1.9.2021

Kuulumisia ja syksyyn orientoitumista

Pitkästä aikaa päätin tulla raapustamaan kuulumisia tänne blogin puolelle. Kesäloma oli ja meni ja elokuun arki alkoi ihan hujauksessa. Hullua, että kohta mennään jo syyskuuta. Vuodet vaan kiirii ja aika menee sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee. Vaikka uskallan väittää olevani tiedostavampi ja läsnäolevampi, kuin kymmenen vuotta sitten. ;)

Syksy tuo tänä vuonna tullessaan toivottavasti uuden kodin tai sitten lopullisen päätöksen, että tähän me vaan jäädään vuokralle. :D Uskomatonta, miten ihminen voikaan olla niin vaikean valinnan edessä. Aikoinaan muutettiin tämän tästä ja ei kaikkea tarvinnut kovin pitkälle miettiä. Nyt on tilanne aivan toinen. Enää ei olla lainkaan varmoja missä asua ja miten asua. Omakotitalo, rivari, kerrostalo? Keskusta vai enemmän luontoa? Koko ajan kallistutaan enemmän luonnon lähelle ja rivariin tai paritaloon. Käytiin katsomassa ihanaa rivaria ja ehdin jo innostuakkin. Mutta sitten rivareita enemmän tuntevat murskasi unelmat. :D Itse olen melko hyvin perillä kerrostalojen metkuista, mutta kaikki näihin aikuisten asuntoihin liittyvät onkin sitten paljon vieraampaa minulle. Onneksi lähellä on ihmisiä, joilta kysyä apuja.

Lainalupaus saatiin taas uusittua ja nyt on sen puolesta taas hetki aikaa etsiä sitä oikeaa. Tuntuu vaan todella vaikealle, kun edelleenkään ei ole mielessä kirkasta se millainen se oikea on. Pitää vaan luottaa, että universumi tuo eteen juuri ne oikeat vaihtoehdot ja kyllä sen sitten tuntee sisällään, kun on aika tehdä päätöksiä. Onneksi meillä on tosi hyvä kyllä olla tässä nykyisessäkin. Vuokralla asuminen on tosi helppoa ja vaivatonta. Ei tarvitse laittaa ajatuksen tasolla tikkua ristiin meneekö jääkaappi tai joku muu rikki. Kaikki hoituu vuokranantajan puolelta ja itsellä on vain normaali vastuu pitää asunnosta hyvää huolta.

Tänään käytiin kyllä taas katsomassa oikein kivaa asuntoa, mutta edelleenkään ei tullut heti sellaista selkeää “tämä se on” tunnetta. Mutta pitää sitä sitten välttämättä edes tulla??

Syksy tuo mukanaan myös ihania uusia asioita ja uuden oppimista! 

Aloitan nimittäin yhteistyössä Positiivinen oppiminen– kanssa vajaa vuoden mittaisen positiivisen psykologian opinnot. Uskon, että tämä koulutus tulee antamaan paljon uutta ajateltavaa ja opittavaa. Odotan innolla mitä tuleva vuosi tuo mukanaan ja mitä kaikkia uusia ideoita se tulee poikimaan.

Tulen varmasti jakamaan aktiivisesti uusia oppimiani asioita somessa ja blogissa kurssin myötä.

Mitä sun syksy tuo mukanaan ja mitä odotat siltä eniten? :) 

13.7.2021

Muutto kerrostalosta omakotitaloon?

Kaupallinen yhteistyö, Lammi-Kivitalot

Meille on aina ollut itsestäänselvyys asua kaupungissa kerrostalossa. Tarpeet kuitenkin muuttuvat ja ollaan huomattu, että kaivataan entistä enemmän tilaa ympärille, omaa pihaa, luontoa lähelle ja rauhaa. Kuluneen vuoden aikana ollaankin alettu katsoa kotia myös muualta, kuin keskustasta.

Edelleen kyllä viihdytään ydinkeskustassa, mutta nyt sydän alkaa lämmetä myös kehä kolmosen ulkopuolelle. Olinkin äärimmäisen iloinen yhteistyöehdotuksesta, jonka sain alkukesästä. Päästiin nimittäin tutustumaan Lammi-Kivitaloon Lohjan asuntomessuilla! Olen täysin untuvikko mitä tulee asuntomessuihin. En ole IKINÄ ollut asuntomessuilla. Nyt talojen viimeistelyvaiheessa pääsimme tutustumaan alueeseen, en voi kuin ihmetellä miten olen voinut jäädä tästä kaikesta paitsi.

Tänä vuonna käydään ehdottomasti asuntomessut läpi vielä messuaikaan, jos vaan saadaan aikataulut sopimaan.

Oli tosin älyttömän kiinnostavaa päästä haastattelemaan asuntomessuilla ihan suoraan rakennuttajaa heidän valmistuvassa upeassa talossaan. Rakennuttajalla oli myös pitkä kokemus Lammi-Kivitaloista oman työnsä kautta, joten päästiin todellisen ammattilaisen pakeille.

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Haltioiduin Lammin Saarenta kivitalosta, jota oli muokattu rakennuttajien omien toiveiden mukaan. Todettakoon heti alkuun, että takapihan maisemat nähtyäni olin valmis keräämään kimpsut ja kampsut ja muuttamaan Lohjalle. Ihana Lohja! ja huh miten upea tontti talolla! Kyllä kelpaa tallustaa aamulenkkejä tällä rantaraitilla tai polkea talon kuntosalilla spinning pyörää, kun maisemat ovat yllä olevat.

Lammin talomalleja saa hyvin muunneltua omien toiveiden mukaisesti. Minulle omakotitalon rakentaminen on aivan vieras aihe, mutta tällä vierailulla kiinnostus heräsi kovasti. Lammi tunnetaan erityisesti laadusta sekä turvallisuudesta. Kaikki Lammin talomallit on nimenomaan muokattavissa omistajan tarpeiden mukaan.

Lohjan asuntomessujen Saarenta talo on suunniteltu kahdelle aikuiselle ja siinä on alkuperäiseen Ideakirjan Saarenta talomalliin tehty muutoksia seuraavasti:

  • taloon on lisätty autokatos ja lämmin varasto
  • sisäänkäynti sijoitettiin autokatoksen viereen
  • tekninen tila ja WC sijoitettu pohjaan eri tavalla
  • tuulikaappi aulaksi
  • lasiterassi lasikatolla
  • pieniä mittamuutoksia saunasiiven ulkomittaan ja sisäseiniin

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Kun lähtee rakentamaan taloa Lammi Talomallista voi talon toteuttaa suoraan sellaisenaan tai lähteä yhdessä arkkitehdin kanssa suunnittelemaan täysin yksilöllisen kivitalon. Lammin Betoni on vuonna 1956 perustettu Töykkälän suvun omistama perheyhtiö. Se on on kivirakentamisen pioneereja. Toimivat ja huippulaadukkaat tuoteinnovaatiot ovat tehneet Lammista vuosien aikana kivirakentamisen suunnannäyttäjän. Lammi-Kivitalot Oy syntyi Lammin Betonin harkkovalmistuksen jatkumona 1990-luvulla. Lammilta löytyy laaja verkosto ammattilaisia, joita he voivat suositella hankkeen suunnittelun avuksi.

Juttelin Lohjan Saarenta rakennuttajan kanssa siitä miten tällainen täysin ummikko voi lähteä rakentamaan, kun ei aiheesta ole lainkaan tietoa. Hannu kertoi, että kun ei ole aiempaa kokonaisuutta kannattaa palkata projektiin vetäjä, jonka kanssa yhdessä voi lähteä suunnittelemaan ja viemään asioita eteenpäin. Näin on aina joku rinnalla, joka tietää mitkä ovat seuraavat tärkeät stepit eteenpäin.

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta vakuutti minut erityisesti yksinkertaisilla ja tyylikkäillä linjoilla sekä käytännöllisyydellään. Tämä Lohjan Saarenta on suunniteltu kahdelle aikuiselle, mutta näin pienessä kolmiossa keskustassa asuvana tämä tuntui valtavalle talolle ja mahtuisimme tänne hyvin myös lapsen kanssa. Säilytystilaa oli huikean paljon jokaisessa huoneessa.

Huoneiden koot olivat juuri sopivia ja makkari oli sijoitettu ihanasti kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen läheisyyteen.

Walk in closet kruunasi makkarin käytännöllisyyden.

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo Lohjan asuntomessuilla

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Saarenta Lammi-kivitalo

Suuret kiitokset Lammille ja Lohjan Saarenta rakennuttajalle, että pääsimme tutustumaan tähän upeaan taloon ensimmäisten joukossa. Kiitos myös valtavasta määrästä inspiraatiota, jota saimme mukaamme! Tämä yhteistyö oli niin ilo päästä tekemään.

Koska meille talorakennus on aivan vieras aihe, kuulisin enemmän kuin mielelläni teidän kokemuksia ja ajatuksia aiheesta? Oletko sinä rakennuttanut talon ja millainen projekti on ollut kokonaisuudessaan? Entä onko Lammi-Kivitalot monelle teistä jo tuttu tai löytyykö sieltä joltakin oma Lammi talo? :) 

 

Tässä vielä kaikki lisätiedot Lohjan Saarenta kivitalosta:

Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtuuritoimisto Jukka Ulvinen, Jukka Ulvinen
Pääsuunnittelija: Jukka Ulvinen
Rakennesuunnittelija: Kosplan Oy, Sergey Kosarev
Sähkösuunnittelu: RH-Sähkö Oy, Reijo Härkönen
LVI suunnittelu: LVI Suunnittelupalvelu Kari Kilpinen
Sisustussuunnittelija: MAK sisustusarkkitehtitoimisto, Mikko Vesanen & Anna Katriina Tilli
Pihasuunnittelu: Toivepihat Oy, Sanna Moilanen /rakennuttaja
Rakennuttajat: Päivi ja Hannu Ahokas
Näytteilleasettajat: Lammin Betoni Oy, Lammi-Kivitalot
Rakennustyöt: Rakennus P. Lilja Ky
Rappaus: Etelän Rappaus Oy
Ikkunat ja Ovet: Lammin Ikkuna Oy ja Profin Oy
Keittiö: Noblessa, liukuovikaapit Oy Strirpe Ab, Sete Oy
Irtokalusteet: Vepsäläinen Oy, Woodnotes
Parketti: Timberwise Oy
Talotekniikka: Robert Bosch Oy, ilmasta veteen lämpöpumppu, Vallox Oy, A + energialuokan ilmanvaihtokone
Katto: Ruukki Construction Oy, Classic silence
Sadevesijärjestelmät ja kattoturvatuotteet: Sadex Oy
Lasiterassi: Lumon Oy
Lukitus: Abloy Oy, Yale Doorman
Linjakaivot: Unidrain Oy
Laatat: Laattapiste Oy
Väliovet: Jeld-Wen Suomi Oy
Takka: Tulikivi Oy
Sauna: Sauna Manager Oy
Pihakivet: Rudus Oy
Pihavalaistus: SG Armaturen Oy
Puut, pensaat ja perennat: Harviala Oy
Leikkokukat: Kukkahuone Verona