Viikonloppu

Viikonloppu hotellista ja hotellin spasta nauttien teki juuri niin hyvää, kun sen kuvittelin tekevän ja vähän enemmänkin. Saunan löylyistä nauttimista, höyrysaunassa hengittelyä, kasvohierontaa, jalkahierontaa, jalkakylpy ja ihan vaan köllöttelyä rentoutumishuoneen lämpimällä alustalla. Niin ja myös 100%:sta jojoba öljyä iholle. Illallinen pitkän kaavan mukaan, hyvä elokuva ennen nukkumaan menoa ja aamulla ihana hotellin aamupala, jonka jälkeen vielä pakolliset pienet lököttelyt huoneessa ennen uloskirjautumista. Täydellistä.

viikonloppu1-2

Tänään ohjelmassa oli vuorostaan joulutorilla piipahtamista ja joululahjojen hankintaa. Rennolla meiningillä ja kävinpä kotona vielä välissä ottamassa pienet päikkäritkin :D Tämä viikonloppu on siis kertakaikkiaan ollut rentouttava ja rauhallinen. Edes Krakowskan väen paljous ei saanut rentoa oloa karistettua. Luulenpa, että myös tänään tulee uni ilman pienintäkään houkuttelua.

viikonloppu1-8

viikonloppu

viikonloppu1-7

viikonloppu1-6

viikonloppu1-4

viikonloppu1-3

Toivottavasti myös siellä ruudun toisella puolen on ollut mukava viikonloppu. ♥ Kuullaan taas pian! :)

3 thoughts on “Viikonloppu”

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top