gmail.com

  8. Anonymous

    Voi monesti oon miettiny että tommoset tyynyt olis ihanat! :) Itse laittaisin tyynyyni varmastikin kuvan jossa kaikki ´lapseni´ eli kissa,koira ja kani istuvat samassa kuvassa :) tykkäsin myös Hannas:n sivusta facebookissa.
    apulanta1989@hotmail.com
    -mailou

  9. Teettäisin tyynynpäällisen mustavalkoisella kuvalla, jossa olisi minä ja mieheni. Ehkä jokin suurennos jostain hääkuvastamme tai jokin ihan uusi kuva. Kuvassa ei tarvitsisi näkyä meitä kokonaan vain vaan esim. kädet pitämässä kiinni toisistaan tms.

    Tykkäsin myös hannas:n sivusta FBssa. :)

  10. Oi, ihana arvonta!:) Haluaisin varmaan kuvan minusta ja ystävistäni tai sitten minusta ja isoveljestäni/perheestäni…:) Vaikea päättää..:D

    Tykkäsin hannas:n fb sivusta ja Mona`s daily stylestä oon tykännyt jo aikaisemmin..:)

  11. Teettäisin mustavalkoisella kuvalla jossa itse ottama kuva, joko yksityiskohta arkisesta asiasta tai eräs maisemakuva. Vaikea valita =)

  12. Anonymous

    Helou, kivalta näyttää ja mukava arvonta :) täytän ens viikolla 30 ja suunnittelen juhlamatkaa Nyciin eli tietty tyynyyn tulisi joko kuva Nycin jostakin kohteesta tai sitten joku muisto omasta elämästä! Olispa kiva, jos voitto osuis kohdalle!
    sipsi@iki.fi

  13. Aivan ihana idea :-) Osallistun siis mukaan ja kuvaksi laittaisin kuvan vanhasta kotikaupungista, sillä mistään ei löydy valmista kangasta.

  14. Anonymous

    22-v. poikamme vauvakuvan ja toiseen ikuistuksen rakkaasta mopsistamme. :)

    -pugmama-

  15. Valitsisin varmasti jonkun omana poikaani liittyvän kuvan, jolle varmasti teettäisin myös kaveriksi toisen vastaavanlaisen tyynyn hieman erikuvalla. Omassa makuuhuoneessa niitä olisikin sitten kiva katsella. Toinen vaihtoehto olisi tyyny(t), joihin olisi ikuistettu kaupunki-maisemasta lomamatkojen varrelta – ne voisi olla kivat olkkarin sohvalla, kuten sulla :)

  16. Tuo on ideana aivan ihana! Eipä löydy muilta samanlaisia. =)
    Siskoni painatti äidillemme lahjaksi tyynyliinat, joihin tuli meidän lapsuuskuvat. Oli niin liikuttunut, että puhkesi itkuun.

    Itselleni valitsisin varmaan jonkun itse kuvaamani maiseman.

  17. Ihana sisustusidea! Valitsisin varmaankin jonkun kuvan matkoiltani, joko kaupunki- taikka rantalomalta. Kuten itsekin mainitsit, henkilökohtaista itse otettua kuvaa katsoessa kun pakostakin alkaa hymyilyttämään. :)

    jonsqi@gmail.com

  18. Todella upeita tyynyjä – kuin suoraa sisustuslehdestä :) Itsekin käyttäisin todennäköisesti jotakin nähtävyyskuvaa, tai vaihtoehtoisesti jotakin ihanaa maisemaa. Tietysti vaihtoehto olisi myös rakkaan koiran kuva, mutta koska siitä tulee jo suurehko taulu seinälle, voisi tyynyssä olla vähän “neutraalimpi” kuva ;)

    angatlingan@gmail.com

  19. Reissukuvia varmaan, ehka parin vuoden takaiselta maailmanymparysmatkalta taikka pietarista. Voi olla etta joku varillinen tyyny olis kevaaksi kiva, esim. Vaalea vihrea – sita loytyis esim. japanin kuvista.

    kati.clements at google piste com.

  20. oi mikä ihana keksintö. itse ainakin valitsisin tyynyyn kuvan mun rakkaasta koirasta joka piti lopettaa hetki sitten.. näin ollen voisin aina illat viettää katselemalla telkkaria koirani vieressä, aivan niinkuin ennen :)

    tiija.m@hotmail.com

  21. Teettäisin ehdottomasti E:stä kuvan, kuvan joka on otettu syntymän jälkeen. Pienen pieni prinsessa joka oli kooltaan verrattavissa tulitikkurasiaan! <3

  22. Haluaisin ehdottomasti rusehtavan/seepian värisen kuvan maailman kauneimmasta hevosestani. Tyyny saisi kunniapaikan nahkasohvaltani tai sängyltäni.
    Ensi kesänä syntyvä varsa ansaitsee toki myös oman tyynynsä :)

    sable-starr@hotmail.com

  23. Onpas yllättävän vikeaa miettiä sitä juuri oikeaa kuvaa, mistä haluaisi tyynyn…Ehkä kuitenkin valitsisin viime kesänä pienestä tyttärestämme otetun kuvan. Kuvasin pikkuneitiä metsäisellä mökkitiellä, kun tytöllä oli suloinen maalaisromanttinen mekko päällä. Meidän sisutukseen ja tuon kyseisen kuvan henkeen sopisi aivan ihanasti seepian sävy, joten sellaisena lähtisi kuva tyynypainoon :) Toivotaan, että arpaonni suosii !!! =)

  24. Varmastikin häämatkalta New Yorkista kesällä 2010 kuva tulisi valittua :) Ihania tyynyjä!

  25. Mukana arvonnassa! Ehdottomasti haluaisin varmaan idolini kuvan tuohon tyynyyn. Olisi ihana saada tällainen sisustamaan huonetta :) Ja niin, olen tykännyt tuosta Hannasista, ja sun fb sivusta :)

    rrreettaw@gmail.com

  26. Hmm, ainakin kuvan pitäisi olla ehdottomasti mustavalkoinen. Ehkä tylsästi koirani kuva. Tai sitten jotain ihan muuta! Ehkä pitäisi matkustaa varte vasten johonkin ihanaan kaupunkiin, jotta saisi kauniita kuvia sieltä. ;)

    chaosf@luukku.com

  27. Valitsisin ehdottomasti mustavalkoisen kuvan; ehkä jotain vanhaa, esim. isovanhempien hääkuva tai muuta ajatonta.

  28. Valitsisin tyynyyn avopuolisoni ottaman kuvan. Hän tykkää kuvailla erilaisia luonto sekä rakennuskuvia. Kuvat ovat todella upeita. Nytkin olen taas teettänyt nipullisen kuvia jotta saan laittaa niitä kehyksiin. Olisi aivan ihana ajatus teettää yksi hänen kuvistaan tai vaikka meidän yhteiskuva tyynyksi ja antaa se hänelle lahjaksi kun meillä on ennen vappua vuosipäivä :)

    idalisa_89@hotmail.com

  29. Anonymous

    Kiva arvonta :)

    Valitsisin jonkin kauniin mustavalkoisen kuvan kalleimmista aarteistani eli lapsistani.

    Sanna

  30. Varmastikin jokin oma ottama kuva; ehkä jokin yksityiskohta omasta kodista, joka sitten toistuisi kivasti tyynyssä. Pitäisi kyllä pohtia…

  31. Osallistun, tykkään susta ja hannasista fb:ssä ja oon myös sun lukijana. Haluaisin jonkin mustavalkoisen kuvan jostakin sellaisesta joka on itselleni tärkeä muistoineen. Omista sisaruksistani yhteiskuva olisi tosi hieno :)

    jen_sku69@hotmail.com

  32. Ooh, mahdollisuuksiahan on vaikka kuinka! Ehkä kuitenkin jotain mustavalkoista minullekin, mielellään jokin ihana hetki lähimenneisyydestä, ei kuitenkaan ehkä ihan vauvakuvia kenestäkään.
    Ei kun hei, nyt keksisin; kuva koirasta oikeen törkeän kuraisena. Kiva kontrasti sohvalle..

  33. Varmaan haluaisin jonkun matkakuvan koristamaan tyynynpäälisiä ja luultavasti se olisi eksoottisesta Egyptistä otettu kuva.

  34. Tyynyyn tulisi ihana kuva lapsistani, siinä on tallentunut jotain niin kovin herkkää veljesten välillä. Olisin teettänyt kuvasta taulun mutta nykyiseen asuntoon on mahdotonta saada laitettua taulua millekään seinälle. Tuollainen tyyny omasta kuvasta olisi siis aivan täydellinen ratkaisu.

  35. Onpa kiva idea! Vaikea olisi valita juuri se mieluisin kuva – joku, joka itselle kertoo enemmän kuin muille.

  36. Onpa suloisia tyynyjä, osallistun. :)

    Koska meiltä löytyy kaksi ihanaa kissaa, haluaisin tietenkin kissa-aiheisen kuvan.

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top