Surfing in Bali

surfing13

Surffausta ensimmäistä kertaa ikinä!! Rakastan tehdä asioita ensimmäistä kertaa. Jännitys ja innostus tuottaa perhosia vatsaan ja se tunne, kun ylittää itsensä hyppäämällä oman mukavuusalueen ulkopuolelle on mieletön.

Omalla vision boardillani on ollut jo hyvän aikaa kuva surffarista aalloilla. Se on aiheuttanut pientä pelkoa mielessä, mutta silti samalla järjettömän kutkutuksen. Vesi ei koskaan ole ollut helpoin elementti minulle, vaikka uida osaankin. Veneet, laivat ja kaikki muu aalloilla liittyvä on tuottanut pelkoa ja pahaa oloa. Miten mahtava tunne oli, kun viimein toteutin yhden pitkäaikaisen haaveen ja ylitin omat pelkoni! Vision boardilla on metka taipumus saada haaveet ja inspiroivat asiat aina toteutumaan;)

Balille matkan varatessamme päätimme heti, että siellä pitää vihdoin surffausta kokeilla. Eetu epäili, etten tykkää hommasta yhtään ja jänistän koko jutun. Toisin kävi!! Voi taivas miten mahtavaa puuhaa!! Alkuun jännitin niin, että mahaan koski. Ensimmäisten aalloille nousujen jälkeen jännitys kuitenkin katosi täysin. Lämmin Balin meri, huuhtoutuvat allot ja kirkas taivas sai mielen ihan euforiseksi. Mitään huikeita voltteja ei vielä tehdä, mutta kyllä tämä homma on vaan ihan hullun hauskaa! JA RANKKAA!! Muutaman tunnin surffauksen jälkeen olo oli, kuin jyrän alle jäänyt. Voin kertoa, että uni tuli illalla surffauksen jälkeen niin, että mitään en muista nukkumaan menosta:D

Seuraavaksi aloitan suunnitelemaan pelkästään surffaamiselle pyhitettyä reissua! Tässä kasa kuvia meidän surffipäivistä. Hymy nousee huulille näitä selatessa ja sormet syyhyää seuraavaa rantareissua odotellessa;)

surfingcharandthecity
surfing1
surfing2surfing3surfing4surfing5surfing6surfingeetusurfing7surfing8surfing9surfing10surfing11surfing12

Pictures, Me & Char

5 thoughts on “Surfing in Bali”

  1. Huh, 4 viikko siihen meni kunnes olin lukenut koko blogisi “loppuun” :) Hienoa tekstiä! Oot saanu mut innostumaan treenaamisesta ja terveellisestä elämästä.

    Eetu näyttää tossa yhdessä kuvassa ihan Sebastian Vetteliltä ko nopeasti katoin :D Ei Eetua meinaa tunnistaa lyhyillä hiuksillä.

    Jos tarviit viel Turussa (Sit ko takasin tuutte) asukuvajaa silloin ko Eetu ei kerkee, niin mä oon käytettävissä :)

    1. monasdailystyle

      Voi ihana ihana Ida <3 Kiitos niin kivasta kommentista:) Ja todellakin – asukuvaus apu kelpaa!!! :D Ihan mahtavaa, pitää heti kesällä treffata :)

        1. monasdailystyle

          No ihan ehdottomasti!! Tosi kiva, kun laitoit viestiä! :)
          Mikäli oot fb:ssä niin laita ihmeessä vaikka sitä kautta kaveripyyntöä, niin saadaan oltua sieltä käsin yhteydessä :)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top